Viuluniekat soittavat joen kuohuvalla virralla
verhoutuneena levään ja lumpeenlehviin.
Käyräkärkitöppöset aaltojen huteralla sillalla
kostuvat kiihkeän tangon tahtiin.
Viulut vinkuvat yöhön kesäkuun tuoksuvaa huumaa
halki suloisen keveän ilman
sävel vallaton kiusoittelee tuulta kuumaa
jouset tanssivat sormissa viikarin kahdeksan.
Viuluniekkojen soitto kantaa yli tummana virtaavan veden
joen pientareen yli varjoisaan koivupuulaaksoon
luokse alakuloisen leiritulen,
matkamiehen matkalla perikatoon.
Viulut vaikertavat valituslauluin kesäpäivälle katoavaisuutta
kulkurin korvissa soimaava sointi
vain ennustaa lopun tulista kiivautta.
Voi matkamies, miksi niin synkeä onkaan levottoman mielesi vointi!
Viuluniekkojen riemuinen soitanta surumielisen haikeuden saa
levälautat ja lumpeenlehdykät kuuma tuuli pyörteisiinsä pyyhkii
soittajain alastomuuden paljastaa
matkamies rannalla tulituskaansa nyyhkii.
Oi, iskeytyy tikari nuoreen rintaan!
Kun kaukana kivillä kosken otso lohia rannalle lyö,
vaipuu viulujen vaikerrus väristen virtaan
ja hiljalleen ohenee kesäkuun yö.