Jonain päivänä se tapahtuu :
täydellinen romahdus.
Sieltä mistä usein kuulee kauniita sanoja
tulee vain huutoa joka on terästetty vahvoilla
tunteilla.
Tiedän, en jaksa enää kauaa.
En kykene piettämään kaikkea sisällä,
olenhan ihminen.
Nauran, jotta minun ei tarviitsisi itkeä.
Nauru kuuluu kauas ja kovaa, kyyneleet vuotavat hiljaa.
Äänettömästi.
Moniko niitä kuulee ? Moniko niitä näkee ?
Moniko niistä tietää ?
En tiedä haluanko sen päivän tulevan,
sillä tiedän, että silloin huudan niille/teille kaikista tärkeimmille.
Niille joiden tiedän kuulevan huutoni, ilman että huudan.
Niille jotka ovat täysin syyttömiä pahaan olooni.
Anteeksi jo valmiiksi.