IRC-Galleria

Tämä saattaa kuulostaa uskomattomalta, mutta usko pois, se on totta. Saatat ajatella, että olen vain vähän hullu, sellaistakin juttua kun minusta on vuosien varrella liikkunut. Mutta ei, tämä on täyttä totta.

Sen piti olla tavallinen perjantai-ilta. Tämä tapahtui Ruokoniemessä, tammikuussa 2009. Partiolaisten toimintasuunnitelmaviikonloppu oli saanut alkunsa iltapäivällä, ja nyt, kellon lähestyessä puoltayötä, nuoret vartion- ja partionjohtajat olivat jo kotiutuneet Siilinjärven seurakunnan tiloihin.

Vietin iltaa asuntolassa Mykän, Pahkapään ja Jaanan kanssa. Pilkkupistehuutomerkki, Lady Shampoo ja Hynynen olivat lähteneet puoli tuntia sitten saunomaan tyttöjen kesken, mutta he olivat luvanneet liittyvänsä seuraamme vielä loppuillasta, kun alkaisimme soittaa pilapuheluita.

Kaikki oli mukavaa. Rentoa ja rauhallista. Haastelin Jaanan kanssa tuoreimpia ja kuumimpia juoruja, noloimpia häpäreitä ja kauheimpia mokia, Mykkä ja Pahka kuuntelivat juttujamme. Huudatimme Lady GaGan Poker Face -kappaletta, jonka olin juuri valinnut tammikuun ihQutusbiisikseni. Eipä olisi uskonut, että seuraavalla viikolla se nousikin Suomen singlelistan kärkisijalle pysytellen siellä 13 viikkoa.

Yllättäen Jaanan puhelin alkoi soimaan. Jaana vilkaisi pinkkikuoriseen Nokian N90 -kännykkäänsä ja kummasteli ääneen, soittaja oli Lady Shampoo. Mikä asia mahtoi olla niin tärkeä, että se piti soittaa niinkin läheltä kuin kahdensadan metrin päässä olevasta Ruokoniemen saunasta?

Vastasin Jaanan puolesta soittoon. Lady Shampoo puhui puhelimeen hätääntyneenä.
"NYT VITTU TULKAA ÄKKIÄ TÄNNE! Joku koputtaa tuolla saunan ikkunassa!" hän huusi säikähtäneenä.
"Mitä vittua?", totesin minä. "Siis tä? Mitä meinaat?"
"Tulkaa!" hän kiljaisi. "Se koputti taas! TUOSSA SE ON!"

Katkaisin puhelun ja annoin kännykän takaisin Jaanalle. Säikähtäneenä kerroin, että nyt oli tosi kyseessä, joku pedofiili tai jokin koputteli toistuvasti saunan ikkunaan eivätkä tytöt uskaltaneet liikahtaakaan.

Kiireissämme minä, Pahka ja Mykkä vedimme kengät jalkaan ja lähdimme juoksemaan kohti saunaa. Jaana ei jaksanut, mutta antoi minulle puhelimensa.

Ulkona, havupuiden synkissä varjoissa juostessanne Mykän ja Pahkan takana, minua todella pelotti ensimmäistä kertaa elämässäni. Sauna sijaitsi keskellä metsää, ja tammikuussa ennen puoltayötä tunnetusti sen ympärllä oli hyvin pimeää.

Saavuimme saunalle. Tytöt olivat pistäneet ovet lukkoon, mutta Pilkkupistehuutomerkki tuli avaamaan oven ja pyysi meitä odottamaan hetken aikaa välihuoneessa, sillä Lady Shampoo ja Hynynen olivat vielä pukemassa. Hänen silmistään näki hänen kokeneen jotain järisyttävän kauheaa.

Pilkkupistehuutomerkki kertoi, että he olivat olleet kaikessa rauhassa saunomassa, kunnes olivat kuulleet kolme koputusta ikkunaa vasten. Pian kolme koputusta oli kuuluneet uudestaan, ja he olivat toden teolla alkaneet pelätä. He olivat siirtyneet pukuhuoneeseen kauhuissaan, kunnes kuulivat ikkunaan iskeytyvän kolme koputusta, taas. Hynynen oli raottanut ikkunan verhoa ja he kaikki olivat nähneet koputtajan hahmon pimeässä. Näky oli saattanut koko seurueen kauhun valtaan.

Hynynen liittyi seuraamme. Lady Shampoo puki päälleen huppariaan. Kenellekään ei ollut mitään poislähtemisajatusta vastaan.

Astelimme ulos saunasta ja lähdimme kävelemään ripeästi kohti asuntolaa. Emme kukaan katsoneet taaksemme. Emme halunneet. Ja se olisi kuitenkin ollut turhaa, sillä jokainen meistä tiesi alitajuisesti, että se jokin oli jo paennut sisällä saunassa odotellessamme.

Olimme kävelleet nopeasti takaisin Ruokoniemen pihaan. Säikähtäneinä kävelimme asuntolaan. Kukaan ei sanonut mitään.

Kukaan meistä ei huomannut katsoa edelleen valaistun Ruokoniemen päärakennuksen ikkunoihin. Sieltä meitä katsoi OH. Hän naurahti, siemaisi puoli lasillista Coca Cola Ligthia, jota hän joi pysyäkseen linjoissaan, ja otti pari sipsiä pöydällä olleesta kulhosta.
"Pitäisiköhän lämmittää vettä mikrossa kun vieläkin on kylmä?" hän mietti ääneen ja vaappui saman tien keittiön puolelle toteuttamaan villiä ajatustaan.

Sisällä jokainen alkoi hiljalleen toipumaan loppuillan järkytyksestä. Loppu viikonlopusta meni mukavasti, eikä enää kukaan puhunut perjantai-illan kauhujen hetkistä.

"Se oli jotain kamalaa. Jotain siellä Ruokoniemessä on. En tiedä mitä, mutta jotain siellä on", sanoi Hynynen myöhemmin minulle muistellessamme tapausta.

Tänäkin päivänä me mietimme, yhä edelleen hämillämme ja peloissamme, kuka koputti ikkunaan...