Melle heräsi henkiin maailmaan eräänä tihkuisena aamuna. Välittömästi näki että hänestä tuli tyttö.. Perhe oli sekalainen ja he söivät vain kerran vuodessa. Koulussa hän kiusasi kaikkia, mutta siellä häneen ihastuttiin.
Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ällöttämään hajuherneet, niinpä ammatiksi tuli uskonnolliset kirjat.
Melle kehittyi kahdeksannellakymmenellä varsin kuolemattomaksi. Päähänsä hän sai liilat hiukset, sekä ruskeat silmät.
Ergonomiasta huolimatta hän oli erittäin vaikuttava. Lempiruokaansa lasangea hän sai työskennellen hiustenpoistajana.
Melle tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan mopon kyydissä. Alkoholia hän juo ettei tarvitsisi syödä.
Hän löysi itselleen puolison jonka kanssa meni hulluttaan naimisiin.
Sen pituinen se.