Kuvitelkaa mut kuljettamassa jotain törkeän kallista mestariteos-tason taulua törkeän hintavalla sporttiautolla Singaporen törkeän ruuhkaisessa keskustassa.
Voi vittujen vittu mitkä paineet.
Meininki starttaa nopeasti: Armotonta kämmäilyä vastaantulijoiden kaistaa ajaessa, josta sitten käännyin jalkakäytävälle ja pysähdyin hetkeksi miettimään: Minneköhän helvettiin mun piti ylipäätään mennä?
Näin jalkakäytävällä jotain tuttuja, jotka eivät sitten pätkääkään jeesineet mua tehtäväni kanssa. Räkäisesti nauroivat ohikulkiessaan, mokomat molopäät.
Noh, sitten löytyikin moottoritielle vievä autohissi, johon ymmärsin söheltää itseni.
Hississä oli useita parkkipaikoille ja sivuteille vieviä tasoja, joista motari oli kaikista korkeimmalla, viidennessä kerroksessa.
Tätä kerrosta odotellessani astuin jostain kumman syystä ulos autosta ja pysähdyin juttelemaan kahden suomalaisen (häh?) tyypin kanssa, jotka sattuivat olemaan hississä ilman autoa. Siinä sitten jauhettiin kaikkea maan ja taivaan väliltä, kunnes he poistuivat johonkin jalankulkukerrokseen.
Vilkuillessani heidän peräänsä huomasinkin, että tuo toinen tyyppihän kantaa jotain taulua mukanaan. Rupesin miettimään, että ei sitä nyt ihan joka päivä näe jengiä kulkemassa taulu kourassa. Sitten tajusinkin, että sehän on kaikella todennäköisyydellä meikäläisen vastuulle uskottu taulu!
Juoksin hissistä kavereiden perään ja pyysin taulua takaisin vedoten huonoon päivääni, jota en halunnut enempää pilata. Sitten häiskä vilautti tauluaan, eikä se edes ollut sama taulu.
Hölmistyneenä pahoittelin, käännyin ympäri ja lähdin kohti hissiä, jonka ovet sulkeutuivat nenäni edestä. Siellä se Aston Martin jökötti avaimet virtalukossa ja taulu pelkääjän paikalla, matkalla ties mihin kerrokseen. Voi vittu ja morjenstapäivää. En voinut oikein mitään muuta sitten tehdä kuin tilata hissin kerrokseeni ja toivoa parasta. Mitä muutakaan mä olisin voinut tehdä? Soittaa poliisille (numero ei ollut tiedossa), kertoa olinpaikkani (ei myöskään tiedossa) ja tilanne (paniikissa ja helvetin nopeasti)?
Hissin ovet avautuivat, enkä ollut uskoa silmiäni. Auto oli tuurilla saapunut oikeaan kerrokseen, mutta voi vitun perse niitä fiiliksiä kun huomasin että joku perkeleen läski istuu siinä Aston Martinissa ja on mällännyt sen hissin seinään varmaankin niin kovalla vauhdilla kuin siellä pienessä tilassa ylipäätään pystyy kiihdyttämään. Nokka oli ihan lytyssä ja hissi oli pikimustaa savua täynnä. Rupesin sitten raivoamaan kyseiselle valopäälle:
- Tajuatko ja tiedostatko sä ollenkaan,
että tää ei tosiaankaan oo sun autosi?
- Joo ei olekaan, toi tossa vieressä on mun. *osoittaa jotain törkeän rumaa ja vanhaa ruostekasaa, joka oli autoni vieressä*
Kyseinen äijä poistui autosta ja lähtikin kävelemään samaan suuntaan, jonne kaksi muuta suomalaismiestä kävelivät. Siinä vaiheessa otti nuppiin niin paljon, että se vitutus potkaisi mut ylös sängystä.
Herättyäni en loppujen lopuksi edes voinut ymmärtää, miten olisin voinut sössiä jotain vielä pahemmin. Jee!
