IRC-Galleria

Tämä päivä on ollut vähän niin kuin jotkut viime kevään aikana. Tiedän kyllä, mikä sen laukaisi. Huolestuin vähäsen liikaa, kun huomasin kurkunpäässä kivasti turvotusta. Ja tietysti täällä on ollut koko ajan ihmisiä muistuttamassa, että syyllisyyttä pitää potea, kun ei huvita tehdä mitään.

Oh well, kun äiti palaa, niin katsotaan yhdessä leffa. Äiti oli todella pitkään kaikkia elokuvia vastaan, koska niissä on hänen mielestään runsain mitoin propagandaa, manipulaatiota ja piiloviestejä. Jotenkin kai siinä vaiheessa, kun pakotin hänet katsomaan Bellatrix Potterin, äiti pehmittyi. Nyt olisi menossa kenties kolmas leffa tämän kesän aikana, jota ollaan äidin kanssa katsottu DVD:ltä. Vaikka Hollywood-leffat olisi minkälaista roskaa tahansa, on jotenkin huojentavaa, että äiti osaa olla joustava ja vihdoin hieman relatakin näinkin mitättömän asian suhteen. Olen ollut oikeastaan onnellinen siitä.

Lähetin eilen mailia minulle tärkeälle ystävälle (jonka kanssa ollaan oltu melko huonosti vuoden mittaan yhteyksissä) ja sain heti vastausta takaisin. Viestittely ei jää tähän. Melkein niin kuin olisi vihdoin jotain pientä päivässä, johon tähdätä. En taida olla aikatauluttomuusihmisiä, vaikka kyllä tämä kesäloma on näinkin sujunut. Tarvitsen mielellään tavoitteita ja kiintopisteitä myös laiskottelu- ja rentoutumisasioissa, vaikka näin harvoin on ihan jees kai elää päivänsä ilman mitään suuria suunnitelmia.

Olen kolmisen päivää käyttänyt Grimsdalen juonikoukeroiden kirjaamiseen ylös. Vanha teksti tuntuu nykyisestä näkökulmastani melko eksyneeltä ja haparoivalta. Olen kärsimätön, vaikka hillitsenkin itseäni ihan hyvin, koska tiedän miten paljon on vielä sisältöasiaa hiottavana, ennen kuin pääsen kunnolla kirjoittamaan. Haluan, että lukija koskettuu ja joutuu sanojen viemäksi. Onko naiivia toivoa jonain päivänä lopulta saavansa julkaistua tuotoksensa jotain kautta maailmalle? Kansien välissä?

Ihmisenä olemisen suurimpia kirouksia on omata tarpeeksi tietoisuutta ymmärtääkseen, mitä ei voi saavuttaa. Katsoa tähtiin ja ymmärtää, miten saavuttamattomia ne ovat, miten suuri osa universumin ihmeistä jää meiltä ikuisesti näkemättä.
Tai ihailla toista ihmistä joka on yhtä saavuttamaton kuin nuo tähdet, kuvitella millaista elämä voisi olla jos vain...

Siinä on syy miksi meillä on pahiksia, väitän. Se on tuo tunne, tuo mielen nyrjäyttävä ymmärryksen hetki joka - jos ei aja itsemurhaan - saa miehen kasvattamaan pitkät viikset ja pujoparran, ja kanniskelemaan keilapallon muotoista pommia jossa on pääkallon kuva. Tuo tunne joka ajaa naisen käkättämään hullusti ja rakentamaan mökkinsä piparkakusta. Joka saa lapsen kasvamaan aikuiseksi kannibaalimurhaajaksi, ja taidemaalarin ryhtymään pelätyksi ja vihatuksi valtakunnankansleriksi.



Tietysti... Viisas kääntää katseensa siitä mitä ei voi saada, siihen mitä hän voi saada ja mitä hänellä jo on, eikä kuuntele hulluuden kutsua.
Minä tiedän tämän, minun täytyy tietää koska kirjoitan näitä sanoja, mutta välillä on niin vaikea pitää viisaat opetukset mielessä. Viikset tahtovat kuin huomaamatta kasvaa pahismaisiin pituuksiin, hullu nauru kumpuaa kutsumatta kurkusta, ja alkaa tehdä mieli rakennella tuomiopäivän laittteita joilla piinata ja kiristää kansakuntia.

Toisaalta, en kuitenkaan vaihtaisi tätä hulluutta pois, koska juuri nämä kateuden, kaihon ja riittämättömyyden tunteet ovat minulle se voima, joka on ajanut minut kirjoittamaan. Kun tämä maailma ei riitä, kudon sanoilla toisia maailmoja joissa kaikki on mahdollista. Ja ehkä joskus muut kaltaiseni löytävät maailmoistani suojapaikan, kuten minä olen löytänyt niin monista muista fiktiivisistä maailmoista. Ja ehkä se vuorostaan innostaa muita punomaan fiktiota.

Parempi sekin kuin sitoa naisia junaraiteelle ja pyrkiä valloittamaan maailma kuolemansäteillä uhaten.

Tytöllä on kyyneliä silmien takana
Punaiset on silmät, mutristunut suu
Pisaroita tippuu, mutta makeita ne on
Pitsimekko kastuu makeasta sateesta
Kurtistuu tytön kulmat, mut kyyneltä ei tuu
Tyttöä itkettää, kun sade ropisee metsän oksiin

Unelmalomaraporttia kaikille, jotka haluavat tietää.

Voi elämä kun oli pitkä prosessi. En oo varmaan koskaan jaksanu kirjottaa yhtä tekstiä ensin 12 tuntia putkeen (valehtelematta) ja sitten seuraavana päivänä vie 5 tuntia. Voin kertoo etten koske läppäriin vähään aikaan kun oli aivan ihanaa huomata, että kone on poistanut viimiset kaks kappaletta. Ainoot mihin olin tyytyväinen. Ja eikun alusta :D
Huomenna raahaan ton postiin ja toukokuus sit katotaa miten meni !
En kyllä usko et voitan tai mitään koska laatu oli keskinkertanen ja eikä aihekaa mikää ultimate :D

ps. lisään EHKÄ ton sitte mun blogiin

http://lacynebula.blogspot.com

Diabulus In Musica.

http://milanarda.vuodatus.net/blog/3158013/niina-pimeina-tunteina/

Soundtrackina toimi