IRC-Galleria

Tiedot

Luokittelu
Televisio ja elokuvat
Perustettu
19.9.2008
Tilastot
Käyntejä: 1 897
Koko
22 jäsentä
Tyttöjä: 15 (69 %)
Poikia: 7 (31 %)
Keski-ikä
30,0 vuotta
Otos: 18 jäsentä
Tyttöjen keski-ikä: 28,1 vuotta
Poikien keski-ikä: 33,8 vuotta
Ylläpitäjä
SvafniR

Jäsenet (22)

post-warAleksiTheGreatakin-nakorova_milkbarsardion87angstijames[Soul_On_Fire]troosuSvafniRnoelleUlcustrapannanaelinaRokkisirkusKasumirosmu
« Uudemmat - Vanhemmat »
Kävin tänään katsomassa erään kaikkien aikojen vaikeimmin katsottavista elokuvista. Pascal Laugierin kohuttu Marttyyrit oli ehdottomasti kaikkien puheidensa arvoinen tapaus ja onnistui suorastaan yllättämään hämmästyttävällä määrällä henkistä ja fyysistä väkivaltaa, joka katsojan harmiksi ei jäänyt pelkästään näköaistin varaan. Psyyketasolla harvinaisen vaikuttava ja syvälle porautuva filmi pakottaa paatuneimmankin kauhuelokuvafriikin vilkuilemaan välissä lattiaa ja jopa korvien peittäminen käy moneen otteeseen mielessä pimeässä teatterisalissa. Kyse ei siis voi olla muusta kuin täysverisestä mestariteoksesta!

Marttyyrit on elokuva, joka on nähtävä jotta sen uskoisi todeksi. Elokuvan alkuperäismaa Ranska on nopeasti noussut kauhuelokuvan ystävien tietoisuuteen äärimmäisyyksiä välttelemättömän uuden eurokauhuaallon yhtenä suurena mahtitekijänä. Sellaiset teokset kuin Haute Tension ja À l'intérieur ("Inside") ovat ihastuttaneet tympeään amerikkalaishuttuun kyllästyneitä hulppean verisillä, mutta myös kauniilla ja älykkäillä visioillaan, joiden voidaan katsoa todella palauttaneen ilkeyden takaisin kauhuelokuvaan. Marttyyrit menee vielä pitemmälle kuin kumpikaan edellä mainittu ja on paikoin suorastaan putipuhdasta katsojan terrorisointia. Pitkästä aikaa sitä tuli kauhuelokuvan kohdalla miettineeksi sitä, miksi ihmeessä minä tällaista haluan viihteekseni katsoa?

Kauhuelokuvan perusajatuksena on toimia jatkeena nuotikulttuureista asti juontuvalle tarinakulttuurille, joka tarjoaa kokijalleen mahdollisuuden kokea kaikkein vaikuttavimpia tunteita turvallisesti ilman todellisen vaaran uhkaa. Kyse on samasta ilmiöstä kuin extreme-urheilussa, tosin ei läheskään yhtä vaarallisessa muodossa. Harmillisesti kauhuelokuva on alkanut ajan saatossa muistuttaa yhä enemmän pelkkää putipuhdasta viihdettä, jossa minkäänlaisella tunnelmalla tai kauhulla ei ole osuutta asiaan. Onneksi lääkkeen ovat tarjonneet nyt vuorostaan ennakkoluulottomat eurooppalaiset, jotka ovat vihdoin älynneet testata, mihin katsoja pystyy. Näin kauhu on vihdoin tehnyt arvoisensa paluun, joka ei hevillä unohdu pitkässäkään juoksussa. Jos Cannibal Holocaust ei onnistunut tuottamaan sinulle pahoinvointia, tutustu ihmeessä Marttyyreihin.

Siinä missä kuka tahansa voi katsoa Urban legendsin pelkäämättä kertaakaan, ei Marttyyrit ole missään vaiheessa kulkenut "yleisöystävällinen" -leiman alaisuudessa. Väkivalta on niin satuttavaa, että sen uhrien ja katsojan välille syntyvä symbioosi saa kankaan tälläpuolella olevan osapuolenkin sätkimään. Onneksi väkivalta ei kuitenkaan ole itsetarkoitus tässä elokuvassa, vaan kyseessä on vaikuttava tehokeino tarinassa, joka onnistuu viemään katsojaa puhtain numeroin tämän aavistamatta yhtään mitään etukäteen. Se ei kuitenkaan tarkoita helpotusta herkkänahkaiselle katsojalle, vaan pikemminkin päinvastoin: pelkän kipeän ajatuksen saattaminen pääkoppaan sattuu, vaikka sitä katalysoivaa audiovisuaalista demostrointia kieltäytyisikin kokemasta. Ei siis ole mikään ihme, että Cannesin ammattilaisraati oli kalpeaa poikaa vielä kauan elokuvan päättymisen jälkeenkin.

Marttyyrit jää mieleen äärimmäisenä elokuvakokemuksena, jonka kokemisesta voi olla ylpeä, mutta josta nauttiminen oli siinä määrin hankalaa, että sen uudelleenkatsomista täytyy todella harkita jonkin aikaa ennen suostumista. Kyseessä oli muuten ensimmäinen valkokankaalla katsomani putipuhdas K18-kauhuelokuva, joka sai minut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että kauhuelokuvan paikka onkin nimenomaan kankaalla. Täytyy nostaa hattua Finnkinolle ajan hermolle vihdoinkin kipuavasta ohjelmistopolitiikasta, joka toivottavasti ei koskaan tule jättämään yhtään vastaavaa tapausta videolaarien kätköihin kunnon valkokangaskierroksen sijaan. Uusia ylväitä Marttyyrejä varmasti syntyy ja kymmenen vuoden päästä saattaa tulla vastaan jo elokuva, jota ei kerta kaikkiaan pysty loppuun katsomaan. Ja pirun utelias ihmisluonto on taas saanut uuden kinnostuksen kohteen.

Ai niin: miksi elokuvan nimi on Marttyyrit? Tähän kysymykseen en aio vastata, vaan jätän sen teidän itsenne selvitettäväksi. Sen verran voin kuitenkin paljastaa, että kyseisen elokuvan jälkeen on entistäkin vaikeampi kokea omakseen mitään uskoa, joka tekee kidutuksen ja väkivallan uhrista ikonin.
« Uudemmat - Vanhemmat »