IRC-Galleria

Ala-asteella kuljin kyläkoulumatkani tilataksilla. Sattumalta viimeksi muutimme entisen vakikuskin naapuriin. Erään kerran hän harmitteli miten nykyään taksissaan ei enää jutella, sosialisoida, toista se oli esimerkiksi niihin aikoihin kun minä sillä kuljin. Nykyään vaan kaikki istuu siellä napit korvilla, kuuntelee omaa musiikkiaan. Muista miten aikoinaan innolla ekoina taksissa olijoina ojentelimme Jukka-kuskille Tiktakin kasettia, ja koulumme pojat olivat (olevinaan?) tuskissaan... Muutenkin muistan miten koulumatkoilla oli aina hyvin mukavaa, yhdessäoloa. Surettavat siksi nuo kannettavat musiikkilaitteet.

Enoni minulle sellaisen hankki, kun sanoin etten missään tapauksessa halua. Täällä englannissa se on ollut mukava, suomimusiikin lähde. Kuuntelen sitä yksin ollessani, bussimatkalla kaupunkiin ja näin. Matkallakin sen yleensä suljen jos on muitakin bussin kakkoskerroksessa, koska silloin sitten kuuntelen sitä ihastuttavaa aksenttia. Nam.

Kaupungilla kuuntelen maailmaa (no toki metsässäkin, metsässä varsinkin). Kauppojen valitsemat raidat, katusoittajat (joista tosin en liiemmälti pidä), kaupungin äänet. En tahdo sulkeutua omaan kahden napin väliseen maailmaan. Tykkään radiosta, koska siitä ei lopu puoli kesken; kuuntelen muun maailman valitsemaa musiikkia mielelläni. Laajentuupa kokemuspiiri.

Minua harmittaa se, että nykyään monet tahtovat itse olla kaiken aikaa päättämässä millaista musiikkia kuulevat, ja pitävät kentän vielä niin kapea-alaisena. Sulkeutuvat itse luotuun laatikkoon.

Minä haluan kuulla kaikkea sitä mitä maailma minulle haluaa sanoa.