Day 5 - 26.7.2008
Lauantai. "It's six o'clock, wake up!"
Herasimme host-aidin huutoon alakerrasta. Vasytti ihan jarjettoman paljon. Olen nyt kolme paivakirjamerkintaa jaljessa, joten taytyy vahan karsia sisaltoa.
Tapasimme taas silla tavallisella paikalla, talla kertaa puoli yhdeksalta aamulla, mika on ihan kauhean aikaisin kun miettii etta itse en edes asu Brightonin rajojen sisalla, vaan Shorehamissa, eli bussimatka kestaa ruuhka-aikoina sen nelisenkymemnta minuuttia ja niita kulkee aina silloin talloin. Kuljen busseilla 2 ja 2A. Pakko muuten mainita (jos en ole jo maininnut) etta englantilaiset bussikuskit ja ihmiset yleensakin ovat aarettoman avuliaita ja kohteliaita! Ei oikeastaan tarvitse kuin kollottaa tyhman nakoisena kadulla, niin joku tulee oitis kysymaan josko seisoskelija on avun tarpeessa vai ei.
Mutta siis, lauantai oli Lontoo-visiittipaiva, siksi tuo aikainen heratys. Taas kerran kavi niin, etta ilmoitettu tapaamisaika oli puoli tuntia aikaisemmin kuin todellinen, ihan vain naiden myohastelijoiden varalta. No, odoteltiin siella sitten ainakin tunti muita immeisia. Sielta jatkoimme matkaa julkisilla busseilla sinne mista tilausbussimme oli maara lahtea. Bussit olivat sentaan ajoissa siella, mutta seisoskelimme taas tyhjanpanttina niiden ulkopuolella parisenkymmenta minuuttia. Minulla oli siina vaiheessa jo todella kova paansarky. Bussissa istuskelimme tunnin odottaen lahtoa, kun kaksi muuta tilausbussia olivat jo onnellisesti matkalla Lontooseen.
Uskoisin, etta juuri tuon myohastelyn takia meidan oma vapaa kiertelyaikamme oli varsin suppea, kiersimme yhdessa jalan nuo perustylsat turistirysat: Big Ben, London Eye ja jotain muutakin.. Mina itse en siita paljoa saanut irti, kun olin ne jo aikaisemmin nahnyt, mutta oli se ihan kivaa. Ahdisti vain se kauhea turistimaara, voit kuvitella: Lontoo, keskipaiva, hiostavan kuuma saa ja lauantai, ei mikaan ihan ihanneyhdistelma..
Omalla vapaalla mina ja Pauliina kavimme yhdessa mukavassa kahvilassa syomassa mozzarella-basilika-tomaatti-paninit, olivat erinomaisia ja palvelukin oli hyvaa. Sitten kiertelimme muutaman kirjakaupan, kuten Govent Gardenin Waterloossa ja muuta mukavaa. Sitten taas ah-niin-mukava matka takaisin Brightoniin. Vasta paluumatkalla sain paansarkyyni laaketta ja olo helpotti.
Lontoo oli tosi kiva paikka, olen siis tosiaan ollut siella ennenkin, se on ihana, mutta ajankohta ja tapa eivat nyt oikein olleet suosiolliset, ehkapa seuraavasta matkasta tulee parempi... Olen suunnitellut menevani British Museumiin, aivan valttamatta. Muut valitisivat kahdesta maksullisesta, Madame Tussaud's tai London Eye, itseani ei nuo rysat niin paljoa kiinnosta. Ajattelin shoppailla, matkustaa metrolla sinne tanne ja tutustua tuohon kaupunkiin paremmin, ehka kayda muutamassa kahvilassa. Niin, ja kengat tahtoisin myos loytaa.