En tiedä tosiaan mitään. Se on ehkä ihan hyvä. Ei mun juuri nyt tarvitse. Voin vaan olla ja ottaa ilon irti hetkestä. Rauhottua. Hyväksyä sen, että hyviä asioita tapahtuu ja olla onnelinen niistä. Puolenyön aikaan kiertäessäni ravirataa ympäri sellaisen ihmisen kanssa, jolle en ollut edes ennen puhunut heräsin siihen todellisuuteen, että olin oma itseni. Kyllä, sanoin typeriä asioita, mutta se taisi vain naurattaa tätä uutta tuttavuutta, joka vieressäni kulki. Aika kului tosi nopeasti, vaikka olisin juuri silloin halunnut kellojen pysähtyvän. Yleensä mua ahdistaa hiljaisuus jonkun seurassa, on sellainen pakottava tarve sanoa jotain. Niin se nytkin ahdisti, mutta ei niitä sanoja aina tarvita. Joskus voi vain katsoa kaunista kuutamoa, se puhuu puolestamme.
Mun piti aina välillä tarkistaa kenelle oikein puhuin, oliko siinä oikeasti se ihminen mitä luulin. Ja siinä oli. Sain nauraa sydämmeni kyllyydestä, ei kenelläkään voi olla niin täydellisenkieroutunutta huumorintajua. Yleensä mua jännittää tutustua uusiin ihmisiin, ei kuitenkaan paljoa, vain vähän, sopivasti. Kävellessäni sovittuun paikkaan pääni oli tyhjä. Mikään ajatus ei mahtunut sinne. Olisin halunnut ajatella ja muistaa jälkeenpäin mitä ajattelin, mutta ajattelemisesta ei juuri silloin tullut mitään.
Kellon tuntiviisari lähenteli jo yhtä. Lähdimme kävelemään viel kylällepäin. Yritin puhua jotain, mutta hiljaisuus tuntui paremmalta. Mietin kuitenkin kokoajan, että pitäisi sanoa jotain. Ehkä hän halusi minun olevan hiljaa, ehkä hän ei jaksanu enää puhua, ehkä, ehkä, ehkä... Voin vain arvailla. Oletin hänen lähtevän omille teilleen kääntyessäni kotikujalleni. "Meet sie nyt johkuu vai tuut sie...", yritin kysyä, mutta vastaus tuli ennen kuin sain kysyttyä kysymykseni. "kai mä voin sut kotiiki saattaa". Kävelimme keskeltä risteystä. Ei autoja missään. Koko Kausala oli täysin autio. Tulimme taloni kohdalle. Hetken mietin, mitä nyt tehdä ja sitten halasin häntä. Kiitin häntä ja sanoin, että mulla oli ollut tosi hauskaa. Hetken hän katsoi ihmeissään. Teinkö virheen? Ei olisi pitänyt halata, älä käsitä väärin. "Ei mitää, nähää taas sit ku tuun käymää täällä", hän sanoi. En tiedä hymyilenkö, ainakin minun olisi pitänyt tehdä niin.
Päivä oli pelastettu. Istuessani junassa oloni oli omituinen. Vähän surullinen, kuuntelin niitä biisejä joita olen yrittänyt olla kuuntelematta. Olisin kaivannut piristystä, ja piristystä sainkin. Jälleen kerran, nämä ovat suuria asoita henkisesti pienelle tytölle.
Kiitos, u make my day.
Tiedot
- Luokittelu
- Muut
- Perustettu
- 24.1.2011
- Tilastot
- Käyntejä: 422
« Uudemmat
-
Vanhemmat »
äöääöäöäöäöäöääö !!Keskiviikko 04.07.2012 13:41
- Luokiteltu yhteisöihin
- Selitän hiukan omiani, enkä aina itekkää tajuu Minä ja muut,
- olin sillee WAZAAAA Muut
WOAAAH !!!Tiistai 03.07.2012 22:52
Yleensä hoidan kaikki tilanteet LAIKA BAUSS !! mut sitte ku vastaan tuli itse BAUSS aka ColorHammer ni ei mennykkää niin ku elokuvis :DD
- Luokiteltu yhteisöihin
- Jäädyin Harrastukset,
- YouTube Tietokoneet ja Internet,
- eka olin et ei vittu,mut sit mä olin et ei saatana Elämänkatsomus ja filosofia,
- olin sillee WAZAAAA Muut
« Uudemmat
-
Vanhemmat »