Oltiin kahvilla Black Doorissa ja tuli puheeksi aihe, jota olen miettinyt jo jonkin aikaa.
Kuvitellaan että kahvin nautiskeluun on aikaa kymmenen minuuttia. Kahvi on pahuksen kuumaa ja se täytyisi saada jäähtymään mahdollisimman nopeasti, jotta sitä ei tarvitsisi kiskasta pohjanmaan kautta viimesen 15 sekunnin aikana kauheassa kiireessä. Juon kahvini maidolla.
Nyt suuri kysymys on: kannattaako maito laittaa kahvin sekaan heti vai juuri ennen juomista?
Mun näkemys on ollut että termodynamiikan nollannen pääsäännön mukaan kappaleet (kahvi, kuppi ja ympäröivä ilma) asettuvat ajan mittaan tasapainotilaan eli käytännössä samaan lämpötilaan. Lämpöenergian siirtymisen nopeus kuitenkin riippuu kappaleiden välisestä lämpötilaerosta, joten viileän maidon lisäämisen jälkeen energian siirtymisnopeus on pienempi.
Toisaalta, Juho (@Garo) otti esille että asiaan vaikuttaa myös kappaleen (kupissa oleva kahvi) pinta-alan kasvaminen maidon lisäämisen jälkeen. Lisäksi .. kahvikupin lämmönjohtavuudella saattaa olla suuri merkitys - onko se pahvia, keramiikkaa vai kenties peltiä. Muita muuttujia on kahvin ja maidon määrä, niiden lämpötila, ilmavirtaukset (juodaanko sisällä vai terdellä), jne.
Juho ehdotti että asian voisi ratkaista matemaattisesti. Mun mielestä taas muuttujia on niin paljon, että suurpiirteisen vastauksen saisi nopeammin mittaamalla.
- Fysiikan joutais hautaamaan maan sisään, ja istuttaa puu sen päälle. Ja sitte kukaan ei ikinä löytäs sitä fysiikkaa, ja kaikki olis paljo onnellisempii.
- Jep, varsinki se puu. Ois varmaan hyvää lannotetta se fysiikka. - Täyttä paskaa.