Meen, minne mun mentävä on.
Eteen avautuu tuntematon.
Siirsin kallioita,
mursin muurit,
koska tiesin, että täytyy.
Kielsin kohtaloita,
poistin pilvet tieltä,
jotta valo löytyy.
Oon vihdoinkin onnellinen.
Varjoon, enää mä kurkota en.
Kaikkeni mä annoin,
itselleni vannoin.
Taakkaa jota kannoin,
mä en raahaa enää koskaan.