IRC-Galleria

Italialaisen elokuvan ensimmäistä maailmansotaa edeltäneen suuruudenajan varhaisia huomattavia teoksia oli L’inferno, Dante Alighierin Jumalaiseen näytelmään (1300-l.) pohjautuva suurelokuva. L’inferno, ”helvetin kiertomatka” oli ilmestyessään jotain ennennäkemättömän suurta ja spektaakkelitasolla se on varsin toimiva edelleenkin. Italialaisen elokuvan ensimmäisenä merkkipaaluna pidetyn elokuvan myötä kotikatsojalle aukeaa jälleen yksi osa taiteenalan historian kehityksessä.

Danten Jumalainen näytelmä on alkujaan kolmiosainen, Helvetti – Kiirastuli – Paratiisi. Mutta kuten nimikin sanoo, tämä elokuva käsittelee ainoastaan ensimmäistä osaa, joka on Danten näkemysten mukaan jaettu seitsemään, toinen toistaan ankarampaan tasoon. Mitä syvemmälle helvettiin Dante oppaansa Vergiliuksen kanssa laskeutuu, sitä lohduttomammiksi ja puistattavimmiksi näyt muuttuvat. Alimmalla tasolla ovat taiteilijan näkemyksissä maailman historian pahimmat petturit, Juudas Iskariot, langennut enkeli Lucifer sekä Julius Caesarin murhaan osallistuneet Brutus ja Cassius.
L’infernon viehätys perustuu sen visuaaliseen vaikuttavuuteen. Vaikka elokuvalla on ikää piakkoin sata vuotta, ovat monet sen tehosteista ja maskeerauksista vertailukelpoisia vielä vuosikymmenten jälkeisten teostenkin kanssa. Tarinan kuljettaminen on pitkistä ja selittävistä väliteksteistä huolimatta sujuvaa, jopa takaumia käytetään ennakkoluulottomasti ja toimivasti. Yllättävää kyllä, myös jaetun kuvan tekniikka on ollut tekijöiden hallussa, sen sijaan lähikuvia elokuvassa ei ole lainkaan. Helvetin näkymät on luotu Gustavo Doren kuuluisien maalausten pohjalta. Teknisesti korkealaatuinen L’inferno toimii tällä saralla mainiosti, eikä ihme että italialaisten spektaakkelielokuvia ihailtiin kaikkialla.

Vaikuttavuudestaan huolimatta elokuva jää helposti yhden katselukerran ihmeeksi. Danten tarinaa tuntemattomien voi olla vaikeaa kiinnostua helvetillisistä näyistä, sillä sen enempää varsinaista juonta kuin kiinnostavia päähenkilöitäkään elokuvassa ei ole. Historiasta kiinnostuneille L’inferno tarjoaa sentään enemmän, sillä he voivat keskittyä etsimään helvetin eri kerrostumista historiallisia suurnimiä – ainakin Kleopatra, Troijan Helena sekä Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta huolehtinut Kaifas tulevat Danten helvetissä vastaan. Mytologisista hahmoista parhaiten tunnistettavissa ovat lautturi Kharon sekä kolmipäinen Kerberos-koira, jonka maskeeraus näyttää tosin nykykatsojasta tahattoman koomiselta.

L’inferno on elokuvahistoriallisesti merkittävä teos, joka osoittaa italialaisten ylivoiman tuon ajan suurelokuvien rintamalla. Siksi onkin valitettavaa, että amerikkalaisten markkinaherruuden vuoksi tällaisia teoksia ei ole helppo saavuttaa, niitä kun ei liiemmälti julkaista. Jos elokuvahistoria tuntuu kiinnostavalta, on L’inferno heikkouksistaan huolimatta hankinnan arvoinen teos. Suuren suurta klassikkoa tästä ei tosin saa tekemälläkään, mutta ainakin yhden katselukerran arvoinen nähtävyys se on.
L'INFERNO, 1911 Italia