"Nyt oon varma että todellinen rakkauteni on elämä ja siitä aion ottaa kaiken irti.
Lyhyen elämäni aikana mua on mielestäni satutettu jo tarpeeks. Sinä vuonna kun luulin oppineeni ymmärtämään jotain rakkaudesta, olin heittäytyny ihastuksieni mukaan vähän väliä. Rakastuin poikaan joka kerta yhtä lopullisesti ja elin elämäni suurinta huumaa. Ja vaikka mun ihastukseni oli usein loppunu lyhyeenkin, olin aina löytänyt uuden kohteen, joka sai mut mukaansa vain sanomalla rakastuneensa. Mä nautin siitä, kun pojat kehui mua, halusin olla jotain erityistä ja ihmeellistä.
Lopulta musta tuli vain avuton, naruissa sätkivä marionetti, jota pojat pysty ohjailemaan mihin suuntaan tahansa. Mä tein mitä ikinä ne tahtoi kunnes huomasin, ettei yksikään niistä tainnut olla tosissaan. Kun mä sitten hämmentyneenä viimeiseltä että eikö musta välitetty, tai miks mulla vaan leikittiin, sain sellaisia iskuja vasten kasvoja että niitä en pysty unohtamaa. Se nauro ja kysy et miks ees kuvittelin mitään muuta.
Sen jälkeen mä vetäydyin kuukausiksi nuolemaan haavojani. Mietin koko maailmani ympäri voimatta käsittää, miksi joku huvikseen satuttaisi."