Satuin eksymään arkistojen unohdetulle alueelle, kun yritin raivata tilaa koneeseen. Mikä nostalgian tunne tulikaan kun katselin jo muutoin kadonneita piirrustuksiani tai kun kuuntelin kappaleita joita en edes muistanut. ;^; Niin paljon on muuttunut ja tapahtunut parin vuoden aikana.
On se aika hohdokkaan kuulosta, tahdonvoimalla selviäminen nimittäin. Mutta mitä tulee kipuun ei tahdonvoimakaan ihmistä kauas kanna. Sehän on vain luonnollista ihmiselle. On tietenkin asia erikseen jos kyse on omasta hengestä. Arkisemmissa asioissa, kuten vaikka kuupperissa kauanko jaksat juosta, jos rintaan pistää ja jalat tekevät kuolemaa?
Tuli sitten juostua. Sen siitä saa kun omistaa isoveljen. Ei khyl haittaa, että se on potkimassa liikkeelle välillä. Ainakaas nyt kun jälkeenpäin ajattelee niin onhan sitä aika ylpeä aina jos liikkuu normaalia enemmän.
Nyt tuli vastaan sitten se ensimmäinen filosofian kurssi. Innolla otetaan vastaan toki toki, mutta en voi olla pelkäämättä että ajatuksen juoksuni jäisi liian pinnalliseksi. Osaanko esittää oikeita kysymyksiä? Ei mikään tuommoinen ei onnistu pakon edessä. Kun on omissa oloissaan huomaa khyl joskus aina, miten ajatukset on karannut ihan minne sattuu, kuten pohtimaan maailman äärettömyyttä tai sitten omaa moraaliaan. Nyt on sitten kaivauduttava suvimpiin syövereihin katsomaan söytyisikö sieltä ihan uusi maailma.
Jestas tätäkään tuskin kukkaan lukkee, mutta taivas tää paikka on vanha. Piti pistää profiili remonttiin ku laahas jäljessä vaikka en täälkään käy aina kuin vilkuilemassa joskus harvoin. Täälläkin ilmeisesti vielä on ihmisiä <w< >w>''
Ei saamari ku koulu alko kokonaista viikkookaan ollu viel ja silti noi herätykset on vituttavia... eka tunti menee aina ihan koomassa... ._. mut onneks ihana viileä ja pimeä syksy saapuu.