IRC-Galleria

William Lustigin ohjaama Maniac (1980) on maailmanhistorian parhaita hulluuselokuvia ja kaikista amerikkalaisista slasher-genren teoksista koskettavin. Naisia öisin skalpeeraavaa, mutta ennen kaikkea yksinäisyyden musertamaa Frank Zitoa näytteli uskomaton Joe Spinell.

Kuinka tehdä remake klassikosta, jonka valtit olivat Spinellin ainutlaatuinen olemus, Lustigin siekailemattomuus sekä sellainen saastan ja pelon New York, jota ei enää ole? Franck Khalfounin ohjaama uusi Maniac ottaa luulot pois heti alussa, kun Elijah Woodin esittämä Frank Zito seuraa uhriaan. Elokuvan nimi ilmestyy valkokankaalle peittämään lähikuvaa naisesta, jonka kalloon veitsi menee suusta ja tulee ulos päälaelta.

Tarina on sijoitettu Los Angelesiin, joka on modernille vieraantumistarinalle oivallisin miljöö. Khalfounin toinen suuri oivallus on kertoa koko elokuva subjektiivisesti Ziton näkökulmasta. Woodistä nähdään kädet ja joskus kasvot, kun kohdalle sattuu heijastava pinta. Alkuperäisen Maniacin henki on sisäistetty täydellisesti. Maniac on yhtä raaka kuin surumielinen. Se pakottaa katsojan tuntemaan Zitoa kohtaan sekä vihaa että myötätuntoa.

Musiikki on tyylikästä pastissia 1980-luvun alun syntetisaattorisoundtrackien klassikoista. Kuvaston pitelemättömyydestä voi kiittää sitä, että Maniac on kielestä ja näyttelijöistä huolimatta Alexandre Ajan (Haute Tension) luotsaama ranskalainen tuotanto: siellä ei tunneta sensuuria.