”Joo. Mihin sä eilen oikein hävisit?”
”Himaan.”
”Miksi?”
”Koska sä katosit johonkin mun parhaan kaverin kanssa”, mä sanon ääni raivosta kihisten, ”etkä suostu kertomaan, mihin. Se vituttaa mua, koska mä olen nähnyt sen monta kertaa aikaisemminkin, ja arvaa mitä siitä on aina seurannut? Se, että mut jätetään yksin, koska mun paras kaveri ei osaa pitää housujaan jalassa.” Viimeiset sanat mä melkein huudan, ja mä toivon sydämeni pohjasta, että Kuutti saisi pysyvän kuulovaurion, tai jotain. Koska haistakoon vitun koko jätkä, oikeasti.
”Mähän sanoin, että me puhuttiin”, se vastaa ihan rauhallisesti. ”Ei mitään sen kummallisempaa tai ihmeellisempää. Kunhan puhuttiin.”
”Joo, niin se aina menee”, mä tiuskaisen. ”Missä? Tanssilattialla vai miestenvessassa?”
”Helena hei, mä haluun huomauttaa että me oltiin poissa noin viisi minuuttia.” Miten se voi olla noin rauhallinen, miten se voi olla vain… puhua, miten se voi puhua tuolla tavalla, tyynnytellen? Mikä vittu tuota jätkää vaivaa? Mä haluan haastetta. Mä haluan, että se huutaa mun korvat lukkoon ja sen jälkeen sanoo, että haluaa nähdä, ja sitten me nähtäisiin ja tehtäisiin sovinto lipomalla toistemme nielurisoja. Tai siis no joo, mulla ei ole niitä enää koska multa leikattiin ne pois joskus ihan lapsena, mutta pointti ei ole siinä.
”Mitä vittua sitten”, mä huudan, ”oikeesti, Kuutti, tehäänkö silleen että otat yhteyttä sitten, kun voit oikeesti kertoa, mitä vittua eilen tapahtui.” Sen sanottuani mä lyön sille luurin korvaan.
voi Helena. :C
9523 sanaa, jos tänään 12 rikkoisi. :3
Tiedot
- Luokittelu
- Mielipiteet
- Perustettu
- 24.9.2007
- Tilastot
- Käyntejä: 455 (1.7.2008 alkaen)