Mutta lauantaina! Oh, lauantaina.
Oli luvattu hieman sadetta mutta koska perjantain korkeapaine oli niin komea, toivoin että se venyisi hieman lauantaillekin ja mikäs siinä vaikka aurinkoa ei näkyisikään, pilvisääkin on parempi. Lähdettiin miehen kanssa liikkeelle keskipäivän aikaan, minä kannoin vilttiä kassissa ja tuskailin kun väsytti - olinhan sentään ollut flunssataudin kourissa koko viikon ja koko perjantain jaloillani. Huomasin että selkää särki jo pelkkä seisomisen määrä ja tosiaankin sitä vasenta puolta, joka leikattiin. Kuumottavaa. Noh, uli uli kiti kiti ja kaikkea muuta hyvinvoivan ihmisen elämään kuuluvaa turhuutta.
Hitaasti tehtiin tietä keskustaan ja kauppojen kautta lopulta Espalle ja koska minulla oli arvot ja ajat lopussa kortilta, nostin rahaa melko vaikeamman kautta sekä jatkoin matkaa lautalle. Lautta oli jo laiturissa mutta ninjamaisella ketteryydellä ostin itselleni lipun ennen kuin se ehti lähteä ja matka alkoi. Piti käydä Siwassa ja näin teimme - "kyllä mulle riittää kaks, noh, otan kolme sidukkaa varmuuden vuoksi". Hieman limpparia matkaan nestetasapainoksi ja kulkeminen jatkui.
Aurinko oli alkanut jo kaupunkiin saapuessa kurkkia pilvien välistä ja sää oli lämmin, kostea, hiostava. Minua ahdisti kotiin unohtunut kännykkä, minulla ei ollut mitään viihdykettä jos tuli sellainen tilanne missä viihdyke olisi hyvä enkä myöskään voinut lähteä miehen lähettyviltä minnekään. Mies oli saanut myös pikkuveljensä mukaan ja tämä oli hauskaa kun pikkuveli oli täyttänyt juuri 18 ja pojat eivät olleet koskaan oikein päässeet tasavertaisesti viettämään iltaa. Ukkorukka oli niin innoissaan ja iloinen, oli kiva katsella ja auringonpaisteesta päätellen oli tulossa hieno päivä, vaikkakin hikinen.
Täytyy kyllä sanoa että kaikesta huolimatta matka lautalta Kustaanmiekkaan ei kyllä pahemmin lämmittänyt. Mäki, aurinko, kantamukset - olin kuin pieni vihainen myyrä ja löin hampaitani yhteen kun pojat painoivat edellä ja minä puuskutin perässä. Enää viimeinen mäki ennen miittipaikkaa.. Mäen huipulta nähtiin telttoja, ihmisjoukkio ja ilman täytti joku "uuuuuu" -musiikki ja sivistyneet hurraa-huudot jokaisen laulunlurituksen jälkeen. Esityslavalla hengasi joukko joihinkin Rokokoo-pukuihin pukeutuneita ihmisiä klassisine soittimineen ja yleisössä oli niin pukeutuneita kuin suomalaisia kesäturisteja viltteineen ja piknik-koreineen. Tuumasin että jos Kari ei kerran ole tuonut boom boxia, on meillä ainakin hyvä taustabändi siinä taustalla.
Kierrettiin sen Suokki-miiteistä tutuksi tulleen ravintolan edestä perinteistä miittipaikkaa kohden ja törmättiin tp8:n. Myös Suokki-irkki korkattiin siltä istumalta ja mies pääsi jatkamaan matkaansa kohti saunaa ja grilliä. Meille riitti nörtinlihan paistaminen luomuauringossa. Itse miittipaikka oli pienoinen pettymys, siellä oli pari isoa vilttilössiä ihan jotakin sivistyneitä "mullon elämä hihi"-ihmisiä ja kolme mustiin pukeutunutta miestä jotka olivat ainoita selin esitystä kohden. Needless to say, ensi arvaamalta oikein, olimme löytäneet miittimme. Totesinkin että Suokki-miitin osallistujamäärä kasvaa joka vuosi räjähdysmäisesti. On surullista, ettei Suokki-miittiin tule enää ihmisiä vaikka se on huonosta säästäkin huolimatta ollut varsin mukavaa ajanvietettä joka vuosi. Miitti pitäisi elvyttää, näin sanoivat myös muut osallistujat.
Asetimme leirimme mukavasti kallioille ja kuvailimme vuorotellen miten homoisaa musiikki oli, vaikka tosiasiassa täytyi kyllä ihailla sitä paneutumisen määrää kun ihmiset jaksoivat pukeutua komeasti tapahtumaa varten ja sivistyneesti roolihahmonsa mukaan hurrata sekä aploodeerata joka laulelman jälkeen. Me sen sijaan laitoimme Suokki-irkin kiertämään, liitimme kommentteihimme ihkusälää ja korkkasimme kosteat. Niin ja mitä muutakaan, puhuimme käsittämätöntä nörttikieltä sekä vertailimme kokemuksia kuka sai bannit miltäkin kanavalta, milloin ja mistä syystä. Vähitellen joukkoomme liittyi lisää ihmisiä ja minä tunsin tarvetta jopa vaihtaa istumapaikkaa etten grillaa vain puolikasta kasvoistani. Aurinko helotti kauniisti ja lämpötila nousi, myöhemmin kuultiin että se taisi nousta jopa 27 asteeseen päivän mittaan. Mulla on muuten varmaan kiva pullonkaularusketus T-paidan jäljiltä. Rules.
Eipä siinä istuskelusta muuta voi sanoa, kuin että juomat loppuivat kesken ja tavoistamme poiketen polttamamme tupakatkin ehtyivät. Olisi voinut kantaa paikalle myös patonkia ja muuta piknik-mutusteltavaa, mutta toisaalta olen ihan tyytyväinen etten kantanut sen enempää. Suokki-irkki täyttyi ihan mukavaa tahtia ja jossain vaiheessa alkoi tuulla, itse asiassa aika kovastikin, mikä oli sikäli mukavaa että olo viilentyi hieman. Kello alkoi lähentyä jo kahdeksaa kun donalde patisti ihmisiä siirtymään luolalle, kohta sataisi. Pilvet alkoivat kerääntyä taivaalle ja aurinko oli mennyt piiloon. Suurin viittaus joka myös minulle vihjaisi tulevasta sateesta, oli tuuli, joka oli muuttunut jollain selittämättömällä mutta selkeällä tavalla. Olen sääherkkä ihminen ja tuuli tuoksui sateelle. Siirryimme siis luolalle, jatkaen iloista seurusteluamme huoletonna. Donalde totesi että katsotaanko, niin 10 minuutin päästä sataa. Minä sanoin että pikemminkin puolen tunnin ja löimme asiasta herrasmiesvetoa. Katsotaan, milloin alkaa tiputtaa vettä.
Niinhän se oli, että minuutilleen 30 minuutin päästä osui ensimmäinen pisara donalden hipiälle. Tuo kerta lieneekin ainoa jossa arvioin jonkin mitan oikein, normaalisti olen pitkin seiniä oli mistä tahansa mitasta kyse. Alkoi sataa ja olisi jyrissytkin jos eivät ihmiset olisi olleet niin humalassa että pelkkä huulien päristely ehti viihdyttää muutaman minuutin kerrallaan. Sade oli jaksottaista ja joskus ehkä kymmenen korvilla tai jotain (ei mitään hajua milloin koska Suokki-irkistä unohtui se viimeinen time stamppi), sanoi mies että nyt se sade taukosi, lähdetään. Ehdimme iloksemme täyttää alkuperäisen Suokki-irkin kirjan ja aloittaa uutta pari sivua kun kaappasimme kassit ja lähdimme kävelemään. Tosin huomasin että mies oli menossa Suomenlinnan lautalle eikä museolautalle. Päästiin kävellen ehkä 20 metriä kun alkoi sataa reippaammin. Mutisin itsekseni ja kyräilin miehiä, olinhan sentään ollut kipeä ja halusin selvitä hengissä kotiin.
"Noh, ei tämä niin kamalaa ole, lämmin sade!" huuteli mies. Tuo lämmin sade muuttui nopeasti hirvittäväksi kaatosateeksi joka kasteli jokaisen nivelen ja mutkan, oltiin parissa minuutissa likomärkiä, enkä käytä verrannollista kielikuvaa, vaan oikeasti efekti olisi sama kuin menisi täysissä pukeissa suihkuun. Minuutin päästä alkoi kengät tulvia vettä. Kun sade yltyi niin kovaksi että oli vaikea nähdä eteensä kaikelta siltä vedentulolta (suolavettä silmissä), haimme suojaa Suomenlinnan sillan kupeessa olevasta luolastosta, siellä luolan suulla oli paljon ihmisiä ja yritin hätistää poikia syvemmälle, että pääsen itsekin suojaan. Se ei kuitenkaan onnistunut koska luolan suulla oli pienen tasanteen jälkeen pari kolme porrasaskelmaa ja luolan pohjamaa oli tulvan vallassa. Luolan perällä oli pieni kaveriporukka jolta pikkuveli kävi pummimassa tupakkaa, tosin paljain jaloin koska mutavedessä ei kukaan halua kulkea kengät jalassa, oli sitten kuinka märkä jo valmiiksi. Piikittelimme kovasanaisesti miestä hyvästä ajoituksesta kun katsoimme miten ihmiset juoksivat kohti satamaa. "Lauttaliikenne on kuulemma pysäytetty", sanoi joku ja kuin käskystä, ukkonen jyrähti vastaukseksi.
Seisoimme luolan suulla varmaan puoli tuntia, märkinä, lammikossa, nouseva tulvavesi selän takana. Luolan perälle jääneet ihmiset alkoivat hermostua sillä vesi nousi pian heidänkin jalkoihinsa ja osa kahlasikin kengät sylissään niin sanotusti turvaan. Jossain vaiheessa sade hellitti hieman ja lähdimme kulkemaan satamalle, kengät litisten, mieli maassa mutta toisaalta hykerrellen herra Murphyn edesottamuksille. Sade lakkasi ja jätti jälkeensä suolaisen sateen maun poskilla, kirvelevät silmät ja painostavan, lämpimän tunnelman. Tosin, eipä aikaakaan kun taas satoi ja ukkosti. Pojat yrittivät kaiken sen keskellä ostaa jäätelökioskista jäätelöä vaikka se olikin suljettu mutta myyjä ei suostunut auttamaan asiassa. Jatkoimme siis lautalle ja liityimme muiden suojaa hakeneiden joukkoon siitä porttikongista joka on lauttaa lähinnä. En tiedä oliko kukaan niin märkä kuin me, onneksi lautta tuli pian ja minulla oli rahaa lippuun.
Istuimme lautassa leveähkösti ja loimme omat lammikkomme sen lattialle. Matkalla olin hoksannut kääriä Suokki-irkit muovipussiin, johon sitten laitettiin miehen kännykkäkin ettei se vedä itseään jojoon tapahtuneen vuoksi. Onneksi olen aina valinnut mahdollisimman hyvin vettä pitävän kassin Suokkikäyttöön, kuten nyt tälläkin kerralla. Kaikki kassin sisällä oli rutikuivaa verrattuna meihin. Joku laukoi puujalkavitsejä ja minä iloitsin siitä, että ainakin huumorintaju on vielä kuiva.
Ilo oli lyhyt sillä lautalla istuessa tuli kylmä ja sama sää jatkui Helsingin puolella. Kävelimme torin poikki siihen bulevardin kulmalle ja alettiin kulkemaan rakennusten viertä pitkin Stockmannia kohti. Kadut tulvivat vedestä ja yksikin kävelytien reuna jäi suuren lammikon syvyyksiin. Kuljimme myös siksi kaukana ajotiestä, ettemme joudu autoilijoiden huomaamattomuuden aiheuttamien aaltojen uhreiksi. Lätäköt olivat senttikaupalla syviä ja epätasainen tien pinta antoi paljon aihetta varoa. Vaikka märkiä oltiinkin. Yritin kävellä mahdollisimman vähän lätäköissä vaikkakin kerran jouduin kulkemaan suoraan lätäkön läpi, eikä sitä huomannut lainkaan. Vanhat tavat ovat piintyneet tiukkaan, sitä leikkii pelastavansa jotain kosteudelta vaikka sillä hetkellä sisäelimet ovat se kuivin osa ihmisessä.
Vaatteet painoivat kilokaupalla, housut ja paidat liimaantuivat raajoihin vaikeuttaen kävelyä ja ainoa kuivaamisen tapainen ele oli pyyhkiä kasvoilta sateen aiheuttama Niili jotta näki eteensä. Mietittiin ettei yksikään taksi ota meitä kyytiin ja mies vannoi ettei hän kulje mihinkään ennen kuin saa kaljan perkele. Kalja ja tupakkaa. Halusin pian kotiin, mutta ajatus katosta pään päällä voitti ja saavuimme Kluuvin korville baariin. Saimme luvan tulla sisään ja tilasimme juomaa ja tupakkaa. Moraalisäännöt kettuun, tänä päivänä otetaan kuppia ja sauhut, normaalielämä odottaa sitten kun saadaan kuivat vaatteet niskaan. Emme kehdanneet istua nahkaistuimille joten seisoimme vessojen läheisyydessä olevassa pöydässä ja kävimme vuorotellen vessassa puristelemassa vaatteita ja hihoja. Miehet saivat hyvän idean ja riisuivat takit ja puserot T-paidalle asti, kuulemma pitää lämpimänä paremmin ja hiljalleen humaltuva mies piti pitkiä infotiedotuksia ihokarvojen toimintaperiaatteista sekä väristyksien tuottamasta lämpöenergiasta verrattuna metsurien kahden tunnin hikimäärään.
Istuttiin siellä baarissa, tippuvina, ainakin kaksi tuntia, varmaan kolmekin. Pian sen jälkeen kun sinne saavuimme, repesi taivas täydellisesti ja satoi niin kovaa, että Sokos Hotelin markiisit muuttuivat U-kirjaimen muotoisiksi. Kymmenen minuutin sisällä katu tulvi vettä, vesikaivoista nousi ainakin parikymmenttä senttiä korkea vesipylväs ja ihmiset kulkivat ohi kahlaten vähintään nilkkoihin asti ulottuvassa vesimassassa. Seisoin ulkona, hytisten ja huutelin itsekseni "O herrajumala". Tällainen sää on harvinaista herkkua, vaikka olisin varmasti ainakin yhtä tyytyväinen olooni kotona, kuivassa ja lämpimässä. Olimme jo sopineet että litimärkä pikkuveli tulee meille kun ei taksitkaan meitä huoli, lupasin pitää pojista hyvää huolta ja tuumattiin että kotiin päästyä ostetaan pitsat ja herkkuja oli mikä oli. Meillä on onneksi 24h Shell lähettyvillä.
Noh, puristelin vuorotellen takkia, vuorotellen hupparia naisten vessassa ja sitten vertailtiin huppareiden painoja. Ehkä puolen kilon painoinen huppari painoi nyt parisen kiloa ja lattia alkoi tulvia siitä vesimäärästä joka meistä ajan mittaan valui. Vihdoin sää selkeni hieman ja katu tyhjeni aivan kuin tulvaa ei olisi koskaan ollutkaan. Baariin jopa päätyi aivan kuivia ihmisiä - miten tämä on mahdollista, I know not. Saimme kuitenkin paljon sympatiaa märkälookista, minäkin siistiydyin hieman ja pyyhin ripsivärit poskilta sekä suoristin päähuivini vain huomatakseni sen, että hiusrajaan on ilmestynyt pienet rusketusrajakolmiot sekä naama helottaa punaisena. Noh, mikäs tässä, pistetään nyt kerralla kaikki kun kerran laitetaan. Isolla kauhalla vaan. Kävin vielä ulkona tupakalla ja keskustelin lämpimikseni portsarin kanssa. Mies kokeili sormenpäällä olkapäätäni että onko paita vain noin punainen vai onko se yhtä märkä kuin miltä näytän. Naureskelin miehelle olleeni siellä väärässä päässä Suomenlinnaa kun sade alkoi ja näin ollen ymmärrettävästi märkä. Ei tainnut käydä kateeksi.
Aloin väsyä ja päätettiin lähteä kotiin. Matkalla Rautatientorille päätimme kokeilla onneamme ja hankkia taksin. Juuri kun lähestyimme taksitolppaa, taivas aukesi taas ja jolkotimme ensimmäiselle vapaalle taksille, vyöryimme sisään emmekä edes muistaneet kysyä sopiiko tämä. Juttelimme lämpimiksemme taksikuskin kanssa ja nautimme kun sade piiskasi tuulilasia, eikä meitä. Alkoi jo tuntumaan jäsenissä kaikki tämä pärtsäily ja vaatteiden kanto. Vaikka taksi vie ajallisesti kauemmin kuin juna (likimain tuplasti kauemmin), koimme junalla matkustamisen melko rasittavaksi vaihtoehdoksi. Pikapuoliin olimmekin jo kotiseudun Shellillä tilaamassa pitsaa ja minä kävin vessassa taistelemassa likomärkien housujen kanssa. Ei se pukeminen niinkään, mutta riisuminen. Tuntui hieman tyhjänpäiväiseltä pestä kädet ja kuivata ne, kun itse oli likomärkä.
Saimme ruoan, sade oli lakannut ja kävelimme kotiin. Ensi töiksemme kuoriuduttiin vaatteista ja ripusteltiin niitä kuivumaan. Annoin miehen lämpimät kotiverkkarit pikkuveljelle, mistä mies hieman nurisikin, mutta kyllähän sitä nyt. Vaikka ihan vaan 18-vuotispäivän kunniaksi. Pojat uhosivat että katsotaan kaikki Pasilat nyt kyllä katotaan, mutta jo ensimmäisen jakson aikana laskin mieheltäkin kolme haukotusta, toisen jakson aikana tämä jo hiljaa kuorsasi, vaikkakin omien sanojensa mukaan vain "kuunteli" kyseistä sarjaa. Lopulta totesin että mies on niin poikki ettei sitä saa sohvalta mihinkään ja petasin pikkuveljelle oman paikan veljensä viereen. Jätin pojat kiltisti nukkumaan ja painuin itse makuuhuoneeseen, kello kävi jotakin aamuyötä ja jokainen meistä oli loppuun kulutettu sekä jollakin tasolla kohmeessa edelleen.
En pystynyt nukkumaan kovin kauaa, on kipeä olo ja yskä on taas muuttunut erilaiseksi. Kurkku on edelleen kipeä ja nieleminen sekä puhuminen sattuu. Puhumattakaan yskimisestä. Köhin pitkin yötä ja neljä tuntia nukuttuani luovutin. Jos nukkuminen on tuskaista, ei kannata nukkua. Nousin koneen ääreen ja vettä hakiessani huomasin kuinka veljistä vanhempi oli taas mystisellä tavalla onnistunut vaihtamaan pään ja jalkopään paikkaa. Se on harvinainen taito, että pienessä tilassa sen pystyy tekemään häiritsemättä lainkaan toista nukkujaa.
Maanantaina pitää mennä taas lääkäriin. En varmastikaan pääse fysiokuntoutukseen, sinne on turha mennä kuumepohjaisena. Muutenkin parempi että pidän siikaflunssat omanani. Jalat olivat tänä aamuna NIIN kipeät että käveleminen on hankalaa, tuntuu että mukulakivet hakkasivat jalkojeni pohjiin moukarimurtumat ja jalat piti vuorata erittäin rasvaisella salvalla ennen kuin kiristynyt ja kuivunut nahka antoi hieman myöten. Vieläkin on ihan hakattu fiilis, mutta en muista milloin viimeksi olisin rakastanut niin paljon kuivaa T-paitaa.
Sääli niitä jotka jäivät Kustaanmiekkaan meidän lähtiessämme. Irkin perusteella ainakin Nanoxt oli märkä kotiin päästyään. :D