Mahtavaa viikkoa!
Viikonloppuna kohdattiin hieman takapakkia jälleen, mutta uskokaa en lähde enää julkisesti antamaan liian voimakkaita lausuntoja sillä saan itseni kovin usein huonoon valoon vaikka suurin ongelmani on ventovieraat ihmiset (jotka ovat sekoittaneet faktan ja fiktion). Ottaneet eräästä heille ventovieraasta ihmisestä sylkykupin.
Voisin jopa väittää että bb-niko on kuvitteellinen hahmo ja ihmiset ovat unohtaneet että sen
takana on niko joka oikeasti tuntee tuskaa,kipua,surua,vihaa,rakkautta aivan samalla tavalla kuin jokainen teistä.
Viikonloppuna täällä galleriassa eräs käyttäjä (joka sittemmin on poistettu ylläpidon toimesta) levitti etusivulla, minun sivuillani, omilla sivuillaan puhelinnumeroani. Sellaista numeroa joka siis on kuulunut minulle useiden vuosien ajan ja on ollut aina salainen sillä olen saanut osakseni ahdistelua jo ennen taloon astumista. (milloin siis asukkaita kehoitetaan vaihtamaan numeronsa salaiseksi, koska ihmiset koittavat ne kuitenkin selvittää numeropalveluista, kun itse vielä olet talossa!).
Kiitoksia sadoista puheluista joita minulle on tullut viikonlopun aikana. En kuitenkaan tule jatkossakaan vastamaan "salaisiin numeroihin" joten kiitoksia mielenkiinnosta.
Lauantaina eräässä yökerhossa minua kolme päätä isompi mies koitti käydä kimppuuni. Syynä ihan vain yksinkertaisesti "Olet suomen paskin ihminen!". No johan siinä on syytä käydä ihmisen kimppuun.. (todella aikuismaista käydä ihmisen kimppuun joka ei tosiaan ison kokosi vuoksi pysty pistämään kampoihin mitenkään). Mutta helvetin hienoa että suomesta löytyy näitä "tosi äijiä"!
(joka muuten oli niin agressiivinen että siinä meinasi saada kyytiä ystäväni, Jenni. Säälittävää!)
..Niin tuttu tarina. Niin usein tänne kirjoitettua tekstiä. Niin nähtyä. Niin kuultua.
Ilmeisesti oravanpyörä jatkaa pyörimistään entistä rumemmalla tavalla.
Bloggaan tämän kauden siis hymylle ja uusimman kirjoitukseni voikin käydä tsekkaamassa tuosta linkistä:
http://www.hymy.fi/blogit/nikottelua-niko-saarisen-bb-blogi/blogi/nino-menetatko-tyopaikkasi
Big brother aiheiset kysymykset, mielipiteet ym voi kivasti kirjoittaa blogini alle, koska sieltä ne tulee varmemmin luettua ja lupaan vastailla / kertoa mielipiteitä asioista joista te haluatte lukea :)
Asuntomme sisustusta laiteltiin viikonloppuna uusiksi ja järjestystä vaihdeltiin. Miten yhden hyllyn siirtäminen asunnossa voikaan tehdä siitä niin erinlaisen ja viihtyisemmän näköisen?
Lisäksi etuhiukseni hieman pitenivät ja ne saivatkin koristeeksi teippipidennykset.
En vielä ole päättänyt onko tää nyt se "mun juttu!" ja toistaiseksi näiden lisäkkeiden kanssa eläminen on HIRVEÄÄ! Hiukseni ovat silmillä jatkuvalla syötöllä.
Ehkä seuraavaksi haluan kokeilla olla kalju. Se voisi olla sellainen uuden alku tai jtn.
Vaikka ihmiset tekevät kaikkensa että minun arkeni olisi ankeaa ja harmaata niin jumalauta
mä nautin elämästäni ja lähden kohti uutta viikkoa ihan mielettömällä energialla.
Love!