IRC-Galleria

Veijareista vasemalla.

Tänään tuli aika heittää hyvästit rakkahalle pienoiselle rottapoika Onnille. Onnin vei kroonistunut hengitystieinfektio, todennäköisesti myco. Kuukauden hoidettiin infektiota pistoksin, mutta ne tehosivat vain sen hetkistä kuntoa ylläpitäen. Pian hoidon lopettamisen jälkeen alkoi elinvoima hiipua ja oli edessä raskas päätös viimeisestä matkasta.

Näinkin pieni hetki ihmisen elämässä on ainakin minulle niin merkityksellinen, että isot itkuthan sitä piti päästää jo akuuttiin mentäessä ja koko reilun puolituntisen toimeenpitee ajan. Minun sinnikäs poika, millään et meinannut nukahtaa, jotta olisi voinut viimeisen piikin antaa. Kiipesit syliin nukkumaan, en unohda sinua koskaan.

Enää ei ole vaikea olla, lepää rauhassa pikkuinen

Onni 10/2006 - 22.82008

I can see you walk with sorrow, I can see it in your eyes
And I know you fear this moment like me, I can see it in your smile

And no longer bids the morning to go with the thunder
I can see you're lost and falling, I can see you're all alone

I can see you walk with sorrow my dove and sorrow walks alone

(lake of tears: the organ)

Rölli tuumasi kerran:

"Ihmiset ovat muutenkin merkillistä joukkoa. Jotkut käyvät sotia keskenään, vaikka se on selvästi epäterveellistä toimintaa."

Kun kesäisinä öinä ei meinaa unta saada, tekisi mieli todeta seuraavaa...

Tuo tuima Pimeän peikko
tunsi auringon tulevan
Lapin tunturin laelle
keralla keväjän uuden.

Mietti murha mielessänsä:
"Minä auringon tapankin,
surmannen valonkin suuren
yön pyhän nimessä yhden,
sydän yöni synkeimmän."

Peikot päivyttä vihaavat.


Kai tähän voi vielä todeta, että en minä kesää vihaa, ja valoisat päivät on ihania..Mutta onhan se niin että "Röllin täytyy olla tuhma"

...Kuului ääni kuolon yöstä,
puun alta, petäjän alta,
korven louhien lomasta;
"elon huoli huomisesta,
mana mennyttä manaapi."

Tuo oli Kouta kolkko miesi,
tunsi kaiken tietävänsä,
astui rotkohin Rutimon,
kulki kuolon porraspuita
niinkuin pitkän pilven lonka,
niinkuin jäisen kosken kopru;
ei hän taakse katsahtanut,
katsoi kohden Kalman usta,
ei hän kilvan kiirehtänyt,
astui askel askeleelta,
kun oli tuima Tuonen kulku,

elo kuoloa kovempi.

Tänään sain kuulla että rakkahin Ilpo on viimein päässyt maan multiin.

Ilpo matkasi siskoni mukana jäätelöboksissa lapsuuden kotiini, sillä halusin ensimmäiselle rottaselleni haudan sieltä minne muutkin rakkaat on laitettu. Ilpoa ei kuitenkaan voitu heti kaivaa multiin, sillä maa oli liian märkää. Nyt on kuitenkin pieni haudattu tyrnipensaan kupeeseen ja pensas on nimetty sympaattisesti Ilpoksi. Toivon Ilpolle pitkää ikää.

Hei hei vielä kerran pikkuinen.

Ei mitään uutta maailman alla.
Se, miten ihmiset kohtelevat eläimiä, kertoo paljon siitä, millaisia pohjimmiltamme olemme.


http://www.youtube.com/watch?v=6Zukr0NWLjg&feature=related

Varoituksen sanana, video sisältää järkyttävää kuvamateriaalia siitä, miten me kohtelemme meistä riippumattomia, viattomia.

Niin.. Sanovat, että eläintä ei saa inhimillistää.. Kun ihminen joskus heittäisi sen INHIMILLISEN käyttäytymisen kaivoon sieltä toisestakin päästä. Human Instinct, niinpä. Olemme ainoita otuksia, jotka kykenee olemaan PAHOJA. Eläköön kykymme abstraktiin ajatteluun.

Terveisin "vaarallisen rodun" omistaja, ja sitä kaikkein vaarallisimpaa lajia (ihmistä) edustava.

2/2006 - 16.5.2008

Kolmen aikaan aamuyöstä läksi Ilpo paremmille juustomaille. Lähdit viimeiselle matkallesi omia aikojasi, et odottanut aamuun asti. Ikävä on suuri.

Minulle olit kaunein, kiltein, rakkain ja ensimmäiseni. Täysin omanlaisesi, unelma rotta. Koskaan et kiusannut muita, eikä kukaan sinua. Olit kaikkien kaveri ja niin lempeän kohtelias kaikkea uutta kohtaan. Utelias ja elämäniloinen.

Olit urhea ja sinnikäs loppuun asti. Kiitos Ilpo elämästäsi. Kiitos, että rakastutit minut kaltaisiisi.

Minulla on vastuuntunnoton koira. Se on musta labbis, paitsi että musta se on vaan toisesta päästä. Toisesta päästä se kirjoitetaan k:lla, enkä nyt tarkoita sitä päätä missä on häntä. Hankintapäätöksen jälkeen leuhkin naapureille, että minulle tulee noutaja. ? Niinhän meille kaikille joskus? ne vastasivat.

Olen minä sitä kouluttanutkin. Lenkkeilijöihin se suhtautuu tosi luontevasti. Iloisesti häntä heiluen se tulee tervehtimään kaikkia kuntourheilun ystäviä. Minä olen siinä ihan lähellä, narun toisessa päässä, rähmälläni. Hyvin suhtautuvat lenkkeilijät poistuessaan paikalta tapaamisemme jälkeen. Kuraiset tassunjäljet rintapielessä ja naama nuoltuna. Haluavat tavata toistekin. Moni on huutanut: ? te kuulette minusta vielä!? Mukavaa sakkia.

Vaikka kyllä koiran koulutus vaatii pitkäjänteisyyttä. Kapulan heittämisestä se tykkää valtavasti. Kerran heitin. Poliisit toivat koiran illalla kotiin. Minä sanoin, että ei olis tarvinnut. Luulivat että lasken leikkiä.

Naapuritkin pitävät meidän koirasta kovasti, ovat antaneet sille lempinimenkin: ADHD. Outo nimi. Olisiko arabiaa? Kerran minä vein sen lääkäriin ja sanoin että nyt tälle idiootille on tehtävä jotain. Lääkäri kysyi, että voiko eläintenhoitaja pitää sillä välin minun koiraani. Kaikki eläinlääkärit eivät ole tosikkoja. Uskoihan lääkäri puhetta, ja määräsi koiralle rauhoittavia pillereitä. Muutaman purkillisen se niitä sitten söikin, nälkäänsä. Antoi vielä tassua kiitokseksi. Pitihän minunkin oli yksi maistaa. Viikko meni horroksessa. Lääkitys lopetettiin tehottomana. Ei siitä ollut huumekoiraksi.

Labbikset ovat kovia syömään. Aamiaiseksi se vetäisee pari desiä nappuloita, maksalaatikkoa ja telkkahuoneen sohvan. Koirankasvattajat ovat kovia juomaan. Koiran hankkiminen ei ole kovin kallista. Kahdeksallasadalla saa hyvät paperit omaavan labbiksen. Remonttiin menee kymppitonnin verran ja ruokaan viitisenkymppiä kuussa. Meillä lisäkustannuksia aiheutti turvahäkin ostaminen, mutta se osoittautui liian pieneksi koko perheelle.

Luin koirakirjan. Siinä sanottiin että koiraperheessä johtajuus on tärkeässä asemassa. Helpotti. Yksi asia on sentään meilläkin hoidettu oikein. Mustat labbikset ovat loistavia johtajia. On siinä otuksessa toinenkin hyvä puoli. Se haukkuu vain silloin kun on aihetta, päinvastoin kuin vaimo. Lenkkikaverihan minun piti siitä itselleni kasvattaa. Ensimmäisellä lenkillä vedettiin yhtä köyttä tosi hienosti. Eri suuntiin. Koiran kanssa juokseminen vaatii vahvoja olkapäitä.

En oikein uskaltautunut taannoin mukaan keskusteluun lenkkipoluilla häiriköivistä koirista. Ymmärsin heti, että joku oli nähnyt meidät. Päätin kuitenkin tulla ulos kaapista kun ymmärsin, ettei ongelma ole yksin minun, se on myös niiden joita meidän koira on häiriköinyt. Eiköhän sovita että jokainen hoitaa omat ongelmansa. Heh heh. Sitä paitsi, labbikset kuulemma rauhoittuvat vanhemmiten.

Viiden vuoden päästä meilläpäin voi taas treenailla. Kunto kasvaa levossa. Kennelpiireissä on väläytelty ongelman ratkaisuksi niinkin julmaa asiaa kuin piikin antamista häiriökäyttäytyjille. Minusta se on kohtuuttoman kova rangaistus, sitä paitsi suurin osa lenkkeilijöistä on ihan mukavaa porukkaa. Sawolainen mututiedon kuningas. Kysy mitä vaan, minäkin vastaan ihan mitä vaan...