Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.
Lisätietoja
Hae
Kirjoita tähän nimi tai nimen osa aloittaaksesi hakemisen.
Hakua tehdessä tapahtui odottamaton virhe. Yritä hetken kuluttua uudestaan!
Hakusi ei tuottanut tuloksia. Ole hyvä ja yritä toisilla hakusanoilla!
Jesse Kaikuranta osallistui The Voice of Finland -musiikkikilpailun ensimmäiseen tuotantokauteen, joka päättyi keväällä 2012, ja eteni Paula Koivuniemen joukkueessa finaaliin asti.
Kaikurannalle kirjoitettiin kilpailun finaalia varten laulu Vie mut kotiin, jonka singlejulkaisu nousi Suomen iTunesin ladatuimmaksi kappaleeksi.
Vaikka Kaikuranta putosi finaalissa, hän sai siitä huolimatta kilpailussa ilmenneen suosion myötä levytyssopimuksen Universal Musicin kanssa.
Kaikurannan debyyttialbumi Vie mut kotiin julkaistiin 2. marraskuuta 2012 ja se sijoittui ensimmäisellä listaviikollaan Suomen virallisen albumilistan kärkeen.
Albumia myytiin jo ennen sen julkaisua lähes platinalevyn verran, eli lähes 20 000 kappaletta ja pian julkaisunsa jälkeen sen myyntiluvut ylittivät tuon myyntimäärän.
Matti Mikkolan ja Eppu Kososen tuottamalle albumille kappaleita ovat tehneet tuottajien ja Kaikurannan itsensä lisäksi muun muassa Aki Tykki, DJPP, Paula Vesala, Freeman ja Hector.
Levyn toinen single Järjetön rakkaus julkaistiin 14. syyskuuta 2012.
Kappaleesta julkaistiin lokakuussa musiikkivideo, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Elias Koskimies. Juonellinen video sijoittuu Kallion kaupunginosaan Helsingissä.
Järjetön rakkaus -kappaleella Kaikuranta osallistui 17. marraskuuta 2012 järjestettyyn Syksyn sävel -kilpailuun, jossa hän sijoittui ensimmäiseksi.
Kappale valittiin tässä kilpailussa median suosikiksi.
Kaikuranta julkaisi toisen albuminsa 1. marraskuuta 2013.
Albumin ensimmäinen single Vielä täällä julkaistiin 27. syyskuuta 2013.