Tiedot
- Luokittelu
- Elämänkatsomus ja filosofia
- Perustettu
- 5.2.2024
- Tilastot
- Käyntejä: 191
- Koko
- 2 jäsentä
- Tyttöjä: 1 (50 %)
- Poikia: 1 (50 %)
- Ylläpitäjä
- Bella_Marie
Jäsenet (2)
Kuvaus
https://m.facebook.com/groups/808608800551384/?ref=share
Hei, lukijani. Suosittelen lukemaan tämän tekstin ajatuksella loppuun asti ja jos järkytyt pahimmasta osuudesta, parhain osuus on lopussa. Lupaan, että tämä tragedia on myöhemmin voitto. Kiitos ja kumarrus.
"Mitä pimeämpi yö, sitä kauniimpi aamu. Mitä vaarallisempi taistelu sitä loistavampi voitto."
-Z. Topelius
Tässä ryhmässä jaan toipumisen matkaani traumoista piirroksin, pohdinnoin, runoilla, jaan musiikkia myös sekä kuulumisia. Pointti on seurata elämääni kohti eheyttä ja terveyttä ja käsitellä monenlaisia traumoja herkkyydellä ja hienotunteisesti.
Olen kiitollinen siitä että parisataa ihmistä on kiinnostuneita ryhmästäni. Toivon, että voin antaa sinulle, lukijani, mielenkiintoista ajateltavaa, ehkä elämänkokemuksellani opettaa jotain, tai ihan vaan antaa perspektiiviä asioihin - saada sinut tajuamaan oma onnekkuutesi jos elämäsi on ollut helpompi - tai jos olet yhtä traumaattinen kuin minä, toivon että voin antaa rohkeutta ja luottamusta että kaikki järjestyy. Että aina on toivoa.
Olen Bella Marie. Olen monenlaisen traumatisaation uhri: insesti, raiskaus, henkinen ja fyysinen väkivalta, koulukiusaaminen, muutamia luetellakseni. Olen selviytyjä. Valon soturi.
Insesti ei ole varmaan sellainen aihe mitä moni miettisi. Ei useimpia edes kiinnosta. Ja hyvä niin. Mun tarina pitäisi kuulla siinä mielessä että se on upea selviytymistarina, ei siksi että se on täynnä traumoja. Mulle insesti on enemmänkin kiinnostavaa kuin kiihottavaa ja väkivalta kiinnostavaa kuin tuhoisaa tai pelottavaa. Enemmänkin olen kuin tutkija joka tutkii aihetta uteliaana. Olen käsitellyt tunteeni niin hyvin että likaisimmat tunteet näyttäytyvät kirkkaudessa.
Pointti ei olekaan insesti tai traumat vaan huikea elämäkerta vaikeuksista voittoon. Ryhmässä käsittelen kyllä avoimesti kaikkea joten jos se on liikaa käsiteltäväksi, olen varoittanut.
Koko elämäni olen vastustellut kiusausta, vastustellut lankeamista syntiin. Selvisin koettelemuksesta. Päivä päivältä likainen sieluni on puhtaampi kunnes se on kuin kristallinkirkas merivesi.
Äitini lauloi minulle illalla Maan korvessa -laulua jossa suojelusenkeli pitää kädestä. "Vaan pianhan lapsonen langeta vois jos käsi ei enkelin kädessä ois", siinä lauletaan. Säikähdin. Entä jos lankean? Päätin aina pitää enkeliä kädestä.
Yö oli alkanut.
Olen kokenut seksuaalista hyväksikäyttöä lähes joka sukulaisen puolelta. Koko perheeni on harrastanut insestiä. Joskus isä raiskasi mut yksin, joskus veljeni kanssa. Äitikin on käyttänyt mua seksuaalisesti hyväkseen. Hyväksikäyttö oli toistuvaa ja jatkui läpi elämäni aikuisuuteen saakka. Nyt se on ohi. Olen lopultakin vapaa.
Muistan pahuuden ja pelon, syövyttävän pimeyden yössä. Isän silmät välkehtien puhdasta pahuutta. Muistan ilkeyden, kierouden, sarkasmin, kyynisyyden ja rakkaudettomuuden. Meidän perheessämme insesti oli tapa, rakkaus tabu.
Irvistelin peilille ja revin hiuksiani, laitoin silmät kieroon ja kohottelin kulmiani, nuolin huuliani ja hymyilin irvokkaasti. Ilmaisin siten pahaa oloani.
Olin todella menettänyt järkeni.
Seksin hulluus, irvokkuus ja pervoilu lopulta tekivät minusta rumimman tietämäni olennon näköisen: isäni.
Pohjalla on pelokas vauva. Ytimessä olen pelokas vauva.
Sen pelokkaan vauvan päälle on rakentunut monia erilaisia persoonia. Mutta ytimessä olen pelokas vauva.
Lopulta sairastuin. Katselin ikkunasta yöhön. Silloin tein päätöksen: korjaan kaikki epäkohdat elämässäni. Sen jälkeen olen työstänyt ongelmiani vuosien ajan. Sairastuin 2009 kun olin seitsemäntoistavuotias, silloin matkani kohti eheyttä alkoi, ja matka jatkuu. Olen päättänyt tervehtyä. Pitkä matka kuljettu, pitkä edessä, mutta selviän. Vielä jonain päivänä nautin elämästä viisaana, terveenä, kauniina sieluna. Voin kääntää masennuksen iloksi, pelon rohkeudeksi, herkkyyden voimaksi, ja eheyttää ja integroida kaikki nuo eri osat persoonaani yhdeksi eheäksi minäksi. En ole selviytyjä, olen vittu soturi!
Näin hyvin mieleenpainuvan unen niihin aikoihin kun sairastuin. Olen aina nähnyt vesiaiheisia unia, joissa vesi aina oli likaista. Ensin se oli lampi, myöhemmin järvi, sittemmin meri. Mutta merivesi ei ollutkaan likaista. Se oli kristallinkirkasta, kauttaaltaan puhdasta. Selvä symboliikka puhdistumisesta, siis. Delfiinin selässä sukelsin syvälle mereen. Siellä ui iso haikalaparvi kauniissa muodostelmassa. Ihailin sitä hetken. Luotankin tämän unen viestiin: tulen puhdistumaan ja näkemään haikalat, siis traumani, kirkkaasti.
Tässä ryhmässä jaan matkaani eheytymisen polulla. Suunnittelen kirjoittaa omaelämäkerran. Mun tarina on huikea selviytymistarina kertoen rohkeudesta, intohimosta, synnistä, lankeamuksesta, myötätuntoisuudesta, hyvyyden ja pahuuden välisestä vastakkainasettelusta perheessä joka on pahasti häiriintynyt, jossa tilanne on mennyt liian pitkälle - koska kukaan ei puuttunut. Isona kysymyksenä ja asiana tarinassani mitä kaikki tarvitsevat, minkä puute aiheuttaa kaiken kärsimyksen: rakkaus.
Tarinani etenee lopulta rakkauden kysymyksistä itselleni mielenkiintoisimpaan osuuteen: tiedon maailmaan. Tämä valkenee minulle psyykeeni eheytyessä, ja miten löydän vastaukset vaikeisiin kysymyksiin. Valkenee se, miten minua on johdateltu, ja miten koko elämäni on oikeastaan koulutusta elämäntehtävään. Ja traumat ja insesti ovatkin vain pieni sirpale ajan virrassa.
Kaikkien pitäisi kuulla tarinani. Haluan rohkaista uhreja hakemaan apua ja puhumaan vaikka aihe on arka. Haluan herätellä teitä kaikkia joilla on onnellinen lapsuus ollut - haloo! Teillä on täydellinen elämä! Nauttikaa siitä! Haluan antaa kasvoni insestille, koska kukapa haluaisi? Siksi mun täytyy tehdä se.
En voi edes sanoin kuvata sitä iloa kun tervehtyy lopulta ja löytää oman itsensä. Sitä onnea, kun näkee miten paljon myös hyvyyttä ja rakkautta maailmassa on. Saa rakkautta viimeinkin itse osakseen. Rakastaa muita. Ja rakastaa ehdoitta itseään.
Kaikki on todellakin sen arvoista, kaiken kärsimyksen arvoista, kun päivä päivältä vointi on parempi ja koko elämänsä traumatisoituneena saa hiljalleen käsityksen siitä mitä on olla terve.
Katselin kaihoisasti tähtitaivasta, mitähän siellä on? Ja kaiken sen jälkeen kun olen käsitellyt rakkauden kysymykset, valkenee se minulle mitä tähtitaivaalla on.
Haluan osoittaa sen myös tällä tarinalla: pahuudessa ei ole mitään mieltä. Ei järkeä. Hyvyys on ainut oikea vaihtoehto. Siihen tulisi kaikkien pyrkiä. Pahuus on vain tuhoa mutta hyvyydellä rakennetaan tuhotusta jotain vieläkin kauniimpaa.
Vihainen haikala jahtaa minua joka ikinen yö. Minulla on delfiinin pyrstö, uin pakoon. Pelkään suuresti. Vuosia myöhemmin unessa sukellan delfiinin selässä mereen. Siellä näen suuren haikalaparven lipumassa rauhallisesti kauniissa muodostelmassa. Juuri ne kaikki hait jotka ennen jahtasivat minua, ovatkin nyt voimaannuttavaa katseltavaa, jotakin kaunista ja vaikuttavaa. Vaikeudet ovat voitettavissa ja niistä voi syntyä jotain hienoa.
Hei, lukijani. Suosittelen lukemaan tämän tekstin ajatuksella loppuun asti ja jos järkytyt pahimmasta osuudesta, parhain osuus on lopussa. Lupaan, että tämä tragedia on myöhemmin voitto. Kiitos ja kumarrus.
"Mitä pimeämpi yö, sitä kauniimpi aamu. Mitä vaarallisempi taistelu sitä loistavampi voitto."
-Z. Topelius
Tässä ryhmässä jaan toipumisen matkaani traumoista piirroksin, pohdinnoin, runoilla, jaan musiikkia myös sekä kuulumisia. Pointti on seurata elämääni kohti eheyttä ja terveyttä ja käsitellä monenlaisia traumoja herkkyydellä ja hienotunteisesti.
Olen kiitollinen siitä että parisataa ihmistä on kiinnostuneita ryhmästäni. Toivon, että voin antaa sinulle, lukijani, mielenkiintoista ajateltavaa, ehkä elämänkokemuksellani opettaa jotain, tai ihan vaan antaa perspektiiviä asioihin - saada sinut tajuamaan oma onnekkuutesi jos elämäsi on ollut helpompi - tai jos olet yhtä traumaattinen kuin minä, toivon että voin antaa rohkeutta ja luottamusta että kaikki järjestyy. Että aina on toivoa.
Olen Bella Marie. Olen monenlaisen traumatisaation uhri: insesti, raiskaus, henkinen ja fyysinen väkivalta, koulukiusaaminen, muutamia luetellakseni. Olen selviytyjä. Valon soturi.
Insesti ei ole varmaan sellainen aihe mitä moni miettisi. Ei useimpia edes kiinnosta. Ja hyvä niin. Mun tarina pitäisi kuulla siinä mielessä että se on upea selviytymistarina, ei siksi että se on täynnä traumoja. Mulle insesti on enemmänkin kiinnostavaa kuin kiihottavaa ja väkivalta kiinnostavaa kuin tuhoisaa tai pelottavaa. Enemmänkin olen kuin tutkija joka tutkii aihetta uteliaana. Olen käsitellyt tunteeni niin hyvin että likaisimmat tunteet näyttäytyvät kirkkaudessa.
Pointti ei olekaan insesti tai traumat vaan huikea elämäkerta vaikeuksista voittoon. Ryhmässä käsittelen kyllä avoimesti kaikkea joten jos se on liikaa käsiteltäväksi, olen varoittanut.
Koko elämäni olen vastustellut kiusausta, vastustellut lankeamista syntiin. Selvisin koettelemuksesta. Päivä päivältä likainen sieluni on puhtaampi kunnes se on kuin kristallinkirkas merivesi.
Äitini lauloi minulle illalla Maan korvessa -laulua jossa suojelusenkeli pitää kädestä. "Vaan pianhan lapsonen langeta vois jos käsi ei enkelin kädessä ois", siinä lauletaan. Säikähdin. Entä jos lankean? Päätin aina pitää enkeliä kädestä.
Yö oli alkanut.
Olen kokenut seksuaalista hyväksikäyttöä lähes joka sukulaisen puolelta. Koko perheeni on harrastanut insestiä. Joskus isä raiskasi mut yksin, joskus veljeni kanssa. Äitikin on käyttänyt mua seksuaalisesti hyväkseen. Hyväksikäyttö oli toistuvaa ja jatkui läpi elämäni aikuisuuteen saakka. Nyt se on ohi. Olen lopultakin vapaa.
Muistan pahuuden ja pelon, syövyttävän pimeyden yössä. Isän silmät välkehtien puhdasta pahuutta. Muistan ilkeyden, kierouden, sarkasmin, kyynisyyden ja rakkaudettomuuden. Meidän perheessämme insesti oli tapa, rakkaus tabu.
Irvistelin peilille ja revin hiuksiani, laitoin silmät kieroon ja kohottelin kulmiani, nuolin huuliani ja hymyilin irvokkaasti. Ilmaisin siten pahaa oloani.
Olin todella menettänyt järkeni.
Seksin hulluus, irvokkuus ja pervoilu lopulta tekivät minusta rumimman tietämäni olennon näköisen: isäni.
Pohjalla on pelokas vauva. Ytimessä olen pelokas vauva.
Sen pelokkaan vauvan päälle on rakentunut monia erilaisia persoonia. Mutta ytimessä olen pelokas vauva.
Lopulta sairastuin. Katselin ikkunasta yöhön. Silloin tein päätöksen: korjaan kaikki epäkohdat elämässäni. Sen jälkeen olen työstänyt ongelmiani vuosien ajan. Sairastuin 2009 kun olin seitsemäntoistavuotias, silloin matkani kohti eheyttä alkoi, ja matka jatkuu. Olen päättänyt tervehtyä. Pitkä matka kuljettu, pitkä edessä, mutta selviän. Vielä jonain päivänä nautin elämästä viisaana, terveenä, kauniina sieluna. Voin kääntää masennuksen iloksi, pelon rohkeudeksi, herkkyyden voimaksi, ja eheyttää ja integroida kaikki nuo eri osat persoonaani yhdeksi eheäksi minäksi. En ole selviytyjä, olen vittu soturi!
Näin hyvin mieleenpainuvan unen niihin aikoihin kun sairastuin. Olen aina nähnyt vesiaiheisia unia, joissa vesi aina oli likaista. Ensin se oli lampi, myöhemmin järvi, sittemmin meri. Mutta merivesi ei ollutkaan likaista. Se oli kristallinkirkasta, kauttaaltaan puhdasta. Selvä symboliikka puhdistumisesta, siis. Delfiinin selässä sukelsin syvälle mereen. Siellä ui iso haikalaparvi kauniissa muodostelmassa. Ihailin sitä hetken. Luotankin tämän unen viestiin: tulen puhdistumaan ja näkemään haikalat, siis traumani, kirkkaasti.
Tässä ryhmässä jaan matkaani eheytymisen polulla. Suunnittelen kirjoittaa omaelämäkerran. Mun tarina on huikea selviytymistarina kertoen rohkeudesta, intohimosta, synnistä, lankeamuksesta, myötätuntoisuudesta, hyvyyden ja pahuuden välisestä vastakkainasettelusta perheessä joka on pahasti häiriintynyt, jossa tilanne on mennyt liian pitkälle - koska kukaan ei puuttunut. Isona kysymyksenä ja asiana tarinassani mitä kaikki tarvitsevat, minkä puute aiheuttaa kaiken kärsimyksen: rakkaus.
Tarinani etenee lopulta rakkauden kysymyksistä itselleni mielenkiintoisimpaan osuuteen: tiedon maailmaan. Tämä valkenee minulle psyykeeni eheytyessä, ja miten löydän vastaukset vaikeisiin kysymyksiin. Valkenee se, miten minua on johdateltu, ja miten koko elämäni on oikeastaan koulutusta elämäntehtävään. Ja traumat ja insesti ovatkin vain pieni sirpale ajan virrassa.
Kaikkien pitäisi kuulla tarinani. Haluan rohkaista uhreja hakemaan apua ja puhumaan vaikka aihe on arka. Haluan herätellä teitä kaikkia joilla on onnellinen lapsuus ollut - haloo! Teillä on täydellinen elämä! Nauttikaa siitä! Haluan antaa kasvoni insestille, koska kukapa haluaisi? Siksi mun täytyy tehdä se.
En voi edes sanoin kuvata sitä iloa kun tervehtyy lopulta ja löytää oman itsensä. Sitä onnea, kun näkee miten paljon myös hyvyyttä ja rakkautta maailmassa on. Saa rakkautta viimeinkin itse osakseen. Rakastaa muita. Ja rakastaa ehdoitta itseään.
Kaikki on todellakin sen arvoista, kaiken kärsimyksen arvoista, kun päivä päivältä vointi on parempi ja koko elämänsä traumatisoituneena saa hiljalleen käsityksen siitä mitä on olla terve.
Katselin kaihoisasti tähtitaivasta, mitähän siellä on? Ja kaiken sen jälkeen kun olen käsitellyt rakkauden kysymykset, valkenee se minulle mitä tähtitaivaalla on.
Haluan osoittaa sen myös tällä tarinalla: pahuudessa ei ole mitään mieltä. Ei järkeä. Hyvyys on ainut oikea vaihtoehto. Siihen tulisi kaikkien pyrkiä. Pahuus on vain tuhoa mutta hyvyydellä rakennetaan tuhotusta jotain vieläkin kauniimpaa.
Vihainen haikala jahtaa minua joka ikinen yö. Minulla on delfiinin pyrstö, uin pakoon. Pelkään suuresti. Vuosia myöhemmin unessa sukellan delfiinin selässä mereen. Siellä näen suuren haikalaparven lipumassa rauhallisesti kauniissa muodostelmassa. Juuri ne kaikki hait jotka ennen jahtasivat minua, ovatkin nyt voimaannuttavaa katseltavaa, jotakin kaunista ja vaikuttavaa. Vaikeudet ovat voitettavissa ja niistä voi syntyä jotain hienoa.