IRC-Galleria

Kuulutko johonkin niin sanottuun nuorten alakulttuuriin? Animee, heviä vai jotain ihan muuta? Onko sinulla jokin harrastus joka pitää sinut kaidalla tiellä, kerro se muillekin vinkkinä? :) Harrastus voi olla jokin liikuntajuttu, lukeminen, runojen kirjoittaminen, jokin muu taiteen muoto tai melkein mikä vain! Kommentoi ja keskustele, onko sinulla jokin harrastus vai onko se jo elämäntapa :)



Kuva: flickr: jussijaurola

Mä luulen että hyvästä harrastuksesta on nuorelle hyötyä, vaikka toisaalta tyhmyys kai tiivistyy porukassa ;)

Käväsin tänään Tampereen monitoimitalolla, siellä riittää harrastettavaa ja tekemistä. Suosittelen kyllä, että sinne vaan savitöitä, musiikkia tai taiteita harrastamaan. Siellä on nuorille tehty ihan uudet ja tosi mageet tilat. Tutustukaa kaikki netissä: nuortentampere.fi :)

Ala-asteelta muistan tytön, jonka vanhemmat halusivat tämän harrastavan joukkueurheilua kilpatasolla, jotta tämä ei eksyisi "vääriin piireihin". Omasta mielestäni vähän kyseenalainen syy lapsen harrastukselle, kyllä harrastamisen pitäisi lähteä lapsesta itsestään.

Mutta toisaalta tutkittu juttu taitaa olla, kuinka aktiivisesti harrastavat nuoret osaavat organisoida tekemisensä ja suunnitella ajankäyttönsä niin, että kouluhommat eivät kärsi harrastamisesta. Eli aika turhaa on mielestäni parjaus, kuinka koulunkäynti kärsii jos nuori harrastaa jtn aktiivisesti..

Se riippuu niin paljon harrastuksesta, kuinka paljon se vie aikaa ja vaatii sitoutumista ymsyms, mutta veikkaisin että kyllä kaikki harrastukset on hyväksi :) Ite harrastan hevosia ja ratsastusta ja oon tässä kohta viis vuotta kulkenu tallilla monta kertaa viikossa ja kyllä ainaki äiti on sanonu että mielellään se antaa mun siellä olla ku tietää, että en oo tekemässä pahojani. :D vaikka en siellä käviskää nii en usko, että kuitenkaa notkusin missään kylillä kuitenkaa, kun tykkään enemmän olla kotona.

Pioka kirjoitti 1.12.2012 11:47: Se riippuu niin paljon harrastuksesta, kuinka paljon se vie aikaa ja vaatii sitoutumista ymsyms, mutta veikkaisin että kyllä kaikki harrastukset on hyväksi :) Ite harrastan hevosia ja ratsastusta ja oon tässä kohta viis vuotta kulkenu tallilla monta kertaa viikossa ja kyllä ainaki äiti on sanonu että mielellään se antaa mun siellä olla ku tietää, että en oo tekemässä pahojani. :D vaikka en siellä käviskää nii en usko, että kuitenkaa notkusin missään kylillä kuitenkaa, kun tykkään enemmän olla kotona.

Hyvä pointti toi että sitten vanhemmat tietää missä lapsi on, mikä sitten varmasti rakentaa luottamusta. :) Millasia muiden kokemukset on harrastusten parista?

Tuli mieleen että nykyisin kauhean nuorena täytyy jo kilpailla, eikä juuri mitään voi harrastaa höntsäilynä, paitsi käsitöitä. Tiedän yhden 10-vuotiaan tytön, joka halusi aloittaa uinnin, mutta häntä ei huolittu joukkueeseen, koska siinä iässä pitäisi olla jo kilpailutasolla. Ei tämä kyllä kannusta lapsia ja nuoria liikunnan pariin. Mitä mieltä olette?

Tämäpä on mielenkiintoinen keskusteluaihe!
Joo, se olisi oikein hyvä, jos harrastus olisi mieleistä, jota voi harrastaa sisäisellä motivaatiolla, ja että siihen olisi valmis "uhraamaan" aikaa. Erityisesti pidän sellaista harrastusta erittäin hyvänä, jos se myös kehittäisi ihmistä positiivisempaan suuntaan, kuten jotkut mainitsevatkin tässä. Tarkoitan lähinnä esim. luonteen kasvattamista.
Itse olen harjoittanut, ja harjoitan yhä, karatea ja taistelulajeja ylipäätänsä. 14 vuoden aikana se on kehittynyt harrastuksesta elämäntavaksi :) Se ei ainoastaan ole fyysisen kunnon kannalta hyödyllistä, vaan myös henkinen puoli kasvaa siinä mukana. Varsinkin kun nuorena aloittaa karaten (tai muun lajin) harrastamisen, niin uusien asioiden oppiminen on helpompaa kuin vanhempana. Siellä opitaan harjoitustovereiden ja opettajien kunnioittamista, tunteiden hallintaa ja sääntöjen noudattamista. Tämä voi kuulostaa joltakin "armeija-meiningiltä", mutta vakuutan, että ihmisiä ei käännytetä mihinkään mystiseen uskoon tai vastaavaan. Se vain tarjoaa hyödyllisiä aineksia ja työkaluja muihin elämän osa-alueisiin, ja kehittää muutenkin ihmisen ajattelukykyä. Valitettavasti jotkut ihmiset kehittyvät "väärään" suuntaan, eli taistelulajeja pidetään ainoastaan voimankäytön välineenä ja halutaan osoittaa muille ihmisille kuinka vahva ja kova hän on.. Voisin kirjoittaa romaanin tästä, mutta en tahdo viedä turhaa tilaa :D
Voisin vastata vielä Sardiinin kysymykseen.
Hyvin nuoretkin lapset voi toki kilpailla, sekin voi kasvattaa luonnetta, mikäli palaute on positiivisen sävyistä, kannustavaa ja rakentavaa. Tehovalmennus ja vaativat kilpakriteerit ovat jo liikaa pyydettyjä: hehän ovat vielä vain kasvavia lapsia. Täytyyhän niiden saada leikkiä legoilla tai nukeilla kuin muutkin. Btw, on myös surullista nähdä lapsia, joiden vanhemmat ovat hirveitä piiskureita, jotka haluavat tehdä lapsistaan superatleetteja, kun he eivät itse sellaista saavuttaneet omassa elämässään.

Kuulostaa hyvältä harrastukselta ja tosi hyvä näkökulma myös toi että mitä kaikkia muita taitoja harrastuksen saralla voi oppia sen itse harrastuksen lisäksi!

Mitäs mieltä muut lukijat on, mitä harrastuksesta voi oppia?

Tortillamunkki kirjoitti 5.12.2012 21:51: Tämäpä on mielenkiintoinen keskusteluaihe!
Joo, se olisi oikein hyvä, jos harrastus olisi mieleistä, jota voi harrastaa sisäisellä motivaatiolla, ja että siihen olisi valmis "uhraamaan" aikaa. Erityisesti pidän sellaista harrastusta erittäin hyvänä, jos se myös kehittäisi ihmistä positiivisempaan suuntaan, kuten jotkut mainitsevatkin tässä. Tarkoitan lähinnä esim. luonteen kasvattamista.
Itse olen harjoittanut, ja harjoitan yhä, karatea ja taistelulajeja ylipäätänsä. 14 vuoden aikana se on kehittynyt harrastuksesta elämäntavaksi :) Se ei ainoastaan ole fyysisen kunnon kannalta hyödyllistä, vaan myös henkinen puoli kasvaa siinä mukana. Varsinkin kun nuorena aloittaa karaten (tai muun lajin) harrastamisen, niin uusien asioiden oppiminen on helpompaa kuin vanhempana. Siellä opitaan harjoitustovereiden ja opettajien kunnioittamista, tunteiden hallintaa ja sääntöjen noudattamista. Tämä voi kuulostaa joltakin "armeija-meiningiltä", mutta vakuutan, että ihmisiä ei käännytetä mihinkään mystiseen uskoon tai vastaavaan. Se vain tarjoaa hyödyllisiä aineksia ja työkaluja muihin elämän osa-alueisiin, ja kehittää muutenkin ihmisen ajattelukykyä. Valitettavasti jotkut ihmiset kehittyvät "väärään" suuntaan, eli taistelulajeja pidetään ainoastaan voimankäytön välineenä ja halutaan osoittaa muille ihmisille kuinka vahva ja kova hän on.. Voisin kirjoittaa romaanin tästä, mutta en tahdo viedä turhaa tilaa :D
Voisin vastata vielä Sardiinin kysymykseen.
Hyvin nuoretkin lapset voi toki kilpailla, sekin voi kasvattaa luonnetta, mikäli palaute on positiivisen sävyistä, kannustavaa ja rakentavaa. Tehovalmennus ja vaativat kilpakriteerit ovat jo liikaa pyydettyjä: hehän ovat vielä vain kasvavia lapsia. Täytyyhän niiden saada leikkiä legoilla tai nukeilla kuin muutkin. Btw, on myös surullista nähdä lapsia, joiden vanhemmat ovat hirveitä piiskureita, jotka haluavat tehdä lapsistaan superatleetteja, kun he eivät itse sellaista saavuttaneet omassa elämässään.

Toi on niin totta! Nykyään kilpailuhenkisyys on vielä lisääntynyt, ja jotenkin vanhemmatkin saattavat mennä siihen mukaan. Lasten pitäisi todellakin saada olla lapsia ja mahdollisimman pitkään!

Sardiini^ kirjoitti 6.12.2012 16:12:

Tortillamunkki kirjoitti 5.12.2012 21:51: Tämäpä on mielenkiintoinen keskusteluaihe!
Joo, se olisi oikein hyvä, jos harrastus olisi mieleistä, jota voi harrastaa sisäisellä motivaatiolla, ja että siihen olisi valmis "uhraamaan" aikaa. Erityisesti pidän sellaista harrastusta erittäin hyvänä, jos se myös kehittäisi ihmistä positiivisempaan suuntaan, kuten jotkut mainitsevatkin tässä. Tarkoitan lähinnä esim. luonteen kasvattamista.
Itse olen harjoittanut, ja harjoitan yhä, karatea ja taistelulajeja ylipäätänsä. 14 vuoden aikana se on kehittynyt harrastuksesta elämäntavaksi :) Se ei ainoastaan ole fyysisen kunnon kannalta hyödyllistä, vaan myös henkinen puoli kasvaa siinä mukana. Varsinkin kun nuorena aloittaa karaten (tai muun lajin) harrastamisen, niin uusien asioiden oppiminen on helpompaa kuin vanhempana. Siellä opitaan harjoitustovereiden ja opettajien kunnioittamista, tunteiden hallintaa ja sääntöjen noudattamista. Tämä voi kuulostaa joltakin "armeija-meiningiltä", mutta vakuutan, että ihmisiä ei käännytetä mihinkään mystiseen uskoon tai vastaavaan. Se vain tarjoaa hyödyllisiä aineksia ja työkaluja muihin elämän osa-alueisiin, ja kehittää muutenkin ihmisen ajattelukykyä. Valitettavasti jotkut ihmiset kehittyvät "väärään" suuntaan, eli taistelulajeja pidetään ainoastaan voimankäytön välineenä ja halutaan osoittaa muille ihmisille kuinka vahva ja kova hän on.. Voisin kirjoittaa romaanin tästä, mutta en tahdo viedä turhaa tilaa :D
Voisin vastata vielä Sardiinin kysymykseen.
Hyvin nuoretkin lapset voi toki kilpailla, sekin voi kasvattaa luonnetta, mikäli palaute on positiivisen sävyistä, kannustavaa ja rakentavaa. Tehovalmennus ja vaativat kilpakriteerit ovat jo liikaa pyydettyjä: hehän ovat vielä vain kasvavia lapsia. Täytyyhän niiden saada leikkiä legoilla tai nukeilla kuin muutkin. Btw, on myös surullista nähdä lapsia, joiden vanhemmat ovat hirveitä piiskureita, jotka haluavat tehdä lapsistaan superatleetteja, kun he eivät itse sellaista saavuttaneet omassa elämässään.

Toi on niin totta! Nykyään kilpailuhenkisyys on vielä lisääntynyt, ja jotenkin vanhemmatkin saattavat mennä siihen mukaan. Lasten pitäisi todellakin saada olla lapsia ja mahdollisimman pitkään!

Kyllä vain, kyllä vain! Muistan yhden dokumenttiohjelman (4D-dokumentti muistaakseni), jossa vanhemmat pistivät lapsensa kilpailemaan potkunyrkkeilyturnauksissa aina kauneus- ja muihin missikilpailuihin asti. Oli se kyllä aika järkyttävää katsottavaa: lapset näyttivät totaalisesti pienkasvuisilta aikuisilta, tai jonkinlaisilta "koneilta", jotenkin niin.. luonnotonta, karkeasti sanottuna.
Jos sitä kilpahenkisyyttä saataisiin jotenkin vähennettyä, niin nuorella ihmisellä olisi paljon stressittömämpi olotila, ja se lapsen henkinen kasvukin voisi olla terveellisempi :)

Tortillamunkki kirjoitti 6.12.2012 19:04:

Sardiini^ kirjoitti 6.12.2012 16:12:

Tortillamunkki kirjoitti 5.12.2012 21:51:
Kyllä vain, kyllä vain! Muistan yhden dokumenttiohjelman (4D-dokumentti muistaakseni), jossa vanhemmat pistivät lapsensa kilpailemaan potkunyrkkeilyturnauksissa aina kauneus- ja muihin missikilpailuihin asti. Oli se kyllä aika järkyttävää katsottavaa: lapset näyttivät totaalisesti pienkasvuisilta aikuisilta, tai jonkinlaisilta "koneilta", jotenkin niin.. luonnotonta, karkeasti sanottuna.
Jos sitä kilpahenkisyyttä saataisiin jotenkin vähennettyä, niin nuorella ihmisellä olisi paljon stressittömämpi olotila, ja se lapsen henkinen kasvukin voisi olla terveellisempi :)

Oon itekin kattonut jotain lapsimissit-ohjelmaa ja miettinyt vähän samaa.. Ihmetyttänyt kyllä vanhempien aivoitukset siinä kohtaa. Eikä tosiaan lapsi pysty mun mielestä käsitteleen semmosta stressiä ja kilpailua. Kun lapsi joka on tottunut voittaan ei voitakaan, lapsi romahtaa täysin.

Tällä viikolla meillä on aiheena harrastusyhteisöt verkossa, aiheesta on tulossa blogikirjoituksia Varustamon blogiin (www.varustamo.blogspot.fi) viikon kuluessa. Onko teillä kokemuksia tällaisista yhteisöistä harrastuksienne kautta?

Mun harrastus on nettishoppailu ;) Facebook-kirppisyhteisöt on ihan must!! Käsityöblogeistakin saa kivoja vinkkejä jos innostuu tekeen joskus jotain :)) Onko täällä ketään mun sielunsisarta?

Varustamon blogista löytyy kirjoitus facebook-shoppailusta, jossa haastateltiin kahta ylläpitäjää. Käykääs lukemassa jos kiinnostaapi ;) Sieltä löytyy mm. turvalliseen kaupankäyntiin ja toimintapoihin

varustamo.blogspot.fi/2012/12/ilmiona-facebook-kirppikset

harrastuksena ratsastus, pitkät 8 vuotta hevosen selässä :) paikat rikki mutta hevosista en luovu! harrastuksesta tuli elämäntapa, kouluttaudun ratsastuksenohjaajaksi, enkä vois kuvitella mun elämää ilman hevosia!

FriidsQ- kirjoitti 19.12.2012 16:03: harrastuksena ratsastus, pitkät 8 vuotta hevosen selässä :) paikat rikki mutta hevosista en luovu! harrastuksesta tuli elämäntapa, kouluttaudun ratsastuksenohjaajaksi, enkä vois kuvitella mun elämää ilman hevosia!

Huippua, että harrastuksesta saa ammatinkin! Olen myös harrastanut joskus ratsastusta ja hevoset varmaan usein onkin sen verran aikaavievä juttu, että täytyy olla innostus niihin muutenkin.

Olen harrastanut musiikkia koko pienen elämäni. Musiikin kiinnostuksen kautta löysinkin musiikkiyhteisön netistä (mikseri.net), jonka osa olen ollut jo 6 vuotta. Sieltä olen saanut samanmielisiä kavereita ja poikaystävänkin :)

Chadonna kirjoitti 19.12.2012 16:45: Olen harrastanut musiikkia koko pienen elämäni. Musiikin kiinnostuksen kautta löysinkin musiikkiyhteisön netistä (mikseri.net), jonka osa olen ollut jo 6 vuotta. Sieltä olen saanut samanmielisiä kavereita ja poikaystävänkin :)

Hei toihan kuulostaa ihan mahtavalta! Tää mikseri on mulle ihan uus juttu, mutta täytyy tutustua. :) Onko muilla kokemusta?

Itsellä urheiluharrastukset liittyivät läpi kouluajan tiivisti arkeen, erilaisia reenejä oli noin viitenä päivänä viikossa. Opintojen alettua myös harrastukset jäivät vähitellen pois, osin siksi, että halusin keskittyä uusiin piireihin ja juttuihin ja osin ihan vaan kiinnostuksen lopahtaessa.

Ainejärjestöpuuhailusta tuli yllättäen ja pyytämättä uusi harrastus, elämäntapa ja perhe. Pienestä pestistä kasvoi innostus, joka on poikinut luottamustehtäviä isommissa järjestöissä ja työryhmissä.

Vasta näin taaksepäin katsoessa huomaan, että näistä pesteistä, kokouksissa istumisista, kaatajaisista yms tuli elämäntapa, joka on ollut enemmän kuin antoisa :)