IRC-Galleria

Liian kauan ollutkin taas himassa jopa kaks päivää :D
Huomenna siis jo aika matkustaa Tampereelle!!!!! :)
Luultavasti myös jo viikonloppuna joko Pori tai Oulu, jos Poriin niin sitten ens viikolla Ouluun ja sieltä Hailuotoon =)

HIHIIIIIIII

siskon luona tampereella <3 !

EI MULLA MUUTA KUN ETTÄ
HA-LU-AN TAM-PE-REEL-LE

TAMPEREELLE ensiviikon tiistaina <3
kommatkaa jos haluatte nähdä meikäpoikaa. : 3

nonii eli voin sanooet ekoist kuukausist saattaa tul iha nice (((:

tammikuu 29.01
ekaaaaks Winter Night Fever 29.01.2010 @GLORIA JIHA ja fantsu kans ^.- ja pitiks se yhe homonkitulla emt.


helmikuu
marttisen leiri virroil(ko) jaaa nään suuuuski ja MUN VAIMON RainbowFucker!!!!!! :)))
ja ja ja sit 19.02 - 05.03 THAIKUIS

huhtikuu 03.04 - 10.04
Levillä. viikko pois koulust ((((: ehkööö emma mukaa? ehkä.

JA SITTEN HUOMENNA! TESSA <3
@ RainbowFucker
tampere i come againn.

--- tukka on nyt lila puna musta ^.^

aina ku meen järvensivun saleen niin mua piristää tää:



ja sit tänään piristi myös nää viestit:

"tuutko tänään kylään t. greg"
"voisin tulla juu. käyn himasa ja kirjastossa, tuun sit t: foreman"
"tiedäthän että palkkasin sut koska oot varastanu auton..... mutjoo teen italianpataa t. wilson"
"ok, hyvä B) t. cuddy"

-Huomenna on jo perjantai ja mein työssäoppimisjakso loppuu.. Vähän mulle tulee ikävä Nikoa ja muita :(
-Nemppa tulee yöks pe-la..
-Lauantaina Tampereelle, eikä mulla ole vielläkään rahaa..
-Nemppa,Timo ja Mirkku kai tulee yöks la-su.
-Maanantaina alkaa taas koulu.

eli ekoja tamperekuvia sain tungettua tänne.. järkyttykää vaan XDD

Heti alkuun täytyy todeta, että välittömästi Tampereelle astuttuaan se tuntui omituisella tavalla kodikkaalta, vaikka olen vieraillut kaupungissa tätä ennen vain yhden kerran, senkin tämän kesän alussa. Jo silloin tunsin omituista vetoa tätä upeaa kaupunkia kohtaan, mutta nyt tuo hetken ihailu alkoi muuttua puhtaaksi nuoruuden viehätykseksi. ”Tässä se on!” ajattelin, ”paikka jonne haluan asettua”. Niin paljon kuin rakastankin Oulun omalaatuista charmia, sen asukkaiden pohjoista mentaliteettia ja sitä hurjaa yhteenkuuluvuutta, jonka vain Kärppä-matsit voivat aiheuttaa, on Tampereessa todella sitä jotain, joka ehkä saisi minut luopumaan tuosta kaikesta. Ehkä.

**

Tyylikkäästi tiivis tehdaskaupunki

Tampereessa on tyyliä. Se on samalla monumentaalinen että käytännöllinen, eikä mielestäni lainkaan liian tiheään rakennettu. Tiiviisti kylläkin, mutta siitä johtuen kaikki tuntuu olevan lähellä. Kaupungin kävelee päästä päähän alle tunnissa, joskin esikaupunkialueet ynnä muut vievät sitten jo enemmän aikaa. Mutta mikäs siinä on kävellessä kun katukuva on niinkin kaunis! Tampereesta huokuu menneiden aikojen mahti, jonka merkkeinä kymmenet tehtaanpiiput, yhä pauhaava Tammerkoski ja leveät, hyvin hoidetut tiet antavat kuvan jatkuvasti käynnissä olevasta kaupungista. Tampereen historiallisesti merkittävät maamerkit kuten kauppatori ovat todellista iloa silmälle. Erityisenä, joskaan ei merkittävänä seikkana kaupungista jäi mieleen sen puhtaus.

Kenties olen liian sinisilmäinen Tampereen suuruudelle, onhan kotikaupunkini Oulu puolet pienempi paikka. Taidan sokaistua onnesta turhan helposti joka kerta nähdessäni kaupungin, jonka talot ovat yli nelikerroksisia: tämä järjetön enimmäisraja, mihin Oulun kaupungissa koskaan pääsee törmäämään! Tämä lienee pääsyy siihen, miksi yli 100 000 asukkaan Oulu ei todellakaan vaikuta minkään valtakunnan Pohjoiselta pääkaupungilta, lähinnä pieneltä maalaiskylältä… Mutta viis sinisilmäisyydestä. Helsingissä on turhan kallista ja Turku on lähinnä hauska vierailukohde. Tampere taas on Pohjoismaiden suurin sisämaakaupunki, mutta silti kodikas ja luonnonläheinen paikka. Oli upeaa huomata, kuinka hyvin Pyynikin harjun kaltainen havumetsäalue sopiikaan sikäläiseen kaupunkikuvaan. Ja sitten on vielä se syvä ja suuri Näsijärvi! Täytyy sanoa suoraan, että kadehdin täkäläisiä ihmisiä.

**

Vierailin Tampereella päivän aikana kahdessa paikassa, joista toisesta sain tietää vasta hiljattain ja joista toisessa minun on pitänyt käydä jo vuosia sitten: museokeskus Vapriikissa ja länsimaisittain ainutlaatuisessa Tampereen Lenin-museossa! Johtuen paikkojen sijainnista sain samalla aimo annoksen tamperelaista arkkitehtuuria ja hienoa kaupunkisuunnittelua.

Ruvettuneet arvet

Ensimmäinen kohteeni oli rautatieasemasta katsoen lähempänä sijaitseva Vapriikki. Tämän komeassa paikassa sijaitsevan museokeskuksen ohjelmistossa oli kuin tilauksesta niin usein Tampereesta puhuttaessa mieleen tuleva Suomen sisällissota 1918. Lisäksi oli mahdollisuus tutustua intiaanipäällikkö Istuvan Härän elämään, Pirkanmaan ja raudan käsittelyn historiaan. Ja sokerina pohjalla oli tietysti Suomen jääkiekkomuseo!

Suomen sisällissota 1918 on aihe, josta vaiettiin liian pitkään ja jonka arvet näkyvät edelleen yhteiskunnassamme, vaikka sodan kokenut sukupolvi alkaakin olla kokonaisuudessaan maan povessa. 1960-luvun vasemmistoaktivismi nosti kipeän aiheen toden teolla esille ensi kertaa hävinneen osapuolen kannalta ja puolueetonta tutkimusta on alkanut ilmestyä vasta hiljattain. Aiheesta on aiheen 90-vuotispäivän aikoihin ilmestynyt pitkästä aikaa myös uusia elokuvia, kirjoja ja muuta taidetta. Tämän uuden sisällissotaa käsittelevän aallon pyrkimyksenä ei ole herätellä vanhakantaista luokkavihaa tai asettua vaietun osapuolen taakse, vaan yksinkertaisesti käsitellä asiaa uusista, erilaisista ja tabuja murtavista näkökulmista tarkoituksenaan raapia rupea pois arpeutuneiden haavojen päältä. Vaprikin 1918-näyttely on lähtenyt liikkeelle juuri tästä ajatuksesta.

Erinomainen näyttely toki onkin. Se tiivistää ja elävöittää sisällissotaamme yleisesti painottaen Tampereen keskeistä roolia tapahtumien kulussa. Näyttelyssä ovat edustettuina niin valkoiset kuin punaisetkin näkökulmat, mutta painopiste on puolueettomassa historiankerronnassa. Näyttely on myös erittäin vaikuttava audiovisuaalisessa mielessä sodanäänineen ja mielenkiintoisine kuvastoineen. Loppua kohti näyttely äityy koskettavaksi asti; erityisesti punavankien tuomitsemista kuvaava kuulusteluhuone on sykähdyttävä kokemus. Sen jälkeen olo oli kieltämättä melko omituinen: minut ammuttiin!

Lätkähurmosta

Mutta mikäpä olisi parempi tapa eheyttää kansakunnan kahtia jakautuneisuudesta seuranneen sodan järkyttämää mieltä kuin armas talvinen kansallisurheilulajimme jääkiekko! Onhan tunnettua, ettei mikään maailmassa yhdistä suomalaisia paremmin kuin ahtautuminen tuhatpäisiin jäähalleihin katsomaan maanmiestensä lätkivän kumista kiekkoa pitkin kaukaloa. Eipä siis ihme, että itsekin suurena lätkän ystävänä tunnetulle blogistimmelle Vaprikin jääkiekkomuseosta muodostui yksi koko Tampereen vierailun ehdottomista kohokohdista.

Museokeskuksen kolmanteen kerrokseen pysyvästi sijoitettu jääkiekkomuseo valloittaa energisesti ja tiiviisti suomalaisen jääkiekon kehitystä, historiaa ja nykypäivää kaikkine saavutuksineen ja sivuaa siinä sivussa hieman lajin kansainvälistäkin puolta. Pääpaino on kuitenkin vahvasti kotimainen, eikä suotta kaikki Suomen miesten A-maajoukkueen eri aikojen pelipaidat ja arvokisamitalit ovat nähtävillä museossa. Ja kyllä: siellä on myös se vuoden 1995 ainokaisemme. Eikä mitään, löytyypä museosta vieläpä se aito alkuperäinen Kanada-malja eli ”Poika”! Näiden kahden yhteisöllisen täyttymyksen muistomerkin näkeminen läheltä kuuluu ehdottomasti elämäni suuriin hetkiin. Melkein kuin saisi pitää sitä itse…

Vallankumousjohtajan ylväs elämä

Vaprikin kokemuksen ja pienen tankkauksen jälkeen saavuin viimein siihen kauan odotettuun, aiemmin länsimaiden ja nyttemmin koko maailman ainoan ei-venäläisen Lenin-museon eteen. Tämä kiistatta 1900-luvun merkittävimmän miehen nimeä kantava, kaksihuoneisen näyttelyn kattava kokonaisuus paljastui lopulta kulttuurielämykseksi, joka laittoi myös ajattelemaan.

Lenin-museolla on kerrottavanaan ainutlaatuisten dokumenttien, patsaiden ja maalausten avulla paitsi yhden miehen poliittinen ura, myös yksi kokonainen aikakausi. Vladimir Iljits Leninin toiminta kun liittyy erittäin kiinteästi koko 1900-luvun alun yhteiskunnallisiin muutoksiin ja eteenkin siihen kehitykseen, mikä lopulta johti Euroopan – ja lopulta koko maailman – kahtia jakautuneisuuteen vuosikymmeniksi. Silti museon anti ei keskity ruotimaan reaalisosialismin huonoutta, piehtaroimaan turhassa neuvostoromantiikassa tai edes esittämään Leninin uran seurauksia: koko juttu keskittyy Leniniin itseensä, hänen taustoihinsa ja tekoihinsa. Museo piirtää kuvan teoreettisesta idealistisista, joka loppuun asti katsoo edustavansa yhteiskuntansa parasta.

Museon todellinen anti on luonnollisesti sen kokoelmassa Lenin-aiheista aineistoa, joista näyttävimpinä korokkeella seisova luonnollisenkokoinen kokovartalopatsas ja jäljitelmä taulusta ”Lenin julistaa työväenvallan”. Molemmat ovat varsin pysäyttäviä kokemuksia ihmiselle, joka ei ole koskaan nähnyt ainuttakaan patsasta miehestä, jota yläasteen aikoihin ihaili niin tavattoman paljon. Valitettavasti ajan saapas on murtanut myytit tästä miehestä ja museon tarinaa lukiessaan tulee mieleen Eläinten vallankumous. Kuitenkaan ei voi olla ihmettelemättä, miksi ihmeessä vaikuttavan Leninin kuolinnaamion vieressä on Josif Stalinin vastaava? Varsinkin kun ottaa huomioon, mitä Lenin itse ajatteli Stalinista…

Kaikkein mukavinta Lenin-museossa oli luonnollisesti sen matkamuistopuoti täynnä namia ostalgian nälkään. Lopulta päädyin ostamaan muuan neuvosto-avagrandea esittelevän julisteen, kasan poliittisia pinssejä ja Johan Bäckmanin kirjan ”Saatana saapuu Helsinkiin” – kirjan, jonka mukanaoloa museon valikoimassa en ymmärtänyt, mutta jonka löytämisestä olin tavattoman iloinen. Kiitos Lenin-setä, joka makaat mausoleumissasi Venäjällä! Toivon mukaan vielä pitkään, sillä minun on ehdottomasti oman kulttuurihistoriannälkäni vuoksi nähtävä sinut!

**

Tampere on kaupunki, jota on aina kiva nähdä. Olen iloinen, että minulla on viimein ollut varaa ja aikaa tutustua tähän erääseen Suomen hienoimmista kaupungeista, joka toivon mukaan jatkaa vielä tulevaisuudessa perinnettään punaisena ihmisten kaupunkina, vaikka varsinainen Punainen Tampere kuuluikin saksalaisten ja tsaristikenraalin joukkojen voitettavaksi. Jatkosodan jälkeen koittanut vapaus on kuitenkin osoittanut sen, ettei työväen ja kansanenemmistön tahtoa vastaan kannata taistella – onhan tuloksena ollut onnellisuutta, vaurautta ja hyvinvointia.

Tulin hetki sitten Tampereelta kotiin.
Oli ihan kiva päivä, kiitos Heidin.
Pendoliino ei oo kyllä ihan mun juttu,
Intercity on paljon kivempi matkustaa juu.
Naureskeltiin äsken, et olipa todella järkevää lähtee Tampereelle asti ihan vaan shoppailemaan.
Mut oli aivan pakko kun piti päästä Europehouseen.
Mutta mikä oiskaan sen mukavempaa vapaapäivän viettoo kun lähtee matkustelemaan.
Sitä paitsi onhan Tampere ihan kiva paikka.
Ja vaihtelu virkistää. :)
En kyllä ostanu oikeastaan mitään, muuta kun sellasen verhojutskan.
Nyt mun pitäis vaan saada jostain porakone et saisin ton verhon kiinni. :)