sotaleskin elämä on rankkaa.... alkuaika onkin mennyt nopeasti ja suht kivuttomaasti. kova ikävä tosin painaa kokoajan. ei osaa ajatella muuta kun sitä toista siellä ammuskelemassa ja tekemässä pinkkaa ja punkkaa ym. ehkä se onkin se ikävä joka auttaa jaksaa eteenpäin, ja vielä suurempi asia joka siihen vaikuttaa on rakkaus. tämä on sitä ja vihdoin se on myös molemminpuoleista. nyt voin kuvitella eläväni loppuelämäni tämän miehen vierellä ja perustaa hänen kanssaan perheen. olen onnelinen elämääni juuri sellaisena kuin se nyt. olen elänyt yli kaksi vuott täyellisessä suhteessa jonka avulla olen myös pystynyt kestämään lähes kolme vuotta kestäneen paskan työn ja rankan koulun, vanhempien ulkomaille muutin, parin läheisen kuoleman ja kaikkee muuta. olen saanut tältä mieheltä enemmän kuin kukaan pystyisi koskaan minulle antamaan. hän on niin ihana;)
nyt vainkestettävänä tämä loppu inttiaika, mutta vajaa puolet enään jäljellä ja sittenpäästään asettumaan aloilleen kunnolla ja keskittymään yhteiseen tulevaisuuteemme.
sitä miestä mä rakastan 224