IRC-Galleria

Johnny goes to modeling class in his school for special children and he gets his piece of putty and he's modeling it. He takes a little lump of putty and goes to a corner of the room and he's playing with it. The teacher comes up to him and says, "Hi, Johnny." And Johnny says, "Hi." And the teacher says, "What's that you've got in your hand?" And Johnny says, "This is a lump of cow dung." The teacher asks, "What are you making out of it?" He says, "I'm making a teacher."
The teacher thought, "Little Johnny has regressed." So she calls out to the principal, who was passing by the door at that moment, and says, "Johnny has regressed."
So the principal goes up to Johnny and says, "Hi, son." And Johnny says, "Hi." And the principal says, "What do you have in your hand?" And he says, "A lump of cow dung." "What are you making out of it?" And he says, "A principal."
The principal thinks that this is a case for the school psychologist. "Send for the psychologist!"
The psychologist is a clever guy. He goes up and says, "Hi." And Johnny says, "Hi." And the psychologist says, "I know what you've got in your hand." "What?" "A lump cow dung." Johnny says, "Right." "And I know what you're making out of it." "What?" "You're making a psychologist." "Wrong. Not enough cow dung!"

De Mellon ajattelussa vapautumisen ajatus on mielestäni läheisesti yhteydessä siihen, ettei hän rakenna selvästi muotoiltua teoriaa tai perustele sitä.
De Mello pyrkii vapauttamaan ihmisiä asioiden lokeroimisesta. Jos ajatukselle antaisi liian selvän muodon, se kahlitsisi sen ajatuksen noudattamiseen ja loisi itsessään rajat vapaudelle. Näin ollen uusi sääntö ja maailmankuva korvaisi vanhat. Mutta totuus ei asu missään yksittäisessä dogmaattisessa maailmankuvassa, ei edes De Mellon ajatukseen pohjaavassa.

Jotkut asiat eivät ole loogisesti muotoiltavissa kahdentoista askeleen tee-se-itse
elämänparannusohjelmaksi. Ne on tajuttava intuitiivisesti, ja ne pysyvät väistämättä
jossain määrin määrittelemättöminä. Antaessamme niille muodon huomaisimme vain, että
antamamme muoto on keinotekoinen ja raiskaa ja tuhoaa alkuperäisen ajatuksen jättämällä
liian paljon pois.

Ehkä jostain edellä mainitun kaltaisista syistä De Mello jätti rakentamatta ajatuksiaan
muodolliseksi ja säännölliseksi opiksi.

Tärkeää asian kannalta lienee juuri kyselevä, ihmettelevä ja auki jättävä suhtautuminen
maailmaan. Meillä on pyrkimys luokitella maailmamme teorioihin. Maailma ei kuitenkaan asu
meidän teorioissamme, vaan pakenee niistä ulos. Luomme teorian, mutta maailma ei mahdu
sisään meidän teorioihimme. Näin ollen teoriamme eivät enää kuvaakaan maailmaa, vaan
harhakuvaa siitä. Tämä edelleen luo illuusion maailman hallitsemisesta ja ymmärtämisestä, mikä estää näkemästä sitä, mikä ei sovi teoriaan eikä asu siinä.

Totuus on se, että _emme tiedä_ kaikkea. Emmekä _voikaan_ tietää kaikkea. Siksi maailman
näkeminen vain tietyn teorian valossa on valheellinen, sillä yksikään teoria ei voi kaikissa
opinkohdissaan olla oikea.

Meissä on halu rakentaa maailmasta malleja, mutta meidän mallimme eivät ole maailma. Ehkä
De Mello halusi kuvata maailmaa tavalla, joka arvostaa sen avoimuutta ja monimuotoisuutta.
Siksi hän kai jätti oman rakennuksensa auki. Pyrkimys maailman rationaaliseen mallintamiseen
kokonaisuudessaan on pohjimmiltaan tuhoon tuomittu yritys. Pyrkiessään rationalisoimaan
maailman ihminen jättää huomiotta monia puolia, jotka pitäisi huomioida. Mallien
rakentaminenhan on yleensä datan järjestelemistä ja kategorioimista. Kuka voi kategorioida
maailman tai ihmiselämän niin, että se tulee täysin kuvatuksi?

Osa asiaa voi olla myös se, että De Mellon kysymyskään ei ole täysin rakennettu. Se ei
kuitenkaan yhtään ota pois kirjan tehoa. De Mellon kirja käsittelee ihmiselämää niin
kokonaisvaltaisesti, että se käsittelee liian monia kysymyksiä voidakseen keskittyä
yhteen teoriaan. Teoria vastaa kysymykseen, mutta jos kysymykset ovat enemmän intuitiivisia
kuin osa järjellistä pohtimista, ei teoriakaan voi rakentua järjellisyyden pohjalle niin vankasti kuin on totuttua.

De Mellon kirjan voisi nähdä tietynlaisen intuitiivisen näkemyksen ilmauksena, jolle jokainen lukija joutuu itse etsimään muodon ja perustelut. Mallin rakentaminen ja perusteleminen jää pohjimmiltaan lukijalle.