Allekirjoitin tosiaan siis sopimuksen joka velvoittaa siihen että olohuoneeseeni asennetaan
kamera joka on päällä 24 tuntia vuorokaudessa ja
www.hymy.fi sivustolla voi seurata asuntoani
ympäri vuorokauden. Kuitenkin kameran edessä minun tulee esiintyä vain klo. 21 eteenpäin.
Toki vietän kameran edessä aikaani muulloinkin, mutta tuo on se ns. "sovittu aika".
Se mitä tässä asunnossa tulee tulevien päivien, viikkojen aikana tapahtumaan ei kai ole vielä kenenkään tiedossa. Toki jonkinlaista pohjaa on hieman mietitty ja varmaan lähipäivinä saamme/
saan tietooni lisää infoa.
Olen tahattomasti ja tahallisesti saanut aikaan ympärilleni varsinaisen sirkuksen joka on pahimmillaan
juuri netissä missä kasvottomat ihmiset kirjoittavat perättömiä juttuja niin minusta kuin minun ympärilläni tapahtuvista asioista.
Yksi syy miksi päätin lähteä "nipsutv" juttuun mukaan on se että nyt ensimmäistä kertaa teillä oikeasti on mahdollisuus nähdä millaista on elämä täällä neljän seinän sisällä.
Ehkä se katkaisee niin kovin monelta ikävältä keskustelulta siivet?
Ehkä se synnyttää niin kovin monta uutta keskustelua?
Mutta kun luulee tietävänsä kaiken..
tulen ja vedän maton alta. Ettehän te tienneet juuri mitään?
Nyt kuitenkin myin yksityisyyteni ja katsotaan mihin se johtaa ja kuinka pitkälle?
Odotan tulevaa koitosta jännittyneenä ja erittäin mielenkiinnolla.
Nyt jos joskus mm. suhteeni joutuu varsinaiseen koitokseen. Kestääkö se?
Se on asia joka askarruttaa niin minua kuin X:ää.
Lisäksi kuten me kaikki tiedämme henkilö X ei ole julkisuudessa ja hänen henkilöllisyytensä
ei ole muiden tiedossa. Miten on.. Onnistummeko pitämään hänet poissa kameran edestä?
Nyt on pää täynnä kysymyksiä ja alkuhuuman siivittämänä alan laittamaan asioita kondikseen.
Uskokaa tai älkää paljon on tehtävä ennen h-hetkeä.
Ei muutakuin sirkus pystyyn, sinullakin on tässä teltassa paikka jos niin haluat.