IRC-Galleria

I'm only a crack in this castle of glass

Lisenpää autiotalo seikkailuja tiistailta.

Ajan pimeään pihaan ja nousen autosta ylös. Samaan aikaan kadun päässä seissyt auto ajaa perässäni pihaan ja autosta nousee mies ja nainen. Ohikulkijana esiintynyt lenkkeilijä täydentää heidän joukkonsa trioksi. Sinipunaiset valot välkkyvät ja käymme läpi perusasiat.

Kun vieraille koittaa lähdön paikka, tapahtuu seuraavaa:
- sulkeutuvan ovi havahduttaa kaikki, kotona ei ole ketään
- lasertähtäin ja piiritys
- taskulamppujen valossa sisään tyhjään taloon
- huoneiden tarkastus



Huomennakaan ei ole toripäivä.

Nokkelimmat varmaan huomasivatkin, että hämärässä on muutakin kuin tulevia aaveita.

Koska kukaan tätä lukeva ei ole nokkela niin annan kuvallisen vinkin, siinä näkyy jotain. Aivan oikein, se on kartta.

Jos selaat blogia vuoteen 2007 näet paikan, josta pääsee tänne tehtaaseen. Tarkempikin kartta on olemassa mutta ei täällä. Esi-isien salaisuuksien verhoa raotetaan vähän kerrallaan, kenties jonain päivänä me muutkin pääsemme maistamaan totuuden rippeitä.

Länsisataman lopetettua toimintansa Helsingin rautatieaseman kupeeltä ruoholahteen menevää rautatietä ei enää tarvittu, joten se purettiin pois viime syksynä. Lähdettiin Nellan kanssa tsekkaamaan miltä paikka nyt näyttää. Rautatien osuus näkyy oheisessa reittikartassa vihreällä ja sillä on pituutta noin kilometri.


Suuntasimme aluksi ruoholahteen, missä autoteiden liittymäremontit aiheuttivat hieman ihmetystä ja meillä meni pieni tovi löytää sisäänpääsy reitille.







Emme olleet ainoat kävelijät. Reitti on selkeästi tunnettu muidenkin koiranulkoiluttajien keskuudessa. Annoimme tälle kaksikolle hyvän etumatkan ja he poistuivatkin jossain puolivälin paikkeilla pois, sillä emme nähneet heitä enää loppumatkalla.



Matkan varrelta löytyi kaikenlaista roskaa. Valtaosa yllätyksistä paljastunee vasta myöhemmin keväällä lumien sulaessa. Toisaalta ei olla ajattelematta miten kauniilta paikan pitää näyttää keskikesällä kun kallioseiniä peittää vihreät köynökset ja koivujen lehdet pilkkovat auringonvaloa säteiksi kohti vanhaa ratapohjaa.


Seuraa alikulkutunneli palautti kauniit unelmat takaisin maanpinnalle. En jäänyt ottamaan selvää oliko kukaan kotona, mutta paikassa on selkeästi ollut usein kodittomia. Matkan varrelta löytyi myös mm. mäkin käärepapereita, kebabin jäänteita ja tupakantumppeja.

Tässä vaiheessa matka muuttui huomattavasti hankalammaksi. Selkeästi valtaosa kävelyttäjistä oli poistunut aiemmin ja vain harvat olivat kävelleet tätä osuutta. Keskimäärin joka kolmannen askeleen kohdalla hauras pintalumi petti ja jalka upposi syvälle hankeen. Nella jaksoi ihmetellä miksi etenemiseni muistutti lähinnä raajarikkoa elefanttia.

Loppumastkasta kävely helpottui ja saimme kävellä mukavasti pohjoisen ja eteläisen rautatiekadun välistä satunnaisten yläpuolella olleiden ohikulkijoiden katsellessa.

Matkaa kierroksessa meni hieman vajaa tunti ja matkaa kertyi Nokia Sports Trackerin mukaan 4.5 km.

Maailmassa on jo paljon rakennuksia. On olemassa paikkoja jotka on hylätty. Miksi rakentaa uusia ja kalliita kun voisi käyttää niitä jotka ovat tyhjillään?

Kun maailma alkaa järjestyä toisin, sun on hyvä tietää mitä on edessä.
Se mitä jätettiin taakse.