IRC-Galleria

Tapaus 1: Suomi ja inkeriläiset

http://fi.wikipedia.org/wiki/Inkeril%C3%A4iset

Suomeen jatkosodan aikana evakuoidut inkerinsuomalaiset jouduttiin sodan jalkeen palauttamaan Neuvostoliittoon, jossa heidät rangaistustoimenpiteenä hajautettiin ympäri maata, ja he joutuivat monen muun pikkukansan tavoin valtion silmätikuiksi.
Presidentti Mauno Koiviston hyvittelypolitiikan tuloksena Venäjän kansalaisille joilla on inkeriläisiä sukujuuria annettiin ruotsinsuomalaisia vastaava paluumuuttajastatus. Ongelma oli että nyt elettiin jo 1980-lukua ja 40-vuotta Neuvostoliiton venäläistämispolitiikkaa oli tehnyt tehtävänsä. Suomeen pääsi käsittääkseni jos yksikin isovanhempi oli inkerinsuomalainen. Nuoret ihmiset jotka palasivat olivat valtaosaltaan suvultaan, kulttuuriltaan, mentaliteetiltaan, ja identiteetiltään venäläisiä. Heille värkättiin sitten suomalaisia, tai enemmän suomalaisen kuuloisia nimiä, vaikka monella heistä oli vain heikko Suomessa opittu kielitaito, joka luultavasti säilyikin heikkona koska he elivät pitkälti omassa, venäläisessä, porukassaan. (Tämä huomio saattaa olla osiltaan vääräkin, ehkä monet heistä vain suosivat venäjän puhumista.) Poikkeuksiakin oli.
Nuorten SM-tason uimari, Dmitry Kaljunen, jonka vieressä istuin ylä-asteen atk-tunneilla oli yksi heistä, ja joka aina teki tehtävät muutamassa sekunnissa käyttäen loppuajan pitkästymällä kuoliaaksi. Kaverini Edgar on yksi heistä.

Tapaus 2: Saksa ja puolalaiset joilla saksalaisia esi-isiä

Todistettavat saksalaiset sukujuuret ovat aika-ajoin tarjonneet joillekin puolalaisille tien sosiaaliseen nousun. Viime vuosisadalla näin tapahtui ensin natsi-Saksan miehittäessä maan, jolloin todistettava saksalainen veri oli tie parempaan leipään. Toiseksi kommunismin aikana saksalaiset sukujuuret avasivat ovet Länsi-Saksaan. (Jostain kumman syystä juuri kukaan ei tainnut muuttaa Puolasta Itä-Saksaan). Kaverini Maciek on yksi heistä. Yksi hänen isovanhemmistaan on saksalaisesta suvusta, joten he siirtyivät "paluumuuttajina" Saksaan. Humalapäissään Kölnissä kotiinkävellessään poliisi pysäytti tokkuraisen nuoren miehen ja kysyivät tämän kotipaikkaa, Maciek vastasi sen enempiä miettimättä "Puola", korrektina pysyvä poliisi jatkoi "Niin niin, mutta mihin osoitteeseen olette nyt palaamassa?". Kun perhe siirtyi Saksaan, Saksan viranomaiset halusivat saksalaistaa heidän nimensä (tätä ei kuitenkaan pakotettu). Maciekista olisi tehty Mathias jne. Maciek on yhä identiteetiltään puolalainen, puhuu täydellistä puolaa (joskin saksalaisella korostuksella), mutta sanoisin että hänen lähin viiteryhmänsä eivät ole Puolan puolalaiset vaan Saksassa asuvat puolalaiset. Lisäksi (nyt taas yleistän), kuten venäläisillä, myös puolalaisilla on tietty mentaliteetti, mutta heidän tapauksessaan se ei ole este integroitumiselle, vaan he pystyvät toimimaan saksalaisten (ja venäläisten) kanssa ymmärryksessä, jos niin haluavat. Venäläisen avaran sielun anarkia ja länsimaisen ajattelun välillä on suurempi etäisyys, ja tässä välissä eläville puolalaisille tämä on vahvuus.

Itse en kannata nimenmuuttopolitiikkaa. Mitä sillä edes haetaan? Yritetäänkö ehkäistä lasten tulemista koulukiusatuiksi hassun nimen perusteella? Vai pelätäänkö näiden lasten identifioituvan nimensä mukaan voimakkaammin kansalliseen ryhmäänsä, ja sitä kautta kotimaahansa, kuin uuteen maahansa? Pelkän nimensä! On tuhlausta vaihtaa ikivanha puolalainen slachta-nimensä johonkin keinotekoiseen saksalaisnimeen, joita löytyy melkein 13 tusinasta. Eksoottiset nimet ovat rikkautta kaikkien virtasten, niemisten ja saaristen joukossa.