IRC-Galleria

KIRJAT
Jaron Lanier: Et ole koje – manifesti (You Are Not A Gadget – A Manifesto). Suom. Kimmo Pietiläinen. Terra Cognita. 230 s. 28 e.

Ihmisen ja koneen raja hämärtyy

Virtuaaliteknologian veteraani varoittaa nykyisen nettikulttuurin nakertavan verkon käyttäjien persoonaa.
Jussi Ahlroth
HELSINGIN SANOMAT
JUSSI JÄÄSKELÄINEN


Elämä ei ole laiffii, vaan informaatiota.

Ai ei ole vai?

Kaikki elämä on geenien ohjaamaa, ja geenit ovat koodattua informaatiota.

Turha kai edes sanoa, että kuningas informaatio hallitsee, kun puhutaan tietokoneista tai internetistä. Siellä kaikki on nollia ja ykkösiä.

Me elämme informaatioaikaa, ennen kaikkea siksi, että näemme kaiken informaationa.

Jaron Lanier (s. 1960) kysyy Et ole koje -manifestissaan hävyttömän yksinkertaisen kysymyksen: "Entä jos ihmiset ovat todellisia, mutta informaatio ei?"

Naiivi kysymys on kiinnostava, koska Lanier ei ole mikään matkapuhelimia vieroksuva luddiitti eikä ahonlaitaa haikaileva agraari.

Hän oli mukana kehittämässä ensimmäistä virtuaaliteknologiaa 1980-luvulla ja keksi sanan virtuaalitodellisuus.

Lanierin manifesti on kriittinen puheenvuoro nykyistä internetin kehitystä vastaan. Tämän nettiveteraanin mielestä meneillään on persoonan merkityksen järjestelmällinen heikentäminen.

Sen vaikutus ulottuu Facebookin käyttämisestä syvällisiin filosofisiin käsityksiin ihmisen ja koneen suhteesta.

Kirjassa Lanier yrittää näyttää, miten näin on päässyt käymään, sekä hahmottaa tapoja viedä kehitystä parempaan suuntaan.

Ohjelmistojen ja tietotekniikan kehityksessä aikaisessa vaiheessa tehdyt päätökset seuraavat mukana pitkälle eteenpäin. Ohjelmia ei muuteta, kun monet muut ohjelmat riippuvat niistä. Lanier kutsuu tätä prosessia lukkiutumiseksi.

Hän mainitsee esimerkiksi tiedoston käsitteen. Se on jo hyvin lukkiutunut. Lanier sanoo voivansa kuvitella tiedemiesten joskus luopuvan fotonin käsitteestä valon kuvailemisessa, mutta tiedoston elämä tulee jatkumaan.

Lanier avaa maailmankuvaa, joka on ohjannut näitä meihin kaikkiin vaikuttavia päätöksiä tehneitä insinöörejä ja ohjelmoijia. Hän kirjoittaa siitä asiantuntevasti, sillä hän on elänyt ja työskennellyt alan keskeisten tekijöiden kanssa jo vuosikymmeniä.

Lanierin mukaan ajan henki on ihmisen ja koneen rajan hämärtyminen. Moni alalla uskoo älykkäiden koneiden olevan paitsi mahdollisia, myös aivan kohta todellisuutta. Usko seuraa suoraan informaation perustavuuden ajatuksesta. Koneälyyn uskovien mielestä sama informaatio liikkuu aivojen hermoverkoissa, tietokoneiden virtapiireissä ja internetin verkostoissa.

Lanier ei usko koneälyyn ja pitää koko ajatusta haitallisena, aivan uudenlaisena lukkiutumisena. Jos pidämme ajatusta koneälystä todellisena, etäännytämme itseämme todellisuudesta ja alamme uskoa fiktioon.

Jos ohjelmistokehittäjä uskoo, että kone voisi olla ihmisen kaltainen, se tietysti vaikuttaa hänen valintoihinsa. Jos taas käyttäjille sanotaan, että tietokoneet ovat älykkäitä, he muuttavat toimintaansa sopeutumaan tietokoneen toimintaan eivätkä vaadi konetta muutettavaksi. Ja kun tietokoneohjelma pyytää meitä käyttäytymään kuin tietokone olisi ihminen, aivomme vastaavat toimimalla kuin ohjelma.

Internetiin kohdistuu mystisiä odotuksia. Lanier kuvailee, kuinka monia muuten täyspäisiä verkon ja tietotekniikan kehittäjiä ajaa usko siihen, että internet kokonaisuutena olisi heräämässä eloon ja muuttumassa yli-inhimilliseksi tietoisuudeksi. Tätä tapahtumaa kutsutaan "tulevaksi singulariteetiksi". Lanier nimeää siihen uskovat kyberneettisiksi totalitaristeiksi.

Singulariteetin korkealentoinen ajatus on suoraan yhteydessä arkipäiväiseen tapaamme toimia internetissä nimettömänä. Nimettömyyden ideologia perustuu ajatukselle, että verkko ja joukko ovat yksilöä arvokkaampia. Tämä on singulariteetin lähtökohta.

Seurauksena on persoonan merkityksen heikkeneminen.

Singulariteetilla on selkeä uskonnollinen ulottuvuus. Lanier vertaa sitä evankeliseen kristillisyyteen. Molemmissa luvataan suurta muutosta, joka on kohta tulossa ja jonka jälkeen kaikki on toisin. Informaatiossa on tuonpuoleisen, jopa pelastuksen lupaus.

Miellyttävän maanläheisesti Lanier muistuttaa, että informaatio on loppujen lopuksi vain vieraantunutta kokemusta, ja vain kokemus voi muuttaa informaation taas merkitykseksi.

Mitä Lanier sitten itse haluaisi tehdä uudella tietotekniikalla?

Lanier sanoo, että kun hän kollegoineen 25 vuotta sitten kehitti virtuaalitekniikkaa, eivät he halunneet paeta todellisuutta vaan luoda uusia ilmaisuvälineitä, jotka tekisivät maailmasta empaattisemman ja mielenkiintoisemman.

Vilpitön hanke, jota hän yrittää tehdä edelleen.

Nyt hän yrittää kehittää uusia kommunikaation ja merkityksen ilmaisemisen tapoja. Hän yrittää kehittää ohjelmistoa sen toteuttamiseen, miten ihmiset voisivat virtuaalitiloissa kommunikoida sanattomasti, esimerkiksi väreillä ja muodoilla. Hän kutsuu sitä "postsymboliseksi kommunikaatioksi".

Olennaisinta tässä hankkeessa on, että Lanierin kaltainen humanisti voi olla aivan yhtä radikaali ja kunnianhimoinen kuin kyberneettiset totalitaristit, menettämättä silti uskoaan ihmispersoonan erityisarvoon.

Sosiaalisen median vastustamisen seinätaulu

Jaron Lanier luettelee käytännön ratkaisuja, joilla voi vastustaa nykyistä internet-kulttuuria, joka nostaa joukon yksilön edelle.

Älä julkaise mitään internetissä nimettömästi, ellet ole suorassa vaarassa.

Jos kirjoitat Wikipediaan, kirjoita aiheesta persoonallisella äänelläsi jossain, mistä tiedon saattavat löytää ihmiset, jotka eivät varsinaisesti etsi sitä eivätkä vielä tiedä olevansa kiinnostuneita siitä.

Tee verkkosivu, jossa kerrot itsestäsi jotain sellaista, mitä sosiaaliset verkostomediat eivät anna sinun itsestäsi kertoa.

Julkaise video, jonka tekemiseen meni sata kertaa enemmän aikaa kuin sen katsomiseen menee. Julkaise blogipostaus, jonka miettimiseen käytit viikkoja ennen kuin löysit sille oikean äänen.

Jos twiittaat, etsi tapaa kuvata sisäistä tilaasi omaperäisesti, eikä vain ulkoisia toimiasi. Näin vältät sen vaanivan vaaran että uskot objektiivisesti kuvattujen tapahtumien määrittelevän sinua, aivan kuten ne määrittelevät koneen.

Miksi pitäisi alkaa aktiiviseksi Naamakirjassa? Linkata sinne kolme kertaa päivässä status-merkintä ja antaa itsestään kuva menevänä ja mielenkiintoisena tyyppinä, vaikka ei sellaista oikeasti ole. Tai luoda itselleen julkisivu nuorena menestyvänä aikuisena, joka tuntee just ne oikeat 200+ ihmistä.

Verkostoituminen on nykyisen menestyksentavoittelu-kulttuurin mukanaan tuoma ilmiö, jolle moderni teknologia antaa mahdollisuuksia ja kehyksiä. Olkaa ihmiset omia itsejänne. Voin rehellisesti sanoa, että vietän noin 33-kertaa ennemmin aikaa ihmisten kanssa, joiden seurassa viihdyn kuin huidon siellä kaupungin "ainoassa oikeassa" hevibaarissa, firman verkostoitumispäivillä tai Facebookissa tekemässä itselleni naamaa.

Kirjoittanut: Galtsupentu -83
Facebookin aktiivijäsen jo vuoden ajan. Saldo 77 kaveria, joista aika monesta voi oikeasti sanoa pitävänsä/arvostavansa ihmisenä.