IRC-Galleria

Isi lupasi etsiä mulle Chuck mikälien ja Guillermo del Toron (miten isot kirjaimet kuuluu tohon lol) Lankeemuksen. Vitsauksen seuraava osa. Hyrisyttää.

Luen Jostein Gaarderia, vituttaa ja mietin mihin oon sotkeutunut. Julia sanoo idiootiksi, mut ei, mä oon riemuidiootti vailla vertaa.

Päätitkö, ettet todellakaan lue tänä kesänä yhtä ainoata kirjaa? Luulitko, että kukaan ei tulisi ja sanoisi, että hei, sinun on luettava tämä kirja. Kukkuluuruu, ja pimpelipom, tässä sinä olet kuitenkin.

Jostein Gaarder: Appelsiinityttö, N842, ISBN 951-31-2930-6

Huikea tarina pienestä ihmisyydestä tässä valtavan suuressa maailmankaikkeudessa. Tarjoaa kaikessa sadunomaisuudessaan yhden ratkaisun kysymykseen, mikä maailmankaikkeus on. Mikä on maapallomme, tai meidän ihmisten tehtävä, osa ja merkitys tässä meitä ympäröivässä ihmeellisyydessä. Haluan vielä erikseen korostaa ilmaisua 'yhden ratkaisun'.

En tiedä, muuttiko kirja tapaani katsoa elämää, tai suuremmin ilmaistuna maailmankaikkeutta, mitenkään ratkaisevalla tavalla. En tiedä, oliko se edes kirjailijan tarkoituksena. Minusta kuitenkin tuntuu, että se todella sai minut ajattelemaan hieman poikkeavalla tavalla entisestä. Ja minusta todella tuntuu, että se oli myös kirjailijan tarkoitusperä; saada lukija ajattelemaan.

Luen käsittääkseni paljon kirjoja, mutta kovin moni kirja ei ole saavuttanut mielessäni yhtä suurta asemaa kuin Appelsiinityttö. Kun sanon, että minusta tuntui samalta nähtyäni Amélien, tai kuultuani The Crashin Big Ass Loven ensimmäistä kertaa, se on jotain hyvin hienoa sekä harvinaista. Ja tänään minä todella tunsin niin; koin olevani hyvin, hyvin, hyvin onnellinen saadessani elää.