IRC-Galleria

jeejee!

HYMYILEVÄ TYTTÖ

Little girl doesn't have much
She walks with a smile
she's so full of life

Olipa kerran pieni kaunis tyttö, jolla oli mustat, hyvin pitkät hiukset, sekä ruskeat, suklaanväriset silmät. Tytöllä ei ollut paljoakaan. Hänen äitinsä ei enää ollut tytön luona, eikä tyttö oikein muistanut paljoa äidistään. Mutta hänellä oli isä, se riitti. Tytön nimi oli Melinda, hän oli hyvin täynnä iloa, hymyili ja nauroi, säällä kuin säällä. Tytön isä, Akira oli hyvin ylpeä pienokaisestaan ja varjeli tuota, kuin kalleinta aarrettaan, sillä eihän isälläkään ollut elämässä enää paljoa, mutta pieni tyttö väritti hänen elämäänsä sävyjä. Akira rakasti paljon Melindaa, ja Melinda rakasti isäänsä, koko pienellä, sykkivällä sydämellään. Eräänä iltana Akira oli tuttuun tapaansa peittelemässä Melindaa nukkumaan.

- En halua nukkua! Tyttö oli protestoinut ja puuskannut jopa pienet kätensä, pelkästään mielenosoitukseksi. Akira oli hymyillyt ja suudellut Melindaa kevyesti, hennosti otsalle, kuten miehellä oli joka ilta tapana tehdä. Ei sille ollut koskaan mitään erikoista syytä. Kai Akira vaan halusi viestiä rakkauttaan.
- Tapaamme taas huomenna, kulta. Hyvää yötä, Akira kuiskasi, sulki valon huoneesta ja jätti tytön nukkumaan, kulkien pian itsekin jo unten mailla. Samana iltana joku kuitenkin herätti Akiran. Melinda ITKI. Eihän siinä mitään, tokihan lapset itkevät, mutta Melindalle kerta todentotta oli ensimmäinen. Melinda huusi, kiljui ja itki, Akira tiesi, ettei kaikki ollut kohdallaan. Ripeästi hän asteli käytävälle huoneestaan, miehen nenään tunki voimakas, tulen tuoksu. Kauhistuneena hän tuijotti, kuinka kevyet liekit ikään kuin tanssivat. Mikä pahinta – ne tulivat suoraan Melindan huoneesta.

But she cries in the night
Just trying' to hold on
No one can hear
She's all alone

Akira juoksi kohti Melindan huonetta, huutaen lujalla äänensävyllä tytön nimeä. Äkkiä itku lakkasi, yhtäkkiä tauoten. Melindan huoneeseen syttyi syvä hiljaisuus. Akira käveli arkaillen kohti tyttärensä huonetta ja avasi oven. Mitä hän näki? Pienen, kauniin, vaaleakasvoisen, hymyilevän tytön makaamassa sängyllään, silmät suljettuina. Ääntäkään ei kuulunut. Akira tajusi Melindan lähteneen tältä maapallolta, kohti toista, parempaa paikkaa. Mies sulkeutui täysin. Hän syytti tapahtumasta itseään, eikä enää suostunut tulemaan ulos. Miestä ei näkynyt koskaan torilla, tai kylällä, hän oli lukittautunut kotiinsa. Hän kaipasi tytärtään, enemmän kuin kukaan ikinä pystyi uskomaan. Värit lähtivät tyttären lähdön mukana kokonaan pois Akiran elämästä. Kaikkea yritti, mutta ihan turhaan, eihän mikään enää voisi tuoda takaisin sitä pientä, joka oli Akiralta pois ryövätty.

Eräänä yönä, kun Melindan kuolemasta oli kulunut tasan puolivuotta, Akira heräsi outoon tunteeseen. Joku sai hänen jalkansa kulkemaan, Akira raotti tyttärensä huonetta. Keskelle lattiaa oli pystytetty puinen, musta tuoli. Tuolissa istui joku, joka oli selkä kohti Akiraa. Sen joku nauroi, täynnä iloa ja onnellisuutta. Sillä oli pitkät, mustat, melkein lattiaan olevat hiukset. Akira jähmettyi. Kuka hänen tyttärensä huoneessa oli. Tyttö katsoi hymyillen olkapäänsä yli ja Akira tunsi kyynelten kirpoavan silmistään, kun näki tytön hymyilevät kasvot.
- Ei hätää, isä. Olen turvassa, jumalan sylissä, minusta pidetään hyvää huolta. Näemme vielä isä. Hyvää yötä, pehmeät sanat kaikuivat huoneessa ja pian tyttö oli poissa – mutta tuoli yhä keskellä huonetta...

Goodnight, sleep tight
No more tears
In the morning I'll be here
And when we say goodnight,
Dry your eyes
Because we said goodnight,
And not goodbye
We said goodnight
And not goodbye