IRC-Galleria

Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle
pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän menetti
malttinsa hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.
Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa.
Muutamien viikkojen aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja
päivittäin naulojen lukumäärä yhä pieneni.
Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa
nauloja aitaan.

Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt
malttiaan. Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdott että poika
vetäisi aidasta pois yhden naulan jokaisena sellaisena päivänä,
jolloin hän ei kiivastunut. Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen
voi vihdoin kertoa isälleen, että hän oli poistanut kaikki naulat.

Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo. Hän sanoi: "Olet
tehnyt hienoa työtä, poikani, mutta katsopas aidassa olevia
reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen.
Vihapäissäsi sanomat sanat jättävät juuri tämänlaisia arpia. Voit
iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan
samantekevää, kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi
- haava on yhä olemassa." Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä
paha kuin ruumiillinenkin.

Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut
hymyilemään ja rohkaiset sinua onnistumaan.
He kuuntelevat meitä, he lausuvat meille kiitoksen sanat ja
haluavat aina avata sydämensä meille.



Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän.