IRC-Galleria

puoliväli! jälessä ollaan mut en suostu luovuttamaan. rakastan mun tarinaa <3

jeeee nyt oon edellä :3

14.30 sanasota, siitä vielä lisää boostausta!

yaay olen vielä päivän jälessä mutta ei se mitää, kyl tää tästä vielä tän päivän puolella. KYMPPITONNI!

http://strongenoughbyjanina.blogspot.fi/

alotimpa sitte alusta.

Kultaa ja onnea

Keiju pienen pieni prinsessa,
eli ikuisessa uskossa.
Toivoi löytävänsä kulta aarteen
päästä kauniin sateenkaaren.

Etsi, etsi,
kauan kesti,
kunnes viimein ymmärsi,
ei onni löydy etsimällä
vaan kaiken kauniin kokemalla.

Matkusi maita,
löysi ystävän
ja näki haita.
Taisi keijua onni suosia
poissa kotoa oli vuosia.

Rakkaasta ystävästä aika jätti.
Keiju kotiin lähteä päätti,
otti mukaan harjan,
pienen peilinkin.
Matkasi päivän jos toisenkin,
kunnes alla kultaisen omenapuun,
näki kodin ja monen hymy suun.
Tajusi vihdoin aarteen,¨
koti oli päässä sateenkaarten.

Rest in peace Pauline Phillips aka. Abigail Van Buren, olit hieno nainen.

"Väitätkö sinä tosissasi, että tässä maailmassa - minkä tunnemme - missä kukaan ei pysty hyväksymään erilaisuutta... etenkään kun kyse on seksuaalisesta erilaisuudesta, niin on olemassa unohdettuja kaupunkeja, joissa se on täysin normaalia sama kuin ostaisi kaupasta maitoa?" Amina ihmetteli.

Muut ympärillä olevat nyökkäsivät ja antoivat hyväksyviä katseita toisilleen, mutta sitten Susan puuttui puheeseen: "Mutta tehän sanoitte, että tuollaiset unohdetut sivilisaatiot kuten Atlantis, Shangri La ja L'mure ovat paljon nyky-yhteiskuntia edellä olevia paratiiseja, niissä on kuulemma vain yksi vika - mikä?"

Vanha Väki liikehti vaivaantuneesti ja pian heidän joukostaan astui esiin, nainen, jonka suloisilla muodoilla pystyi kilpailemaan ainoastaan merenneidot, naisen nimi oli Vellamo.
Vellamo, veden kuningatar esitti asiansa suoraan:"Vaikka kadonneet sivilisaatiot ovatkin edistyksellisiä, niin kaikkialla on jotain pientä vikaa ja jokaisessa kaupungissa, minkä luettelit, Susan, on se vika että siellä saa kuolemanrangaistuksen jos sattuu olemaan vihreäsilmäinen."

"ANTEEKSI MITÄ!" Susan ja Amina huusivat ääneen.

"Niin. Ja se vanha laki perustuu legendaan vihreäsilmäisestä Jumalasta joka hävitti vanhat sivilisaatiot maanpäältä ja vangitsi ne piiloon, pois kuolevaisten keskuudesta. Tiedän, että laki on typerä, mutta Aminan on pakko käyttää ruskeita piilolinssejä, mikäli aikoo tulla kanssamme Shangri Lahan." Vellamo sanoi ja venytteli helmiketjuin koristeltuja käsiään.

---

Tämä referaatti on ote yhdestä kirjoitelmasta, mitä olen viimeksi kirjoittanut ylä-asteella.

Tämä päivä on ollut vähän niin kuin jotkut viime kevään aikana. Tiedän kyllä, mikä sen laukaisi. Huolestuin vähäsen liikaa, kun huomasin kurkunpäässä kivasti turvotusta. Ja tietysti täällä on ollut koko ajan ihmisiä muistuttamassa, että syyllisyyttä pitää potea, kun ei huvita tehdä mitään.

Oh well, kun äiti palaa, niin katsotaan yhdessä leffa. Äiti oli todella pitkään kaikkia elokuvia vastaan, koska niissä on hänen mielestään runsain mitoin propagandaa, manipulaatiota ja piiloviestejä. Jotenkin kai siinä vaiheessa, kun pakotin hänet katsomaan Bellatrix Potterin, äiti pehmittyi. Nyt olisi menossa kenties kolmas leffa tämän kesän aikana, jota ollaan äidin kanssa katsottu DVD:ltä. Vaikka Hollywood-leffat olisi minkälaista roskaa tahansa, on jotenkin huojentavaa, että äiti osaa olla joustava ja vihdoin hieman relatakin näinkin mitättömän asian suhteen. Olen ollut oikeastaan onnellinen siitä.

Lähetin eilen mailia minulle tärkeälle ystävälle (jonka kanssa ollaan oltu melko huonosti vuoden mittaan yhteyksissä) ja sain heti vastausta takaisin. Viestittely ei jää tähän. Melkein niin kuin olisi vihdoin jotain pientä päivässä, johon tähdätä. En taida olla aikatauluttomuusihmisiä, vaikka kyllä tämä kesäloma on näinkin sujunut. Tarvitsen mielellään tavoitteita ja kiintopisteitä myös laiskottelu- ja rentoutumisasioissa, vaikka näin harvoin on ihan jees kai elää päivänsä ilman mitään suuria suunnitelmia.

Olen kolmisen päivää käyttänyt Grimsdalen juonikoukeroiden kirjaamiseen ylös. Vanha teksti tuntuu nykyisestä näkökulmastani melko eksyneeltä ja haparoivalta. Olen kärsimätön, vaikka hillitsenkin itseäni ihan hyvin, koska tiedän miten paljon on vielä sisältöasiaa hiottavana, ennen kuin pääsen kunnolla kirjoittamaan. Haluan, että lukija koskettuu ja joutuu sanojen viemäksi. Onko naiivia toivoa jonain päivänä lopulta saavansa julkaistua tuotoksensa jotain kautta maailmalle? Kansien välissä?