Kui toi saatanan elukka voi saada mut itkemää niinku iha koko aika?
En oo sen kans eläny ku pieniä hetkiä, ja joskus on ollu pariki vuot välis enne ku oon sen taas nähny.. Ei mun tarvi ku kattoo sitä, ni rupen itkemää.
Se on nii kaunis eläin, ja sen elämä on nii kurjaa.. Ja mä en voi mitää tehä sen hyväks,
en mitää. Jopin takii en voi juurikaa koskee, ja ku Jope ei oo auttamas, ni en pääse sitä ees harjaamaa.. Ja mä ku ootin et oisin voinu mennä vaik ratsastaa sil, tiiän et oisin vaa tapattanu itteni,
mut oisin halunnu ees päästä sen selkää, viel ku se eläin seisoo.
Melkee mitä vaa tekisin, et saisin sen meille. En mä vois sanoo, et se ois maailman paras paikka
sille, mut ainaki nykystä parempi.
Kyl mä sen hoitaisin. Ei mulla oo paskaakaa kokemusta, varsinkaa omaa hevosta hoitamaa,
mut kyl mä opettelisin.
Ois siinä nii paljo hommaa, mut kyl mä oisin valmis tekee töitä sen etee..
.. vittuku en haluais elää sitä päivää, ku mulle kerrotaa et se on viety teuraaks, tai et se on annettu jonnekki viel paskempaa paikkaa..
En oikeesti tajuu. Kui mä rakastan sitä elukkaa näi helvetisti. Nytki vaa parun.
Sehä on yks vaivane kaakki, jota oon nähny ehkä 3-4 kertaa, muutamina päivinä.
Ja oon harjannu sen ehkä kymmene kertaa nii monesti.
Kerra oon sen nähny ajettavan, muutaman kerran oon sen paskat siivonnu,
sit oon 10 kuutioo heinäpaalei kantanu tallii, oon ruokkinu sen nii mont kertaa etten ees muista,
samoi vedet vaihtanu, ja varusteet putsannu, oon muutaman kerra ollu sen purtavana, tai siis eihä se puremist ollu ku ei sattunukkaa.. Tais seki olla sitä Uunon hoivaamista mua kohtaa..
Kerra se on mun varpaat tallonu, ja sillonkaa en sille suuttunu, en huutanu enkä lyöny.
Miljoonat kerrat oon siitä ajanu paarmoja pois, silittäny sen silkinpehmeetä turpaa ja kiiltävää karvaa, kaviotki parii kertaa putsannu, vaikkei kukaa muu sitä oikee uskalla tehä..
Monet yöt oon valvonu ulkona sen laiduntamista katellen.
Ja ihanin hetki on ehkä ollu pari kesää sitte, ku menin kesällä keskellä yötä sen laitumen reunalle,
oli sumusta, ja en nähny koko hevosta.. Kutuin sitä sit nimellä ja se laukkas sieltä sumun keskeltä mun luo.. Kyllä siinä itku pääs.. Sit silitin sitä siel laitumel, ku ei ollu ees muita hevosii häirittemäs..
On se vaa jotenki nii ihana eläin, en tiiä miks. Ne pienen pienet hetket sen kans vaa on jotenki nii..
Ihania. Unohan hetkeks kaike muun, ja tuntuu et oon tuntenu sen iät ja ajat, ja et tunnen sen, vaikken sitä tunnekkaa.. Ja ehkä enite siinä ihastuttaa se, et tuntuu ku se luottais muhu, ja et se pitäis musta..
Se antaa mun koskee, ei se kauheen monen anna itteää silittää.
Se tulee ku mä kutsun, vaikkei ois ees herkkui tarjol.
Sen kehonkielestä näkee, et se pitää siitä ku silitän sitä. Laskee pään, sulkee silmät, antaa korvien olla rennosti taaksepäin, ja huuletki se pitää rentona. Sillo se ei välitä ees kärpäsistä ja paarmoista..
Voi miks tä maailma on nii epäreilu?
Antakaa anteeks tä vuodatus.. Oli pakko..