IRC-Galleria

Katsoimme toisiamme, etsimme jotain toistemme silmistä. Tulevaisuutta? Menimme pysäkin katoksen alle. Kylmät posket. Kylmät nenät. Sitten tuli kevät. Sitten tuli sata uutta päivää.
Olin jättänyt hänet kerran aiemminkin. Halusin tulla muiden tyttöjen rakastamaksi. Luulin, että monet tiesivät minut. Monet, jotka vähän katselivat perääni. Mutta sitten kun seisoin siinä vapaana ja valmiina
vastaanottamaan heidät, he eivät tulleet. Jotkut heistä nauroivat minulle. Halusin painautua heitä vasten, mutta he työnsivät minut pois. Ymmärsin olleeni rakkauden syvässä sisimmässä.
Sitten olin yksinkertaisesti jättänyt sen kaiken. Silloin kaipasin hänen luokseen, hänen jonka olin jättänyt. Kaipasin hiljaisia sekunteja, jolloin kaikki minussa värisi ja hän käänsi kalpeat kasvonsa minua kohti.
Niitä sekunteja, jolloin kaikki avautui. Jolloin tiesin, että tällaista on elämä. Olen siinä mukana. Me löysimme tien. Olemme perillä. Kaipaan tyttöä, joka oli näyttänyt minulle tien rakkauteen talven pimeinä iltoina.
Olin sairas kaipuusta häneen. Pitkään aikaan tämä kaipaus oli kaikki mitä minulla oli. Se oli minun tapani olla läsnä maailmassa. Olin ymmärtänyt, että ilman häntä missään ei ollut mitään mieltä. Sitten eräänä iltana hän seisoi odottamassa minua jälleen. Hän halusi minut takaisin. Sen illan jälkeen minulla oli kaikki minkä perään sydämeni oli huutanut pitkään. Sen illan jälkeen sydämeni ei enää huutanut. Se hiljeni. En tiennyt, mitä se saattoi tarkoittaa. En tiennyt, mistä olin tehty ja miksi minä äkkiä halusin lähteä hänen luotaan uudelleen. En uskaltanut häntä jättääkkään. Sanoin vain, että lähtisin pois..