IRC-Galleria

Tiedot

Luokittelu
Lemmikit ja eläimet
Perustettu
18.11.2011
Tilastot
Käyntejä: 89

Kuvaus

Yhteisö kaikkille hevosfaneille. Jos tykkäät/rakastat friisiläis- ja andalusianhevosija niin tämä yhteisö on sun paikkaa :)

Friisiläinen on Friisinmaalta, Alankomaista kotoisin oleva hevosrotu. Se on yksi Euroopan vanhimmista hevosroduista. Se kehitettiin keskiajalla ritareiden ratsuksi, mutta sitä on myöhemmin käytetty vetojuhtana. Nykyään se on ajo- ja ratsuhevonen. Friisiläishevosessa on sekä lämmin- että kylmäverisiä piirteitä, mutta se luetaan yleensä lämminveriseksi hevosroduksi.
Friisiläishevosta on käytetty paljon myös muiden rotujen jalostamiseen: sitä vietiin esimerkiksi Venäjälle orlovravureiden jalostukseen. Runsas käyttö risteysjalostuksessa uhkasi rodun puhtaana säilymistä, ja niinpä vuonna 1879 perustettiin friisiläishevosen kantakirjayhdistys suojelemaan rotua. Friisiläishevosta uhkasi sukupuutto myös useita kertoja 1900-luvulla. Vuonna 1913 jäljellä oli vain kolme friisiläisoritta, ja rotu saatiin pelastettua myös 1960-luvulla, kun traktori syrjäytti friisiläisen maatilatöistä.
Friisiläisiä käytetään nykyisin enimmäkseen ratsuina ja ajoon, mutta myös näyttelyhevosina. Friisiläishevosia on käytetty myös ravikilpailuissa. Hienon ja yhtenäisen ulkonäkönsä vuoksi rotu sopii hyvin sirkushevoseksi ja näytöksiin, ja friisiläisillä on yleensä myös komea ravi, mikä tekee niistä näyttäviä ajohevosia. Raskaan luustonsa vuoksi friisiläinen ei sovellu kovin hyvin hyppäämiseen, mutta kouluratsastukseen rotu sopii erinomaisesti. Friisiläishevonen voi soveltua myös vaellusratsastukseen, kenttäratsastukseen tai terapiahevoseksi.
Friisiläishevoset ovat säkäkorkeudeltaan noin 150-170 cm, orit ovat kookkaampia kuin tammat. Kantakirjattavan oriin tulee olla yli 160 cm korkea. Friisiläishevosien väri on aina musta, joka tosin saa haalistua auringossa ruskean näköiseksi. Valkoisena merkkinä saa olla korkeintaan pieni tähti otsalla. Rotuun syntyy silloin tällöin myös rautiaita, joiden jälkeläisiä ei kuitenkaan hyväksytä. Jouhet ja vuohiskarvat ovat tuuheat ja yleensä hieman kiharat. Friisiläishevonen on kookas, ja luonteensa ansiosta sopii monelle ratsastajalle.

Andalusianhevonen (esp. Pura Raza Española, PRE, "puhdasrotuinen espanjalainen") on Espanjan Andalusiasta peräisin oleva hevosrotu, joka polveutuu muun muassa berberihevosesta ja arabianhevosesta. Andalusianhevosella on ollut suuri merkitys risteytysjalostuksessa, ja sen vaikutus näkyy hyvin monissa eri roduissa, esimerkiksi lipizzanhevosissa. Andalusianhevosesta polveutuvat myös monet Amerikan mantereen hevosroduista, koska rotua vietiin tutkimusretkeilijöiden mukana uuteen maailmaan.
Andalusianhevosia käytetään lähinnä ratsuina. Kotimaassaan Espanjassa andalusianhevosia käytetään muun muassa härkätaisteluhevosena ja ratsastusnäytöksissä. Muualla päin maailmaa rotu on saavuttanut suosiota niin yleis-, koulu- kuin esteratsunakin.
Säkäkorkeudeltaan andalusianhevonen on noin 150–160 cm. Väriltään se on yleensä kimo, mutta myös ruunikoita ja mustia andalusianhevosia on. Andalusianhevosen luonne on säyseä, olemus arvokas ja askel korkea, ja se liikkuu ketterästi. Andalusianhevosia kasvatetaan Espanjan armeijan siittoloissa ja valtio valvoo myös yksityistä hevoskasvatusta. Rakenteeltaan andalusianhevonen on jalonmuotoinen ja sillä on usein kyömy pää. Jouhet ovat paksut ja pitkät, usein myös kiharat. Kaula on lyhyehkö, lihaksikas ja kaareva. Lavat ovat leveät ja vahvat, melko pystyt. Jalat hyväluiset ja kestävät, kaviot kovat ja hyvänmuotoiset.

[img]http://www.google.com/imgres?imgurl=http://www.freewebs.com/rkkavionkopse/PRE.JPG&imgrefurl=http://www.freewebs.com/rkkavionkopse/hevoset.htm&h=333&w=499&sz=60&tbnid=0T0PSStgIlvWTM:&tbnh=91&tbnw=136&zoom=1&docid=DB5sBdhoEimrWM&sa=X&ei=kh3ITu-1Hq_T4QSz0NBp&ved=0CCkQ9QEwAg&dur=188[/img][img]http://www.google.com/imgres?imgurl=http://www.vitikkalanrustholli.com/vitikkala/myynti/Bjorn4aa.jpg&imgrefurl=http://www.vitikkalanrustholli.com/vitikkala/myytavat.htm&h=200&w=200&sz=17&tbnid=jvW84r2uDiOAmM:&tbnh=92&tbnw=92&zoom=1&docid=a4mMfiuYeDC1XM&sa=X&ei=Fx7ITvioA8uM4gSwhLRB&ved=0CFUQ9QEwBQ&dur=172[/img]

http://www.google.com/imgres?imgurl=http://www.vitikkalanrustholli.com/vitikkala/myynti/Bjorn4aa.jpg&imgrefurl=http://www.vitikkalanrustholli.com/vitikkala/myytavat.htm&h=200&w=200&sz=17&tbnid=jvW84r2uDiOAmM:&tbnh=92&tbnw=92&zoom=1&docid=a4mMfiuYeDC1XM&sa=X&ei=Fx7ITvioA8uM4gSwhLRB&ved=0CFUQ9QEwBQ&dur=172

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.