IRC-Galleria

Oh no! The world is in danger! Happiness, sunshine, puppies and ice cream will cease to exist! Why, you ask? Well, it seems that the villains have stolen, corrupted, or destroyed the Four Orbs of Fate, the Pillars of Reality, the Tomes of Prophecy and Fate or The Lifestream.

http://tvtropes.org/pmwiki/pmwiki.php/Main/CosmicKeystone

http://tvtropes.org/pmwiki/pmwiki.php/Main/TimTaylorTechnology

If your Applied Phlebotinum is broken, you can usually fix it by increasing the power.

Can't outrun the bad guys? More power to the engines. The top speed of a space ship is totally independent of its design and mechanics, and is simply a function of how much raw power it has.

Shields failing? More power. Critical pieces burning out? You'd think the solution would be to reduce the strain on that component, but no, the solution is to increase the power. The Negative Space Wedgie has nullified the physical principles on which the ship works? Turn up the power and it'll get scared and back off. Can't compute the Nth digit of pi? Increase power to the computer. Even missing or broken parts can be temporarily replaced by increased power. With the power up so high, it's no wonder there's so much Explosive Instrumentation.

http://tvtropes.org/pmwiki/pmwiki.php/Main/InsaneEqualsViolent

What's more, the fictional psychotic will not only be invariably violent, he'll actually be more lethally effective than a sane person. Count on the villainous psychotic to be a nigh-unstoppable assassin who's mastered Offscreen Teleportation rather than, say, a poor deluded man uselessly arguing with or attacking his own hallucinations, or getting caught during his very first crime because he wasn't trying to escape.


In reality, people who have mental illnesses (not counting drug addiction) are statistically less likely to be violent than the average person; but when they are violent, it tends to be highly publicized. After all, if you're a journalist, why write about yet another murderer when you can write about a psychotic murderer? This creates horrible Unfortunate Implications as the public will instantly generalize anyone with a mental disorder as "a serial killer in-waiting" and ostracize the person. For someone with a mental illness involving depression, this can drive them over the edge and, occasionally, cause a Self Fulfilling Prophecy. This often deepens the social injustice against such persons, in that they are typically more vulnerable to such abuse, to due their infirmity and isolation, and are likewise acutely aware of such— thus creating a self-fulling prophecy in which the victim is blamed for "bringing it on themselves."

Näitä on niin riemukasta lukea:
http://tvtropes.org/pmwiki/pmwiki.php/Main/MisaimedFandom

Eli kun tarinan hahmot vetoavat eri yleisöön, tai eri tavalla, kuin tekijä on tarkoittanut. Yleensä niin että inhottaviksi ja vihatuiksi tarkoitetuista hahmoista tulee suosikkeja. Parhaita esimerkkejä sarjakuvista Watchmenin Rorshach, elokuvista The Dark Knightin Jokeri, peleistä Silent Hill 2:n Pyramid Head, ja kirjallisuudesta Kellopeliappelsiinin Alex.

Tekijöitä joissakin tapauksissa vituttaa, mutta minusta tuo on suurenmoinen ilmiö. :D Ei tekijän kuulukaan sanella että kuka hahmoista on oikeassa ja kuka väärässä.

Tietysti jotkut yrittävät, etenkin lastenohjelmissa, koko perheen elokuvissa ja nuortenkirjoissa, ja tuloksena on epärealistisia "pahiksia" joille on vain pinottu mahdollisimman inhottavia piirteitä. Usein se epäonnistuu silti, ja esim. Robbie Rotten on monille ehdoton suosikki Lazy Townissa, huolimatta käsikirjoittajien kampitusyrityksistä.
Draco Malfoy on myös upea esimerkki.(linkki liittyy epäsuorasti) Itse inhoan häntä, mutta Potter-fanien joukossa häntä kuolataan enemmän kuin nysviä päähenkilöitä, enkä usko sen olleen Rowlingin tarkoitus. :D

Voi olla että jonain päivänä itse yllätyn tavoista joilla jotkut tykkäävät tarinoistani. En kuitenkaan ala repimään tukkaa päästä, olen vain tyytyväinen.


As Clive Barker, creator of the Hellraiser series, put it, "You've got Pinhead, who hasn't done a single decent thing in eight movies, and still gets mail from women who want to have his children."

En osaa aina olla samaa mieltä tvtropesin kanssa:
http://tvtropes.org/pmwiki/pmwiki.php/Main/DarknessInducedAudienceApathy

Tuon artikkelin mukaan on ongelma jos tarinan kaikki osapuolet ovat yhtäläisen pahoja, koska silloin katsoja/lukija ei mukamas voi olla kenenkään puolella ja jännite puuttuu.
Aaaaargh. Minusta on ongelma jos tarinoihin suhtaudutaan kuin matematiikkaan. Pitää muka olla konflikteja, hyviksiä ja pahiksia, ja muuta paskaa. No, ehkä se toimii joidenkin kohdalla, mutta minusta on parempi antaa tarinan vain kertoa itsensä. Jos kaikki hahmot sattuvat olemaan pahoja, niin voi voi.

Esimerkkien joukosta:
The third Pirates Of The Caribbean movie had this problem, with everyone backstabbing each other and shifting alliances on a whim that it got hard to root for anyone by the end.

Niin? Tuo oli yksi syistä miksi pidin kolmannesta Pirates of Caribbeanista eniten kaikista: Ei ollut selkeitä, tarinan sanelemia "hyviksiä" ja "pahiksia", vaan hahmot käyttäytyivät kuin EIVÄT OLISI TIENNEET OLEVANSA ELOKUVASSA. Toisin sanoen pystyin ottamaan heidät vakavasti, ja se on minulle tärkeää fiktiossa.

Oikeastaan ainoa fiktiotuote missä tämän tropen olemassaolo on minua häirinnyt on Judge Dredd. Sitä lukiessa vain toivoo että maapallo räjähtäisi tappaen kaikki hahmot. Mutta Dreddiä ei ole mainittu tuolla listalla.

Tämä sivusto on niin täynnä helmiä. Olen esimerkiksi aina inhonnut tämäntyyppisiä pahiksia: http://tvtropes.org/pmwiki/pmwiki.php/Main/NietzscheWannabe
...ja oikeita ihmisiä jotka käyttäytyvät samalla tavalla, koska ovat inspiroituneet jostain pahiksesta. AARGH.

Joo, minäkin tykkään Jokerista(lähinnä sarjakuvaversioista, mutta dark knightin oli kiva myös) ja Rorschachista, mutta voi vittu jos he olisivat muka opettaneet minulle jotain uutta ja tajuaisin yhtäkkiä miten paska ihmiskunta on, ja alkaisin mörisemään ja leikkimään pahista. Eikun hetkinen...

Harhauduin taas sivuraiteille. On joka tapauksessa kiva huomata että useimmat kliseet ovat olleet ikivanhoja jo kauan ennen kuin minä raivostuin niiden toistuvuuteen.

Inhoan kliseitä ja kaavamaisuutta fiktiossa. Se on aina ärsyttänyt, mutta aloin tajuamaan sen luultavasti vasta yläasteen äidinkielentunneilla, kun käsiteltiin dramaturgiaa. Että tarinan muka pitäisi edetä tiettyä määrättyä rataa, päähenkilön pitää kasvaa jollain silminnähtävällä tavalla, päähenkilöllä pitää olla vastustaja, pitää olla hurja twisti keskivälissä... Hiljainen nössö kun olin, en alkanut väittelemään opettajan kanssa. Selkeästi meillä vain oli erilaiset näkemykset siitä miten tarinat muodostuvat. Minä en rakenna niitä valmiiksi kasatuista elementeistä.

Mistä tulikin mieleen eräs seuraamani keskustelu, jonka aiheena oli itsensä elättäminen kirjoittamalla. Esitettiin että jos haluaa myydä kirjoja, ei voi läheskään aina kirjoittaa sitä mitä itse haluaa, vaan sitä mitä yleisö haluaa.
Se on luultavasti totta, ja vähän masentavaa, koska olen lapsesta asti halunnut olla kirjailija. Mutta aikuisena olen tajunnut kuinka saatanan vaikeaa taiteella eläminen ylipäänsä on. Minun pitäisi joko olla aivan todella hyvä kirjoittamaan, tai sitten vain valjastaa lahjani kokonaan yleisön miellyttämiseen, kirjoittaa kaavamaisista muskelibarbaareista ja tissinaisista, ja ydinsotamaailmoista joissa nahkatakkiset pellet ampuvat zombeja haulikolla. Se ainakin myisi.

Näh. Mieluummin kirjoitan mitä huvittaa. Otan aina vastaan kritiikkiä ja parannusehdotuksia, mutta jos se on sen tyylistä että "hahmolla ei ole tarpeeksi ongelmia" tai "päähenkilöltä puuttuu vihattava antagonisti", siitä ei ole mitään hyötyä, koska sellaisen palautteen antajalla on täysin erilainen käsitys fiktiosta kuin minulla.

Ei pidä käsittää väärin. En ole taidekirjailija. En väkisin tavoittele jotain uutta ja erilaista, minkä kaltaista kukaan ei ole koskaan kirjoittanut. Hiukset siinä vain lähtisivät. Minä vain annan tarinoiden kasvaa enimmäkseen omillaan, enkä välitä mahtuuko se minkään kaavan sisään vai ei. Jos se mahtuu, niin okei, en myöskään väkisin pyristele siitä irti, koska sitten menisin yhtä lailla vikasuuntaan. (suhtaudun oikeastaan samalla tavalla muotiin: se ei kiinnosta, pukeudun miten sattuu, mutta en kuole häpeään jos vaateparteni sattuu vahingossa olemaan jonkun muodin mukainen.)

Toisaalta joskus kuitenkin tekee mieli kirjoittaa oikein perinteistä ja kliseistä pulppia, jossa miekka viuhuu ja magia välähtelee. Yritin parodioida tätä haluani novellissa Barbaari Verenhukka, mutta oli hankala kirjoittaa tarinaa tarinan sisällä vakavasti, luultavasti koska minulla on vielä jokin henkinen lukko kirjoittaa ihan oikeasti rehellistä pulppia. Pitäisi päästää vain irti, ja Verenhukka-tarinat saattavat olla paras keino siihen. Kotikylänsä tuhoutumista kostava barbaarisankari kun on aika lailla perusmättöfantasian kliseisessä ytimessä.

Karpalosuon etsivätoimisto oli niinikään yritys tehdä perinteistä viskihuuruista dekkaria, mutta tarina lähti omille jaloilleen ja ei sitten muistuttanut dekkaria enää mitenkään. Olen nyt kirjoittamassa jatko-osaa jonka yritän pitää uskollisempana perinteille, ja kierrellä vähän kauhutarinakliseidenkin kautta.

Ehkä se on huono juttu kirjailijalle etten osaa pitää tarinoita kurissa. Hyvin mahdollisesti se estää minua ikinä tekemästä kirjoittamisesta leipätyötä. Katsokaa nyt tätä blogitekstiäkin, minun piti vain muutamalla sanalla mainostaa yhtä sivustoa, mutta vuodatinkin katkeruuttani kaavoja kohtaan.
Mutta eipä se mitään. Rönsyilen mielelläni. Jos rajoittaisin ajatuksenkulkuani, saisin paljon vähemmän ajatuksia. Toisaalta nykyisellä tyylillä taidan saada paljon vähemmän lukijoita. :D
Mutta ehkä kirjoitan enimmäkseen itselleni. Tai jonkinlaiseksi testamentiksi, että minuun pakkomielteisesti suhtautuvat tutkijat voivat sitten aikanaan etsiä vihjeitä että mikä perhana sai minut rakentamaan avaruusraketin kaatopaikan romuista ja kaahaamaan suoraan kuuhun.

Niin joo, itse aiheeseen. Löysin hiljattain Tvtropes.orgin. Siellä käsitellään kliseitä, kaavoja, tarinankerrontatapoja, hahmotyyppejä, ja vähän kaikkea fiktioon liittyvää riemastuttavalla analyyttisyydellä ja hitusella sarkasmia. Sitä on ollut todella nautinto lukea, etenkin silloin kun törmään sellaiseen hahmoon tai juonikuvioon, jota olen aikonut käyttää omassa tarinassani ja pitänyt ideaa tosi omaperäisenä ja ovelana!

Muutama poiminta:
Artifact of Doom
Superpowered Evil Side
Spy Catsuit
Gun Twirling
Bad Ass

Saatan lisätä linkkejä jos törmään johonkin kivaan.