Henkilökohtaiset muistot Jukka Leppilammen ja Outi Terhon tekemästä, Anna-Mari Kaskisen sanoittamasta hienosta Minun käteni soi -biisistä innoittivat perustamaan yhteisön kyseiselle kappaleelle, sen myötä Outin nykyiselle kokoonpanolle duolle Outi ja Lee. Mutta bongasin että Outille ja Leelle on jo olemassa yhteisö. Perustettu 2005 ja tällä hetkellä nolla jäsentä. Otin yhteisön käyttöön, joten nyt on ainakin yksi jäsen...
Henkilökohtaisesti tutustuin Outiin ja itävaltalaiseen mieheensä Billnäsin etnofestareilla Karjaalla muutama vuosi sitten, ollessani siellä yhteiskristillisen aktioryhmän osallistujana. Se taisi olla kolmas kerta osallistuessani evankeliointiin ko. festareilla. Kerta kaikkiaan hieno kokemus. Tuona kesänä myös Outi ja Lee sattuivat tulemaan paikalle.
Nythän festarit kyseisessä paikassa on lopetettu... No, voi toisaalta olla hyväkin... Asiallisia aktiokohteita löytyy Suomen festivaalitarjonnasta runsain mitoin muutenkin.
Ihminen on vain ihminen ja parhainkin ihminen on keskeneräinen, mutta Outista ja Leestä täytyy sanoa että kelpaavat monessakin mielessä esikuviksi, niin sydämestään he palvelutyötään ja musiikkia tekevät.
Festareilta pääsin autokyydissä Outin ja Leen mukana Tampereelle, samalla sain järjestää heille keikan erääseen Vapaaseurakuntaan. Itse juonsin kyseisen tilaisuuden. Mieleeni on jäänyt Outin puhe. Hän kertoi kuinka erään kerran kotona Itävallassa, odottaessaan Leetä saapuvaksi ja järjestellessään kotia siistiksi ja kauniiksi puolison tulla, sydämelle laskeutui ajatus:
- Millaisella mielellä ja asenteella odotamme Jeesusta?
Kristittyinä meillä pitäisi olla samanlainen mieli. Mitä vielä voin tehdä ennen rakkaani saapumista? Onko jotakin mitä voin vielä kaunistaa? Jotakin missä voin puhdistaa itseäni Hänen saapumistaan varten?
Näin se on Outi, juuri näin. Ei suorituksin vaan rakkaudesta. Ei tuonpuoleisuuteen paeten vaan lujasti eläen tässä hetkessä. Tämän päivän haasteissa ja mahdollisuuksissa.
Oikeanlainen Jeesuksen odotus ei tee meitä toimettomiksi vaan päinvastoin antaa intoa ja mielekkyyttä tämän päiväiseen kilvoitukseen, pyhityselämään. Hän jonka saapumista odotamme (tapahtuu Hänen saapumisensa sitten henkilökohtaisen kuolemani kautta minä hetkenä tahansa tai universaalina tulemuksena aikakausien loppuhetkessä, jota ihmiskuntana lähestymme) on jo nyt kanssamme Pyhän Hengen kautta.
Antautuminen Pyhälle Hengelle, johdatukseen ja uudistavaan työhön jota Hän tahtoo meissä Jeesuksen omissa tehdä, se juuri on aidointa rakkauselämää, jossa yhteys Jumalaan synnyttää yhteyttä myös lähimmäisiin, empaattista ja kunnioittavaa elämänasennetta.!
Suosikkibiisini Outin ja Leen tuotannossa on Intian vainotuista kristityistä kertova laulu... jonka nimeä en juuri nyt muista... olen antanut cd:n eteenpäin. Pitäis kait hankkia uudelleen. Anyway tämäkin on hieno: