Etana ja menninkäinen kävelivät metsässä. Etana asui sienessä ja menninkäinen sen päällä. Etana oli menninkäisen lemmikki ja paras kaveri ja menninkäinen suojeli etanaa isoilta pahoilta sienestäjiltä. Etana piti menninkäisestä ja kun sitä väsytti, se kapusi menninkäisen olalle ja menninkäinen sai kuljetella sitä kaikkialle. Menninkäinenkin piti etanasta ja kuljetteli tätä mielellään ympäri metsää.
Eräänä päivänä etana istui lammen rannassa ja katseli itseään siitä pinnasta miettien miten epämääräisen näköinen oli. Menninkäinenkin pällisteli kuvaansa vedenpinnasta. Välillä tämän katse harhautui etanan kuvaan. Vilkaisee tuota myös ja väläyttää suloisen etanahymynsä, tulee lähemmäs ja hakeutuu menninkäisen syliin istumaan. Menninkäinen punastui pienesti ja silitti hellästi etanan selkää. Etana piti omaa etanamaista ääntänsä kun menninkäinen silitti sitä ja siinä oli ihan kiva olla, onneksi ei tarvinnut olla yksin metsässä. Menninkäinen muisteli kuinka oli tutustunut etanaan. Hän oli ollut päivittäisellä lenkillään ja sattunut kävelemään pienen sammalmättään ohi. Mättäällä istui pieni etana, joka näytti surulliselta. Menninkäisen sydäntä raastoi ja hän päätti ottaa etanan mukaansa. Etana olisikin ollut yksin, muut etanat eivät pitäneet hänestä ja häntä syrjittiin aina. Menninkäinen oli hänen ainoa kaveri. Menninkäinen oli iloinen että oli vihdoin löytänyt jonkun, joka oikeasti ymmärsi häntä. Muut menninkäiset leikkivät aina keskenään eivätkä ottaneet häntä mukaan. Nyt hänellä oli sekä kuuntelija että leikkikaveri.