Brainbashers konseptin tapahtumissa soi rankka, nopeatempoinen ja toisinaan kokeellinenkin underground konemusiikki, joka haastaa nykyajan valtavirran käsityksiä tanssimusiikista. Nykyajan, joka on unohtanut koko elimistössä tuntuvan heimotanssin sykkeen. Konsepti ei kuitenkaan keskity puritaanisesti pelkkään tanssimusiikkiin, vaan tärkeää on myös kuuntelukokemus. Rajoja kokeilevia konemusiikin äärimmäisempiä sivuhaaroja löytyy mm. industrialista, digitaalisesta punkista, drum’n'bassista, teknosta, psytrancesta ja avant-gardesta. Toiminnan kovana ytimenä on kuitenkin aina ollut hardcore. Tapahtumien erikoisuutena on tarjota laaja skaala erilaisia *core-tyylejä.
Kovaydin Vastarinta on kiertänyt vuoden 2012 aikana ympäri Suomea levittäen Brainbashers konseptia ja tanssittaen katajaista kansaa säröbassoilla. Nyt kiertue huipentuu kahden päivän ug Brainbashers: 2012 Festeiksi Kovaydin Vastarinnan kotikulmilla Tampereella! Kahden yön biletyksen lisäksi luvassa on myös mm. työpajoja lauantai-iltapäivällä. Nämä tulevat olemaan viimeiset Brainbasherit maailmassa niin kuin sen luulemme tuntevamme.
Ohjeet:
Vain kutsulla sisään! Bileinfot lähetetään n. viikko ennen tapahtumaa kaikille jotka ovat kutsulistalla. Kutsulistalle pääset mailaamalla etu- ja sukunimesi osoitteeseen brainbasher.crew [a] gmail.com otsikolla “Brainbashers: 2012 Fest”. Ilmoita myös mielellään etukäteen osallistutko molempina päivinä vai ainoastaan perjantaina tai lauantaina. Kaverit voidaan myös lisätä samalla maililla listaan ja heiltä tarvitaan myös samat tiedot. Luonnollisesti kannattaa olla liikkeellä ajoissa (lue: hyvissä ajoin ennen bilepäivää) kuin liian myöhään, vaikka olisitkin vielä vaiheilla.
Instructions:
Invitation only! The party info will be sent to everyone on the invitation list about 1 week prior to the event. You can get on the invitation list by e-mailing your first name and surname to the address brainbasher.crew [a] gmail.com with the title “Brainbashers: 2012 Fest”. Please also let us know in advance whether you will participate on both days or only on Friday or Saturday. You can also add your friends on the list with the same e-mail, the same info is required from them. Naturally it’s good to send the e-mail early (read: well before the party day) than too late, even if you are still uncertain whether you’re coming or not. If you don’t speak Finnish you can also request the info in English.