Käytiin Nalan kanssa lauantaina ja sunnuntaina osallistumassa pariin mätsäriin, jotka järjestettiin Muhoksella ja Virpiniemessä. Ilma oli molempina päivinä hirviän kylmä, mutta näköjään kannatti kuitenkin lähteä kokeilemaan. Timolle ja Kaisalle iso kiitos, kun vaivauduitte meikäläisille kuskiksi ja seuraksi, vaikka kylmyys menikin luihin ja ytimiin! :D
Sunnuntain mätsärissä Nalan sijoitus oli pienissä aikuisissa PUN2 ja lauantain mätsärissä PUN1 ja BIS1! Eli tämä meidän koiruus vei jo toisen kerran elämässään mätsärin ykkössijan. Sai taas emäntä olla hirrrmu ylpeä pienestä karvapötköstä. :)
Esiintymisetkin meni molempina päivinä ihan hienosti, mutta pöydällä tuomarin käsiteltävänä oleminen meinasi jonkin verran jännittää.. Ei onneksi niin pahasti kuin Jyväskylän KV:ssä, että olisi ihan tosissaan väistänyt tuomaria. Joten suht rauhallisin mielin uskalletaan suunnata ensi viikonlopun Kajaanin näyttelyyn.
Ja olisihan tässä vielä yksi mätsärikin vielä ennen tuota "virallista" koitosta. Toivottavasti tiistaina ei vain ole yhtä kylmää kuin viikonloppuna oli, että tuo match show ylipäätään järjestetään.
Käytiin Nalan kanssa metässä kävelyllä. Aattelin ottaa kerrankin kunnolla ulkokuvia, kun satuin heräämään valoisan aikaan ja kameraankin olin eilen ostanut uudet patterit. Ei siellä kyllä hirveän kauaa pystyny niitä kuvia räpsimään, ku näpit jäätyi niin pahasti.. Ja Nala pyöri melkein koko ajan ihan mun jaloissa, niin sekin hieman hankaloitti kuvien ottamista, kun en mielellään haluaisi omia koipiani valokuvata. :'D
Vaan kaipa sieltä jokunen onnistunut kuva tuli kuitenni. Pitääkin taas jossain vaiheessa kiusata ihmisiä laittamalla niitä tänne Galleriaan. Harmittaa vaan, ku en tajunnut tarkistaa kameran asetuksia missään vaiheessa ja nyt takas tullessa vasta hoksasin, että kamerassa oli ollu loisteputkiasetus käytössä, ei päivänvalo. :P Siksi noista kuvista taisi tulla vähän sinertäviä, mutta onneksi kuvanmuokkausohjelmat on keksitty.
Nyt on Nala sitten vihdoin ja viimein saanut ensimmäiset rokotukset.
Hieman meni "yli-ikäiseksi" - kiitos hilsepunkin, jonka vuoksi Nala ehti raapia ihonsa rikki ja sen takia piti sitten hälle syöttää parin viikon antibioottikuuri ja vasta sen jälkeen sai viedä rokotettavaksi. Eläinlääkärissä meni hyvin, eikä Nappula edes hoksannut pistosta. Eläinlääkärikin kehui, että onpa kivan oloinen koira mulla. ^___^
Kuukauden päästä olisi sitten vuorossa tehosterokotukset ja rabiespiikki.