IRC-Galleria

[Minski]

[Minski]

Milla on perverssi rinsessa.

[Ei aihetta]Perjantai 14.11.2008 20:17

Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.

Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?


Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)

HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

[Ei aihetta]Lauantai 08.11.2008 15:59

Kiitos Erkka...

Miestesti
Käske jonkun miespuolisen selittää seuraavat sanat ja vastata kysymyksiin..

-kylmävahaliuskat = semmosia millä poistetaan karvoja

-legginssit = shortsit

-mitä eroa on puuterilla ja meikkipuuterilla?= ei mitään

-push up = tissiliivit mikkä työntää niitä ylöspäin

-Louis Vuitton = kai varmaan joku laulaja

-tuubitoppi = jonkun tuubin muotonen putkilo

-eyeliner= silmän reunuaisiin laitettava meikki

-o.b = osuusbankki

-mitä eroa on kuorinta- ja meikinpuhdistusaineella? = meikinpuhdistusaineella poistetaan meikkiä ja kuorinta-aineella kuoritaan likasta ihoa

-Botox = kohotuspiikki

-Stay up = joku vaate mikä auttaa pysyyn ylhäällä

-Geisha kuulat = ne tungetaan persereikään

- Rintsikoiden A,B,C ja D kuppien merkitys = tissien koko

- maitorauhaset = tisseissä, auttaa kehittään maitoo vauvalle tai jollekkin muulle

- feministi = ei tietoo

- gynekologismi = pillun tutkintaa

-mitä eroa on päivä meikillä ja iltameikillä? = päivämeikki piristää ja iltameikki pistää väsyttään

[Ei aihetta]Lauantai 08.11.2008 13:41

Pistä oma etunimesi yhteisöhakuun ja katso mitä yhteisöjä löytyy. Pistä 5 parasta tähän:

MILLAA EI KIINNOSTA.

Milla ei vaan tajuu!

Milla on mun vakiopano.

Milla Vittupää & Kännikalat

Millanen päivä sulla on huomenna??

Justiinsa...

[Ei aihetta]Lauantai 08.11.2008 13:06

On perjantai-ilta, ajat autoa..


(SINÄ OLET KUSKINA!!!)

Sinulla voi olla vain neljä ihmistä mukanasi.


Ajaessasi sinä ja ystäväsi chillailette musiikin tahtiin.


No, siinä te viisi chillailette musiikin tahtiin Yhtäkkiä
hullu kuski
törmää teihin takaapäin!


Menetät auton hallinnan ja auto luisuu tietä pitkin.
Osutte hidaste töyssyyn ja auto pyörähtää ympäri päätyen katolleen nurmelle
tien viereen.

Makaat paikoillasi itkien, koska sinuun koskee niin paljon.
Et kuule muuta kuin hiljaisuutta. hiljaisuutta...
hiljaisuutta!


Yrität huutaa ystävillesi, mutta olet niin shokissa ja suurissa kivuissa
ettet pysty edes puhumaan.


Makaat siinä elämäsi pisimmät 2 minuuttia, jotka tuntuvat ikuisuudelta.


Viimein kuulet jotakin.
Kuulet ambulanssin sireenin, etkä koskaan ole ollut niin
helpottunut.


Makaat siinä, vieläkin autossa,


ajatellen perhettäsi, ystäviäsi, koulua, menneitä lomia, vanhoja ystäviä, entisiä rakastajia.
Alat rukoilla itsesi ja muiden autossa olleiden puolesta.


Ensihoitajat vetävät sinut autosta, asettavat sinut paareille ja nostavat ambulanssiin.
Et näe etkä kuule muuta kuin tyhjyyttä...


Sinä olet yksin!!
Et saa mahdollisuutta nähdä muita kanssasi autossa olleita.


Matkalla sairaalaan sinä rukoilet itseksesi Kuolenko minä?'
Missä ystäväni ovat?
Ovatko he kunnossa?
Mitä minulle tapahtuu..?
Kuolitko sinä vai et?
Mitä tapahtui ystävillesi, jotka olivat kanssasi autossa..?


He kaikki kuolivat. Kaikki muut autossa olleet kuolivat.
He ovat kaikki poissa.


Et koskaan enää näe heitä.


Ja mitä sinuun tulee..
Myös sinä kuolit.


Odota, sinä vain kuvittelit.. Eikö totta?
Mutta mitä jos tämä olisi oikeasti tapahtunut?


Mitä jos se oikeasti tapahtuisi sinulle?


Ajattele sitä..


Se auto oli VIIMEINEN auto, jossa IKINÄ olit ystäviesi kanssa.
Ne neljä ihmistä olivat VIIMEISET henkilöt joita IKINÄ näit.


Valitsitko nämä neljä ihmistä viisaasti..


Vai toivotko, että joku muu olisi ollut autossa kanssasi?


Laulu, jonka tahtiin chillailitte oli VIIMEINEN laulu, jonka
IKINÄ kuulit.


Etkö toivokin, että sinulla olisi ollut mahdollisuus kertoa
kaikille
heille kuinka heitä rakastit?


Etkö toivo, että olisit voinut kertoa vanhemmillesi viimeisen kerran,
että rakastit heitä?


Etkö toivo, että olisit voinut suudella poika/tyttöystävääsi viimeisen kerran?


Toivotko, että olisit voinut kertoa ihastuksellesi kuinka paljon pidit hänestä?


Toivotko että voisit halata ystäviäsi vielä viimeisen kerran?


Toivotko että sinulla olisi ollut mahdollisuus tehdä kaikkea tuota?


Sinulla yhä on.


Jos tämä viesti vähänkin kosketti sinua ole hyvä ja kopioi tämä omaan päiväkirjaasi sillä minua tämä todella kosketti ja haluan sanoa teille kaikille että välitän teistä todella paljon sillä sitä ei koskaan tiedä mitä voi tapahtua!


JA muista tämä sanonta: Elä jokainen päivä kuin se olisi viimeisesi.


Ja kun joku sanoo rakastavansa sinua, tiedä sen tarkoitus ja tarkoita sitä kun itse sen sanot.

Kerro jokaiselle että välität. <3

[Ei aihetta]Lauantai 16.08.2008 16:02

KOPIOIKAA JOKA IKINEN JA KÄYKÄÄ ALLEKIRJOITTAMASSA! LAITTAKAA ETEENPÄIN!

Vuonna 2007 "taiteilija" Guillermo Vargas Habacuc otti kadulta kulkukoiran, sitoi koiran taidegalleriaan ja antoi sen nääntyä kuoliaaksi.
Useita päiviä "taiteilija" ja galleriavieraat katsoivat tunteetta tätä "mestariteosta", jonka koiran kuolinkamppailu muodosti. Lopulta koira menehtyi.

Näyttävätkö oheiset kuvat sinusta taiteelta?
http://www.youtube.com/watch?v=0cBBudN0_-E&feature=re...
http://www.youtube.com/watch?v=3-jIP8i1djg&feature=re

Mutta tässä ei vielä ole kaikki: arvostettu taidebiennaali Visual Arts Biennial of the Central American on nyt kutsunut taiteilijan tekemään saman julman performanssin uudelleen tämän vuoden biennaaliin.
Auta pysäyttämään tämä taiteen nimissä tehtävä eläinrääkkäys!

Mene jommalle kummalle seuraavista sivuista:
http://www.petitiononline.com/ea6gk/petition-sign.html tai
http://www.petitiononline.com/ea6gk/petition.html
ja allekirjoita vetoomus "taideteoksen" pysäyttämiseksi. Lähetä tämä kirje kaikille tuntemillesi eläinihmisille. Ole kiltti. Allekirjoitus ei luonnollisestikaan maksa mitään ja aikaa siihen kuluu noin 30 sekuntia

[Ei aihetta]Lauantai 16.08.2008 15:55

Pojan piti mennä opiskelemaan ulkomaille, mutta tyttö ei halunnut hänen lähtevän. Pojan oli kuitenkin pakko lähteä niinpä hän halasi tytön viimeistä kertaa. Poika lähti ja jätti tytölle jäähyväiskirjeen. :'(

kirjeessä luki:

''Minä vihaan sinua eniten tässä maailmassa! Vihaan sinua niin paljon! Meillä oli surkeita yhteisiä hetkiä, ja toivon että unohtaisin sen kaiken! Haluan unohtaa sinut ikuisiksi ajoiksi!''

Tämän jälkeen tyttö itki tosi paljon ja hän halusi mennä jonnekkin ulos jossa ei olisi muita. Hän otti takkinsa samalla mukaan kun lähti kotoa pois, kun tyttö laittoi takin päälle ja sujautti kätensä taskuun hän tunsi että taskussa oli jotain, hän löysi lapun taskustaan ja luki sen.

lapussa luki:

''En halunnut sinun isän huomaavaan tätä. Se mitä kirjeessä kerroin oli totta,mutta vaihda ensiksi pari sanaa kirjeestä.''

''vihaa=rakastaa, surkea=ihana, unohtaa=muistaa'' <3

Tyttö tajusi että poika todellakin rakasti häntä, poika oli sujauttanut lapun tytön takin taskuun sillon kun he halasivat viimeistä kertaa.

Tämän jälkeen tyttö lähti onnellisena kotiin, hän avasi television ja siellä kerrottiin että lentokone oli tippunut, nopeasti tyttö tajusi että se oli se lentokone jolla poika lensi. Hän itki suunnattomasti ja yritti hillitä itseensä mutta hän ei onnistunut siinä. Hän ei kestänyt elää ilman poikaa. Niinpä hän tappoi itsensä, koska hän halusi päästä pojan luo.

Totta puhuen poika ei suinkaan kuollut, hän ei mennyt siihen koneeseen joka tippui, vaan hän rakasti ja ikävöi tyttöä niin paljon että tajusi ettei hän voinut lähteä. Hän halusi olla tytön kanssa koko elämänsä. Kun poika kuuli tytön kuolemasta hän ei kestänyt sitä ja hän tappoi itseensä.

Nyt he elävät onnellisena ja vapaana taivaalla, he tulevat aina muistamaan tämän, aina ja ikuisesti.

''Jos rakastat jotakuta yhtä paljon niin kopioi tämä päiväkirjaasi''

Tämmöstä tänään...Keskiviikko 30.07.2008 01:52

Kuinka kauan pieni ihminen oikeesti jaksaa... Tarttis varmaan tehrä jotain että asiat muuttuis, on vaan niin paljon mitä pitäs muuttaa ettei oikein tiedä mistä alottais... PRKL!!!

TyttöKeskiviikko 23.07.2008 22:11

Vuonna 1933 pieni tyttö joutui murhaajan uhriksi. Murhaaja hautasi tytön elävältä maahan toistaen samalla sanoja “Toma sota balcu“.

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nämä sanat, tulet tapaamaan murhatun tytön. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, tyttö ilmestyy makuuhuoneesi kattoon ja tukehduttaa sinut samalla tavalla kuin hän tukehtui itse.

Jos kirjoitat tämän tarinan omaan blogiisi, hän jättää sinut rauhaan. Hyvät tekosi palkitaan.

[Ei aihetta]Keskiviikko 18.06.2008 22:32

Tyttö: Mikä on vialla?
Poika: Pidän hänestä niin paljon...
Tyttö: Puhu hänelle!
Poika: Enpä tiedä, hän ei edes pidä minusta.
Tyttö: Älä sano noin. Olet uskomaton.
Poika: Haluan vain hänen tietävän kuinka tunnen.
Tyttö: Sitten kerro hänelle.
Poika: Minäkö?
Tyttö: Odotas, kenestä sinä pidät?
Poika: Hän ei pidä minusta...
Tyttö: Kuinka sinä voit tietää sen?
Poika: Minä vain voin.
Tyttö: No kerro hänelle.
Poika: Mitä minun pitäisi sanoa?
Tyttö: Kerro hänelle miten paljon hänestä tykkäät!
Poika: Minä kerron sen päivittäin.
Tyttö: Mitä sinä tarkoitat?
Poika: Olen aina hänen kanssaan. Rakastan häntä.
Tyttö: Tiedän mitä tunnet. Minulla on sama ongelma. Mutta hän ei ikinä tykkäisi minusta.
Poika: Voi, hänkään ei tykkää minusta.
Tyttö: Kyllä tykkää.
Poika: Mistä sinä tiedät...?
Tyttö: Kuka sinusta nyt ei tykkäisi?
Poika: Sinä.
Tyttö: Olet väärässä, rakastan sinua.
Poika: Rakastan sinua myös.
Tyttö: Joten aiotko mennä puhumaan hänelle?
Poika: Juurihan minä puhuin.

Koska luit tämän viestin, sinä saat perjantaina suudelman elämäsi rakkaudelta.

ÄLÄ RIKO KETJUA!!

Ihastuksesi pyytää sinua ulos.
Huominen tulee olemaan elämäsi paras päivä.
Kuitenkin, jos et kopioi tätä päiväkirjaasi sinun elämäsi on tuhoon tuomittu rakkauden puolesta!

[Ei aihetta]Lauantai 31.05.2008 16:12

JOS VOISIT SAADA..

1. Ihan mitkä tahansa hiukset, niin minkälaiset ne olisi?
- Paksut ja helposti käsiteltävät

2. Minkä tahansa lemmikin, mikä se olisi?
- Minihamsteri Epson

3. Kenet tahansa tyttöystäväksesi, kuka se olisi?
- Joku yhtä fiksu kun minä... Siis jos tykkäisin tytöistä sillee...

4. Lento-, ajatusten luku- tai näkymättömyystaidon, minkä niistä ottaisit?
- Näkymättömyys

MINKÄLAINEN ON OLOSI..

1. Parhaitten ystäviesi seurassa?
- Retee meininki

2. Tällä hetkellä?
- Krapulainen ja nälkä...

3. Ihastuksesi seurassa?
- Vaivaantunut

4. Vihamiehesi seurassa?
- En vietä aikaa vihamiesteni kanssa


MITÄ TEKISIT JOS..

1. Heräät keskellä yötä siihen, että ystäväsi heittää päällesi kaalikääryleitä?
- Sekoon täysiä, vihaan kun mut herätetään...

2. Isäsi sanoo, että hän on kyllästynyt elämään ja sanoo lähtevänsä etsimään Alaskasta onneaan?
- Vetäisin lättyyn...

3. Huomaat olevasi raskaana?
- Nyt pistit pahan... En kyllä todellakaan tiedä...

4. Suuri rakkautesi polvistuu koulussa eteesi ja vannoo ikuista rakkautta sinua kohtaan?
- Rupeisin itkeen

5. Löytäisit sänkysi alta salaisen reitin maan alle, kulkisit sitä eteenpäin ja päätyisit sitten mäkkäriin?
- BigMacBigMacBigMacBigMacBigMac...

VASTAA TOTUUDENMUKAISESTI SEURAAVIIN KYSYMYKSIIN

1. Seurusteletko?
- En

2. Kaipaatko menneisyyttäsi?
- Hetkittäin hurjia teinivuosia

3. Ketä halaisit nyt jos saisit halata ketä vaan?
- Jannee

4. Onko sinulla outoja tapoja? Mitä?
- Onhan niitä mut just nyt ei tuu mieleen...

5. Entä mielihaluja?
- Jepjep

6. Oletko liian kiltti ihmisille?
- Välillä

7. Minkävärinen on päiväpeittosi sängyssäsi?
- Tummansininen, nyt vaan ei käytössä...

8. Montako ihmistä on kanssasi samassa tilassa nyt?
- 5


S I N Ä
Nimikirjaimesi?: MHT
Minä viikonpäivänä synnyit?: En tiiä...
Opiskeletko jotain?: En vielä

M I E L I P I T E E T
Pidätkö enemmän lumisateesta vai vesisateesta?: Vesi
Mistä musiikista pidät?: Melkein kaikki käy...
Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi?: Kesä, terassit aukee...
Pidätkö jonkun maan kulttuurista erityisen paljon?: Espanja
Minkälaisista elokuvista pidät?: Kauhut ja komediat on parhaita. Ja Disneyn piirretyt

S U H T E E T
Keitä kuuluu perheeseesi?: Isi, äiti, siukku ja veikka...
Minkälaisessa seurassa viihdyt? : Toisen perheeni kanssa
Tunnetko paljon ihmisiä?: Valitettavasti

F R E E T I M E
Pidätkö piirtämisestä?: Enpä juuri
Pyöräiletkö paljon?: En pysty, fillarikammo
Mitä musiikki merkitsee sinulle?: Hermolepoo
Harrastatko mitään vakituisesti?: Joo
Haluaisitko aloittaa jonkun harrastuksen?: En

H A A V E E T
Odotatko aina huomista vai elätkö tätä päivää?: Elän tässä hetkessä
Mihin suurin haaveesi liittyy?: Kaikki on mahdollista kun on rahaa...


V I I M E K S I
Join: Kepua
Tipuin tuolilta: Siitä nyt on jo aikaa ja sekin tapahtu Onnelassa
Itkin: Tänään aamulla
Nauroin: Hetki sitten

K Y S Y M Y K S I Ä
Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt?: Isiltä
Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa?: Koko ajan
Häpeätkö itkeä kavereidesi nähden?: En
Oletko löytänyt netistä kavereita?: En
Mitä kappaletta kuuntelet nyt?: Sydän sydän - Keskusta

O N K O
Vika aina sinussa?: Never
Sinulla lainkaan tapoja?: Jotain pientä
Sinua kohdeltu huonosti?: Jep
Sinulla pelkoja? : Onhan noita

K Y S Y M Y K S I Ä
Rakastatko ystäviäsi?: Kyllä
Kelle puhuit viimeksi messengerissä?: En muista ku siitä on niin kauan
Lause/sana jonka sanoit viimeksi?: Missä mun kalja on?
Paras sarja ikinä?: LOST
Jaksatko elää elämääsi?: Just ja just, on se kyl aika rankkaa kun joutuu keskittyyn välillä...