Rassaava ukko. Toimii.
"Puhun vielä hiukan lisää sanoista. Totesin aiemmin että sanoilla on rajansa. Minulla on tähän hieman lisättävää. On joitakin sanoja, joilla ei ole mitään vastinetta todellisuudessa. Esimerkiksi: olen intialainen. Olettakaamme nyt, että olen sotavankina Pakistanissa ja minulle sanotaan: "Tänään viemme sinut rajalle ja saat nähdä oman maasi." Niinpä minut viedään rajalle ja katson sen yli ajatellen: "Voi, minun maani, kaunis kotimaani. Näen kyliä, puita ja kukkuloita. Tämä on minun isänmaani!" Hetken kuluttua vartijat sanovat: "Anteeksi, erehdyimme paikasta. Meidän on kuljettava vielä kymmenen mailia eteenpäin." Mihin olin reagoinut? En mihinkään. Olin keskittynyt sanaan, Intiaan. Mutta puut eivät ole Intia; puut ovat puita. Tosiasiassa ei ole olemassa mitään rajoja. Ihmisten mieli, tavallisesti tyhmien ja ahneiden poliitikkojen mieli, on pannut ne sijoilleen. Ennen maani oli yksi ja ainoa maa, nyt siitä on tullut neljä. Ellemme pidä varaamme, niitä voi kohta olla kuusi. Silloin meillä on kuusi lippua ja kuusi armeijaa. Tästä syystä ette näe minun tervehtivän lippua. Inhoan kaikkia valtiolippuja koska ne ovat epäjumalia. Mitä me niitä tervehdimme? Minä tervehdin ihmisyyttä, en armeijan ympäröimää lippua.
Liput ovat vain ihmisten päässä. Joka tapauksessa sanavarastossamme on tuhansia sanoja, joilla ei ole lainkaan vastinetta todellisuudessa. Mutta mitä tunteita ne meissä herättävätkään! Niinpä alamme nähdä asioita, joita ei ole olemassakaan. Me todella näemme intialaisia vuoria, vaikka niitä ei ole olemassa ja näemme intialaisia ihmisiä, joita heitäkään ei ole olemassa. Teidän suomalainen ehdollistumisenne on olemassa. Oma intialainen ehdollistumiseni on olemassa. Mutta se ei ole mikään onnellinen asiantila.
"Kolmannen maailman" maissa puhumme nykyisin aika paljon inkulturaatiosta. Mitä tämä "kulttuuriksi" kutsuttu asia oikein on? En erityisesti pidä koko sanasta. Tarkoittaako se sitä, että tekisitte mieliuusti jotakin, koska teidät on ehdollistettu tekemään niin? Tai että mielellänne tunnette jotain, koska teidät on ehdollistettu tuntemaan niin? Eikö se ole mekaanista käyttäytymistä? Kuvitelkaa mielessänne, että venäläinen pariskunta adoptoi amerikkalaisen lapsen ja vie sen Venäjälle. Lapsella ei ole aavistustakaan siitä, että se on syntynyt amerikkalaiseksi. Se oppii puhumaan venäjää, se elää ja kuolee äiti Venäjän puolesta ja vihaa amerikkalaisia. Lapsi on oman kulttuurinsa leimaama, oman kirjallisuutensa kyllästämä. Se näkee maailman kulttuurinsa silmin.
Jos haluatte pitää kulttuuria yllä samalla tavalla kuin pidätte vaatteita, se kyllä käy. Intialainen nainen voi pukeutua sariin, kiinalainen kimonoonsa ja suomalainen johonkin muuhun. Kukaan ei kuitenkaan samastu vaatteisiinsa. Mutta te haluatte pukeutua kulttuuriinne paljon tarkoituksellisemmin. Olette kulttuuristanne ylpeitä. Teitä on opetettu olemaan siitä ylpeitä. Eräs jesuiittaystäväni sanoi: "En voi olla antamatta lanttia aina, kun näen kerjäläisen tai köyhän. se on äitini perintöä." Hänen äidillään oli ollut tapana ruokkia kaikki ohi kulkevat köyhät. Sanoin hänelle: "Ei tuo ole mikään hyve, se on pakkomielle, tosin kerjäläisen kannalta hyvä, mutta pakkomielle siitä huolimatta."
Mieleeni muistuu myös toinen jesuiitta, joka sanoi kerran Bombayssa provinssin veljespiirin kokouksessa: "Olen kahdeksankymmenen. Olen ollut jesuiitta kuusikymmentäviisi vuotta. En ole kertaakaan lyönyt laimin meditaatiohetkeäni - en kertaakaan." Tällainen saattaa olla ihailtavaa tai se voi olla pakkomielle. Kyseessä ei liene mikään suuri ansio, jos se on mekaanista toimintaa. Toiminnan kauneus ei synny sen muuttumisesta tavaksi, vaan sen herkkyydestä, tietoisuudesta, havaitsemisen selkeydestä ja vastauksen oikeaan osuvuudesta. Voin antaa lantin yhdelle kerjäläiselle ja evätä sen toiselta. En toimi minkään menneisyyden kokemuksen tai kulttuurini ehdollistamisen tai ohjelmoinnin pakottamana. Kukaan ei ole leimannut minua millään tai jos onkin, en enää reagoi leimoista käsin. Jos olette saaneet huonoja kokemuksia jostakin amerikkalaisesta tai koira on purrut teitä tai teillä on huonoja kokemuksia jostakin ruuasta, nämä kokemukset vaikuttavat koko loppuelämäänne. Huono juttu!
Teidät täytyy vapauttaa moisesta. Älkää kuljettako mukananne menneisyyden kokemuksia. Älkää kuljettako mukananne menneisyyden hyviäkään kokemuksia. Oppikaa, mitä tarkoittaa jonkin kokeminen täydesti, antakaa sen sitten mennä ja siirtykää seuraavaan hetkeen ilman että edellinen kokemus vaikuttaa uuteen. Silloin kulkisitte niin vähin matkatavaroin, että mahtuisitte neulansilmän läpi. Tietäisitte, mitä ikuinen elämä on, sillä ikuinen elämä on nyt, ajattomassa nykyhetkessä. Vain tällä tavoin pääsette ikuiseen elämään. Mutta miten paljon lastia kuljetammekaan mukanamme. Emme koskaan ryhdy vapauttamaan itseämme liioista matkatavaroista ollaksemme oma itsemme. Ikävä sanoa, mutta kaikkialla, mihin menen, näen muslimien käyttävän uskontoaan, palvontamenojaan ja koraaniaan pitääkseen itsensä erossa tästä tehtävästä. Ja sama koskee myös hinduja ja kristittyjä.
Voitteko kuvitella ihmistä, johon sanat eivät enää vaikuta? Voitte tarjota hänelle kuinka paljon tahansa sanoja ja hän kohtelisi sitä silti sen mukaan, mitä olette. Voitte sanoa: "Olen kardinaali, arkkipiispa Se-ja-Se", mutta hän kohtelisi teitä yhä edelleen sen mukaan mitä olette. Leimanne ei tekisi häneen mitään vaikutusta."
Anthony de Mello, Havahtuminen...
