IRC-Galleria

joo mä olen jenna ja olen narkomaani. kaikkihan sen tietää,enkä häpee kertoo sitä. mä oon vetäny nyt 10v. taas kerran oon joutunu toteamaan itsekseni ettei täs oo mitään järkee. sitä eka kiskotaan siks et menis sekasin,sit huomaa liian myöhään et oho,nyt sitä ollaankin koukussa. sit vedetään siks et pysys terveenä,todellisuuden ja vierotusoireiden pakeneminen jatkuu ja jatkuu. sitä tuntee olonsa normaaliks vaan aineissa. selvänä olo on ihan hirveetä,pelottaa,outoa,uutta. mä toissayönä näin mielessäni niin selvästi sen päihdepolil olevan "huumeiden käyttäjien sairastuminen ja toipuminen" seinäjulisteen. ja siinä oli 2 suuntaa,parantuminen ja jatkuva oravanpyörä joka lopulta vie kuolemaan,tavalla tai toisella. se sai mut toivomaan et tää kaikki ois vaan painajaista ja mä toivoin ihan saatanasti et saisin jostain niin paljon voimii ja tahtoo et pystysin lopettaa tän ennen kun on liian myöhästä. mä niin toivoin et pystysin olee ilman,et saisin niin kovan tahdonvoiman et pystysin kieltäytyy aineista. vielä mä en oo niin vahva,mut mä pikkuhiljaa yritän saada vahvistettuu itteeni. mä en haluu kuolla viel,mul on elämä edes. parempi elämä. mut mitä se on? mä en muista millast se "normaalielämä" on. sitä et tehään ruokaa joka päivä ja siivotaan,käydään ulkona päivittäin,harrastetaan jotain..? ihan outoo mulle. kuulostaakin niin oudolta. noin tavalliset asiat.. samal se myös pelottaa. lopettaminen pelottaa. vierotusoireet,vierotukseen meno,irti pääseminen.. mitäs sit kun on päässy irti? mitä sen tilalle? onko se sit vaan pelkkää taisteluu haluja ja himoja vastaan? onko se sen helpomaa kun tämä? terveellisempää ainakin. mut millon mä oon siihen valmis? tuunko mä ikinä olee siihen valmis? toivottavasti. ei kaikki voi tapahtuu hetkessä. lopettaminen on niin iso prosessi. ois niin kiva kun vois sanoo rehellisesti faijalle ja kaikille muille et "nyt mä oon ollu jo 5 päivää selvänä". en muista millon oisin niin kauan ollu. pisin putki selvänä täs 12 viikon aikana on ollu 2 päivää. kerran selvänä refloissa mä sanoin faijalle puhelimes et "oon ollu tänää ihan selvänä ja kyl tuntuu hirveeltä" ja vittu mitkä kiksit mä siit sain. tuli ihan saatanan hyvä fiilis. kerrankin puhuin totta. sillon viimeks mä olin ylpee itestäni,ja sitä on jo aikaa. ja aina kun näkee läheisii sitä yrittää olla silleen etei ne tajuis et on vetäny. se tuntuu hirveen pahalle. kyllähän ne on huomannu et millon on pupillit ihan lautaset,millon taas ihan neulankärjet. ja vaik kuvittelee käyttäytyvänsä normaalisti,ei se oo sitä normaalii käytöstä mitä selvänä ois. vittumaista. mä niin vihaan tätä. vituttaa tää viha-rakkaussuhde aineisiin. mul on viel pitkä matka siihen et pystysin sanoo "EI". en mä viel oo lopettanu ees,mä vasta mietin. mä alan olla niin kyllästyny näihin ainaisiin olojen hakemisiin,älyttömään narkkaamiseen,refloihin.. kaikkeen. ehkä viel joskus mä voin sanoo et mä OLIN narkkari. toivottavasti.