IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »
Aloitin Miehet ja syrjäytyminen -hankkeessa 8.6.2009. 11.6. mietiskelin seuraavalla tavalla:

Jos olisin nuori mies, niin mitä minulta puuttuisi, kun olisin syrjässä? Kuka sanoisi, että olen syrjässä? Äiti ja isä olisivat sitä mieltä, opettajat, poliisi, mielenterveystoimisto ja sosiaalitoimi. Minä olisin hankala. Minua ei kiinnostaisi, en olisi vastuussa mistään. En haluaisi kuulla kannustusta, en haluaisi törmätä päänsilittelijöihin. Ajattelisin, että olen ainutlaatuinen, muilla ei ole yhtä vaikeaa. Vittuuntuisin helposti, jos rahat ei tulisi ajallaan tilille.

Kannattaa palata vanhoihin muistiinpanoihin. Kirjoitushetkellä en ollut tavannut yhtään nuorta miestä asiakasmielessä eikä hanke edes ollut saanut nimekseen Ehkä vois vaihteeks kiinnostua.
EVVK-hankkeella on blogi osoitteessa http://evvk.wordpress.com. Alunperin ajattelin, että sinne kirjoittaisivat asiakkaat ja ehkä jopa joku yhteistyökumppaneista.

Mielessä on useamman kerran ollut kirjoittaa lisäksi jonnekin hanketyöstä projektimyyrän näkökulmasta. Tätä on minulta myös toivottu.

Taidan kirjoittaa tänne. Siirrän jutut sitten jonnekin muualle, jos homma ei ala toimia.

EVVK-sällien ryhmä alkoiTiistai 17.11.2009 11:39

Viikko sitten (10.11.) aloitimme Violan tiloissa nuorten miesten ryhmän. Etukäteen jännitti. Tuleeko ketään? Löytyykö yhteisiä puheenaiheita? Inhoaako ryhmäläiset toisiaan? Innostuuko kukaan?

Paikalle tuli kaksi rohkeaa miestä. He tulivat keskenään hyvin juttuun emmekä Jarmon kanssa saaneet heitä säikytettyä. Päinvastoin: meillä on mukavaa ohjelmaa tiedossa seuraaviksi kuukausiksi ja jatkamme suunnittelua sekä sumplimista 24.11. Violassa. Uusia ryhmäläisiäkin on tulossa.

Jos kiinnostuit ryhmästä ja satut olemaan 18-30 -vuotias nuori mies Mikkelin ympäristöstä, niin ota yhteyttä. Porukassa on tilaa.
- Vanhemmat »