IRC-Galleria

Kissa pihalle Sunnuntai 02.08.2009 14:45

Olimme pukeutuneet ja valmiit lähtemään kutsuille. Yövalo ja puhelinvastaaja olivat päällä, peitimme papukaijan häkin ja laitoimme kissan takapihalle. Soitimme taksin, joka saapuikin pian. Avatessamme
etuoven kissa livahti sisälle. Emme halunneet kissan olevan sisällä,
koska se yritti aina jahdata papukaijaa. Juoksin kissan perässä yläkertaan.

Vaimoni meni jo taksiin. Hän ei kuitenkaan halunnut taksinkuljettajan tietävän, että talo olisi tyhjänä, niinpä hän sanoi miehen tulevan pian. 'Hän meni vain sanomaan hyvää yötä äidilleni.' selitti vaimoni.

Pääsin taksiin parin minuutin kuluttua. 'Anteeksi, että jouduitte odottamaan', sanoin kuljettajalle, 'mutta se typerä narttu oli piilossa sängyn alla. Jouduin ronkkimaan sen pois sieltä hiilihangolla. Se yritti vielä karata, mutta sain onneksi kiinni niskasta. Sitten minun oli pakko kääriä se huopaan, ettei se raapisi minua. Mutta onnistuin lopulta raahata sen niskaperseotteella alakertaan, heitin takapihalle ja suljin oven!'

Tässä kohdassa taksi törmäsi parkkeerattuun autoon...

IhanaaLauantai 01.08.2009 20:28

Eka kerta kuskina sit tänään.. Ja kenelles muulle ku omille porukoille.. Huoh.. :D

Varoituksena kaikille miehille..Lauantai 01.08.2009 18:41

Simppa ja Mallu olivat olleet aviossa vasta pari viikkoa. Simppa halusi lähteä kaupungille oluelle vanhojen kamujen kanssa ja sanoi Mallulle:

' Kulta, tulen kohta takaisin'.

'Minne olet menossa, armaani?', Mallu kysyi.

'Käyn vain kaljalla, söpoliini', vastasi Simppa.

Mallu sanoi: 'Tahdot siis oluen, rakkaani', ja aukaisi jääkaapin oven ja esitteli suuren valikoiman erilaisia ulkolaisia olutmerkkejä.

Simppa ei tiennyt mitä sanoa, lopulta hän keksi vain lausua:
'Niin, namuseni, mutta baarissa saa sentään näin helteellä jäädytettyjä tuoppeja....'

Mallu keskeytti hänet sanomalla:' Haluat siis jäädytetyn tuopposen,pupuseni?'

Mallu otti pakastimesta ison tuopin, joka oli lähes umpijäässä.

Simppa näytti kalpealta, ja sopersi: 'Kyyhkyläiseni, mutta baarissa saa niitä herkullisia välipaloja ja
mutusteltavia. Tulen ihan pian takaisin, ok hani?'

'Haluat siis välipaloja ja herkkuja, armaani?' Mallu otti uunista ison pellillisen erilaisia
purtavia,kanansiipiä,porsaankylkiä ja niin edelleen.

Simppa änkytti: ' Mutta oma hunajaiseni, baarissa sentään kuulee ronskia kieltä, äijäin kiroilua ja sen sellaista...'

'KAIPAATKO RONSKIA KIELTÄ KUSIPÄÄ? JUO TUO VITUN KALJASI TUOSTA HELVETIN JÄÄDYTETYSTÄ LASISTA JA AHDA KITUSIISI NUO PERKELEEN NAPOSTELTAVAT, KOSKA OLET NYT SAATANA SOIKOON NAIMISISSA ETKÄ OLE MENOSSA MINNEKÄÄN. MENIKÖ KAALIIN, SENKIN MULKKU?'

...Perjantai 31.07.2009 18:14

Tänään herätty noin 4.00 ja työmaalle saavuttiin 5.20.. noin 10h töitä ja illalla pitäis mennä Holjille.. Taidan mennä päikkäreille.. :D
  SAIRAUS EI OLE MIKÄÄN SYY;
Lääkärintodistusta ei hyväksytä, jos pääsee lääkäriin, niin pääsee myös töihin.

  HAMMASLÄÄKÄRISSÄ KÄYNNIT;
Palvelukseen otetaan vain henkilöitä, joilla on tekohampaat, koska silloin voidaan hampaat lähettää postitse  korjattaviksi jatkuvan hammaslääkärissä ravaamisen sijasta.

  RASKAUSTAPAUKSET;
Ovat ehdottomasti kielletty. Työaikana on istuttava jalat ristissä. Esimiesten on varmistettava, että toimihenkilöillä on riittävästi ehkäisyvälineitä saatavilla.

  KUOLEMANTAPAUS;
Oma kuolemantapaus hyväksytään poissaoloksi. Työnantajan tulee kuitenkin tietää asiasta kaksi viikkoa aikaisemmin, koska asianomainen on velvollinen opettamaan työnsä seuraajalleen.

  KÄYMÄLÄTARPEET;
Vessassa menee liikaa aikaa, joten vessassa käydään aakkosjärjestyksessä.

  ERIKOISLÄÄKÄRINKÄYNNIT;
Gynekologilla käynnin asemesta istahda kopiokoneen päälle, ota kuva ja faksaa lääkärille. Sama koskee miesten urologikäyntejä. Suurennus on kielletty! Älä laita kantta kiinni, ettei kuva muistuta majavan häntää.
Hevosvoima on se määrä energiaa, joka kuluu hevosen siirtämiseen yhdessä sekunnissa 200 metriä.

Kun ihminen kulkee aina vain samaa ympyrää, sanomme häntä hulluksi. Kun planeetat tekevät niin, sanomme niiden olevan kiertoradallaan.

Useimmat kirjat sanovat nykyään että aurinkomme on tähti. Mutta se tietää yhä sen, kuinka muuttua päiväsaikaan auringoksi.

Värähtely on liikettä, joka ei pysty päättämään, mihin suuntaan lähtisi.

Monista kuolleista muinaisuuden eläimistä tuli fossiileja, toiset pitivät parempana muuttua öljyksi.

Tyhjiöt eivät ole mitään. Ne vain mainitaan huomauttaaksemme niille, että tiedämme niiden olevan olemassa.

En ole ihan varma siitä miten pilvet muodostuvat. Pilvet kuitenkin tietävät miten se tehdään, ja sehän se tärkeintä onkin.

Sadeveden tekemiseen tarvitaan kaikkea H:sta O:hon saakka.

Isotermit ja isobaarit ovat vieläkin tärkeämpiä kuin miltä niiden nimet kuulostavat.

Joissain osissa maailmaa on niin kuumaa, että ihmisten on asuttava muualla.

Otteita lääkäreiden saneluista osa 2Keskiviikko 29.07.2009 17:10

Napattu Nuori Lääkäri-lehdestä, kaikki lääkärien tumpelointeja, osa toki konekirjoittajienkin virhepainalluksia...

-Niskakivun vuoksi otettiin kaularanka-rtg, jota katsoin yhdessä kir.päivystäjän kanssa, joka oli mielestäni normaali.

-Nyt osastolla paikkatilapulanne.

-Konsultoitu kirurgia. Hoidoksi teipataan jalka naapurin varpaaseen kiinni kolmeksi viikoksi.

-Kirurgi Tamminen käy painamassa potilasta.

-Alahuulessa vasemmassa huulipunassa pinnallinen haava.

-Makaa kukkakaupan edessä ja kouristelee.

-Potilaan purema tuntuu tavalliselta

-Potilas katsoo silmiin tutkijaa ja irvistelee symmetrisesti.

-Yleistilaltaan kohtalaisen hyvä nainen.

-Seurannassa potilas lämpenee.

-Potilas kiroilee, kun mahaa painelee, eli saattaa aristaa.

-Asiallisesti vastaileva hyvin artikuloiva mies. Puhaltaa 4.09 promillea

-Kaksi viikkoa lyöty takaraivoon kirveellä.

-Tulosyy: Ei ole syönyt 3 viikkoon mitään.

-Päivässä n 20 pll olutta. Oluen katsoo olevan ainoa itselleen sopiva ravinto. Alkoholin käytön kieltää kokonaan.

-Tulosyy: Kaatunut, oikea nilkka humalassa.

-Niellessä tuntuu kipua kiveksissä saakka säteillen aina isovarpaiden niveliin.

-Oikea kylki tippunut hevosen selästä maanantaina.

-Potilas kertoo, että puoliso hyppinyt rintakehän päällä potilaan maatessa lattialla mahallaan.

-Lähetteessä: Mahdollisesti kuuroutunut nivustyrä.

-Väittää sokerin vievän jalat alta. Puhaltaa 2.9 promillea.

-Potilas on 7-vuotias nainen, töissä lihatiskissä.
10/1997 alkaen vasemmanpuoleinen iskiasoireisto, haittaa selällään kävellessä.

Ohessa valokopio lähettämästänne potilaasta.

2 viikkoa sitten kaatunut, sormi ollut samaan aikaan korvassa.

Lähetteellä poliklinikalle napatyrän takia. Potilas näyttänyt napaansa lähettävälle lääkärille, joka potilaan kertoman mukaan ihmetellyt sitä eikä ole osannut sanoa mitään, koska ei ole kuulemma aikaisemmin nähnyt tämän potilaan napaa.

Pyydetään nyt vielä ventrikkeliröntgen, laajeneeko ventrikkeliröntgenissä ventrikkeli normaalisti.

Röntgenkuvassa proteesi näyttää varsin tutulta kuten mieskin.

Nyt murtanut vaihteen vuoksi sisätiloissa vasemman ranteensa, josta juuri otettu kipsi pois. Muuten maha pelaa kuten ennenkin.

Todetaan kummallakin puolella iso tyräpullistuma nivustaipeessa, muuten käyttäytyy aivan järkevästi.

Suonikohjut ja kaihi molemmista silmistä operoitu, vasemman korvan seudun kaihi 1996.

Täällä kunto hyvä, joka viittaa siihen, että anemia on pikkuhiljaa tapahtunut.

Jalassa ollut lasta, joka lähtee potilaan mukana myös kotihoitoon.

Nenä poltettiin kahteen otteeseen.

Ohessa resepti, jonka pyydän ystävällisesti syömään.

Syökää oheinen resepti loppuun, jonka jälkeen poliklinikalle.

Kehoitetaan vähentämään alkoholin, tupakan ja kahvin juontia.

Potilas on parantunut hoidosta huolimatta.

Alaraajoissa todetaan 1,5 metrin pituusero.

Lisäksi vasen silmä sanoo, ettei kunnolla näe.

Ulosteen väri erittäin pahanhajuinen.

Kotitilalla tehty sukupuolen vaihdos, joten työt vähenemässä.

Otetaan valokopio potilaasta ja annetaan mukaan.

Korvakäytävät avoimet, poistetaan irtokorvat.

Kaatunut pyörää ulkoiluttaessa.

Potilas lopetetaan kortisoni-annoksella muutaman päivän päästä.

Kertoo, että korvalehdet saattavat aamulla olla kovin kivuliaat, kun ne nostetaan tyynyltä.

Oikean korvan käyttö ei ole vasemmalla puolella suositeltavaa.

Tulee vasemman pään kyynärpäävamman vuoksi.

Varpaissa kynsivallin tulehdus, poistetaan kaikki viisi varvasta.

Potilas on voinut puhua normaaliin tapaan oikealla korvalla.

Liikkuu vasemmalla kädellä spontaanisti.

Kotona koira, joka aivan normaali.

Tilataan yhdellä jalalla seisovat lantiokuvat.

Potilas poistunut ilman lupaa pirteämpänä poliklinikalta n. klo 18.00.

Potilas on tulossa nyt pyörätuolilla Imatran aluesairaalasta.

Varoitellaan hieman raskaammasta työnteosta, lähinnä kuokkiminen, sukelteleminen, sukeltaminen päälleen jne. olisi syytä jättää laskuista pois. (Potilaan ammatti oli opettaja)

Huonoa ruokahaluttomuutta ollut koko ajan.

Puhelinsoiton perusteella tullut uusi kuhmu päähän.

Saanut yksivuotiaaksi asti rintaa, sitten munaa.

Muutamia syitä olla pilkunviilaaja...Maanantai 27.07.2009 11:02

Veteen ammuttaessa on varottava kimmokkeita ja veneestä on turvallisinta ampua yksi metsästäjä kerrallaan.
Pitäjäläinen 18.8.1997

Poliisi piiritti miehen ampuneen asunnon aamulla.
(Otsikko Ilta-Sanomissa 14.12.93)

Opiskelijat suhtautuivat kondomien jakamiseen myönteisesti ja testauspöydän ympärillä oli jatkuva tungos.
(Karjalan Sanomat 3.12.93)

Isänpäivätarjous! Kaikki äitiysasut -30%.
(Ilmoitus Aamulehdessä 9.11.93)

Tontut jakavat kakkia lapsille, joulupukki vierailee.
(Ilmoitus Raahen Seudussa 26.11.93)

Lihanleikkuukurssi 11.12.93 kello 8.00 - 16.00 (100 mk). Voidaan leikata myös kurssilaisten omia leimattuja ruhoja!
(Ilmoitus Länsi-Savossa 28.11.93)

Liikemiehiä on tänä vuonna murhattu 37. Usein on kysymys ihmisistä.
(Lapin Kansa 8.12.94)

Poliisit saavat uudet housuhameet.
(Otsikko Helsingin Sanomissa 24.12.94)

Topi ajatteli hoitaa kuntoaan polkemalla televisiota katsellessa kuntopyörää.
(Ilta-Sanomat 19.2.94)

Suomi ei noudata kaikkia kidutuskomitean suosituksia.
(Otsikko Helsingin Sanomissa 26.2.94)

Vainajien omatoimisuutta hautojen siivoamisessa korostaa Hyvinkään seurakunnan ylipuutarhuri Antero Puurunen.
(Hyvinkään Uutiset 26.4.94)

Terapiamessuilla etsitään vaihtoehtoja elämälle.
(Otsikko Tamperelaisessa 20.4.94)

Siltamäen vainaja selvisi.
(Otsikko MaTaPuPussa 4.5.94)

Korkeasaaren uusi apinatalo vetää vertoja Mäntyniemelle.
(Otsikko Aamulehdessä 2.12.94)

Lemmikkieläimille Serti koiranmuna 9 kg 59,-.
(Ilmoitus Itä-Savossa 15.1.94)

Nokkakolari oli väistämätön. Toiselta kuljettajalta murtui kolarissa nenä.
(Lapuan Sanomat 15.12.94)

Morsian päivän kaunotar. Meikki. Tilaa ennen hääpäivää: kuorinta, hieronta, naamio, kulmien siistiminen - myös sulhanen.
(Ilmoitus Turkulaisessa 18.3.94)

Sonkajärven Työttömien ruokala on toistaiseksi kiinni työvoimapulan vuoksi.
(Ilmoitus Miilussa 8.3.95)

Kaikki vihaavat minua koska olen vainoharhainen.
(Suomen Joutsen Aamulehdessä 14.3.95)

Voit myös tulla neuvottelemaan hiusongelmistasi, jotka henkilökuntamme toteuttaa Sinulle myöhemmin.
(Kampaamoilmoitus Satakunnan Kansassa 14.4.95)

Etenkin ensimmäinen euromissi, Ester Toivonen, hiveli todella nuoren kansakunnan itsetuntoa. Vaikutus oli sama kuin Paavo Nurmen olympiakullilla. Ilta Sanomat 24.6.1997

Nainen synnytti presidentin helikopterissa

Panssarimies Susanna Nieminen ohjaa ensimmäisenä naisena taistelupanssarivaunua valtakunnan itsenäisyyspäivän paraatissa sunnuntaina Jyväskylässä. Kansalaiset saavat varautua liikenneruuhkiin ja erityisjärjestelyihin koko viikonlopun ajan.

Palo syttyi hieman ennen klo 19. Palokunta sai lastenhuoneen syttymään nopeasti pienellä vesimäärällä. Syttymissyytä tutkitaan.

Edestakainen matka Finnairin suihkukoneella. Ohjaaja on mukana kaikilla matkoilla.

Liiviviikko. Osallistu asiakaskilpailuun, jossa arvomme joka päivä rintaliivit. Voittajat nähtävissä liiviosastollamme.

Niin että metsään ja sieneen tällaisena syksynä! Mikä onkaan komeampaa näin syksyllä kuin päättää päivänsä limanuljaskasopalla.

Yllättäkää vaimonne. Tehkää se matolla. Seppo Ojalan Kutomo ky.

Puheenjohtajavalintaa venytti se, ettei tällä kertaa ollut yhtään selvää ehdokasta.

Nahkapusero, hirveä 595,-

VR kaavailee toisen miehen pudottamista veturista.

Kuudesta ällästä hän on tietysti iloinen. Iloa korostaa vielä sen, että hän joutui talvella auto-onnettomuuteen, jossa katkesi niin käsi kuin jalkakin.

Työpaikan todellinen käsikirjaSunnuntai 26.07.2009 10:24

Dynaaminen ilmapiiri = kaoottinen

Nuorekas ilmapiiri = projektipäälliköllä on poninhäntä

Nopeasti kasvava = firma on korviaan myöten veloissa

Rento ilmapiiri = työnteko ei häiritse pornosaittien katselua

Tiimi = lauma sulkeutuneita teekkarinörttejä

Mielenkiintoinen tehtävä = niin ... ttumainen että kukaan talon sisällä ei suostu tekemään sitä

Haastava tehtävä = mahdoton

Koulutamme sinut = viikon kuluttua sinun on osattava RTFC ja RTFM sekä RTFS ja lisäksi RTFB

Huipputekniikkaa = jonkun pikkupomon kyhäämä windows-ohjelma

Meillä on kova tarve = kukaan järkevä ei halua meille töihin

Meillä on jatkuva tarve = aikataulut kusee pahan kerran

Kilpailukykyinen palkka = noin 60% liiton suosituksesta

Joustavat työajat = 14 tuntia/vrk ilman ylityökorvausta

Työsuhde-edut = kerran vuodessa pääsee pikkujoulusaunaan jossa on vain samaa sukupuolta olevia henkilöitä

Panostamme tutkimukseen ja tuotekehitykseen = mitään valmista ei ole vieläkään saatu aikaiseksi

Vastuullinen tehtävä = kun jokin menee pieleen kaikki syyttävät sinua

Kansainvälistyvä = pomot reissaavat ympäri maailmaa firman rahoilla

Itsenäinen työ = ketään ei kiinnosta mitä puuhastelet