IRC-Galleria

repesinLauantai 09.05.2009 12:31

olin tänään töissä ja yllättäen syttyi taas tappelu. luulen, että tappelijoista toiseen osapuoleen kuuluvat henkilöt olivat pesäpalloilijoita, koska yht'äkkiä tappelussa oli mukana myös pari pesäpallomailaa. nämä ko. henkilöt, jotka näitä käyttivät olivat varmaan menossa yö neljän aikaan kännissä harjoituksiin normaaleissa baarivaatteissa. ainakin vahvasti uskon näin. sehän on ihan normaalia?
no, enivei... kytät tuli ja vei kaikki sitten viiden tähden hotelliin yöksi selvittelemään asioita. myöhemmin kytät palas meijän keittiöön ja halus nähdä minkälaisilla ruokavälineillä meillä syödään mm. liharuokia. olin vähän, että håå. tämän jälkeen nämä sinivuokot tokaisivat, että yhdeltä pidätetyltä oli löytynyt kääntöveitsi taskusta. hahah... juuh, on ihan normaalia, että meillä on ruokailuvälineinä haarukka ja kääntöveitsi :D or not.

odottelen syytettä poliisien halventamisesta, koska mun hajoaminen silloin oli aivan totaallinen. vielä kun oli koko yön tehny töitä, ni kävin muutenki ylikierroksilla.

nyt koisii dösään, ja kohti raisiota.

liikaa kaffet med niinaTorstai 02.04.2009 20:38

Jessi väläyttää jälleen...

J:kuinka paljon porista on kilometrejä stadiin?
N:242 km.
J:entä porista turkuun?
N:138 km.
J:entä turusta stadiin?
N:165 km.
J:entä turusta poriin?
N:138 km
J:hei, sehän on ihan sama määrä, mitä porista on turkuun!
N:ou rili! :D

joskus vois oikeesti ajatella ennen, ku möläyttää mitään, haha.
myöhemmin:

N: mä meen kyllä kirkumaan semmosten ihmisten vieree, jotka aikoo ostaa 150 euron housut, et "HEI, ETTEKÖ TAJUA, ETTÄ NOI ON MUMMONMARKOISSA 2400 MK"!
J: kuullostaa kyllä noin sanottuna aika paljolta. ku ajattelee, että vaatekaapissa on 2400 markan housuja...
....hiljaisuus...
J:150 euroo on kyl pyöreesti 900 markkaa.
N: oho! no, kyl mä silti huudan.

[Ei aihetta]Lauantai 28.03.2009 19:58

Jessi lähtee tesmii uutta saunaa, jonne hän on tänään selkä vääränä kannellut kiukaita ja kiviä. Toivottavasti oli sen arvoista!

-_-Perjantai 20.03.2009 22:04

Jee, jee... oon niin pro, että rikotin uuden pesukoneeni! sain tehtyä REIÄN siihen letkuun, jossa vesikulkee. luulin, et se ois vaikeeta tehdä, mut vola! oon oikeen myytinmurtaja, ku sain senkin tehtyä ja todistettua, ettei mun toinen vessanovi voi olla kokonaan kiinni, jos se letku on siellä välissä.
Sitten... sain jollai ihme konstilla rikotettua myös mun keittiön ikkunan! veetun hienoo, ku se on jo toista päivää ihan selkosen selällään... ei muuten mtn, mut alkaa pikkuhiljaa olee melko kylmä täällä sisällä, vaikka pidänkin keittiön ovia kiinni, ettei se kylmyys leviä muualle. huoh. pitäis vissiin tehdä asioille jtn. tuntuu, et kaikki mihin kosken menee tuusaks...

Jessi opettaa :DTiistai 17.03.2009 10:11

pala paritestin yhdistämistehtävästä

N:ei hitto, olik toi proksinaalinen lähellä keskitasoa sijaitseva vai lähellä vartaloa sijaitseva?
J:mä tiedän, vaikka en oo lukenukkaa... sehän on ihan loogista.
N:?
J:mietippä... pro:t on aina ihan parhaita, ni jos ne menee kisoihin, ni tietty ne pärjää siellä, ja sit ku kisoissa pärjää, saa palkinnon. ajatellaan, että ne saa sellasen mitallin, joka laitetaan kaulaan...
N:ja?
J:no mietippä, missä se mitalliosa sijaitsee sit, ku se on kaulassa. LÄHELLÄ VARTALOA. niin.. eli proksinaalinen on lähellä vartaloa sijaitseva.
N:hahha... et sä sit yhtään helpomman kautta opettele!

.............................................................................

seuraavana päivänä ennen a&f:n testiä

N:mä en muista millään, että mikä suonikalvo on latinaks.
J:näytä mulle sitä sanaa... choroidea.
N:just se.
J:sehän on helppo, ku muistat vaan choroideasta sanat horo ja idea. mieti, horot on yleensä niin alamaailmas, et ne käyttää kaikkii aineit, esim. suonensisäisii... Niin, mieti sillee, jos kokees on, et mikä suonikalvo on latinaks? suonest tulee heti mielee horot.. ja sit mieti, et horojen idea on käyttää suonensisäisii. loogista.
N:hhaha, nyt mä muistan.
Joo, tuli sit jälleen kerran todettua, että en osaa tehdä ruokaa. kaikki, jotka tuntee mut, tietää myös ettei jessiä kannata päästää keittiöön... nyt fundeeraan oikeesti jtn aitaa mun keittiön ympärille, etten pääsis sinne! näin säästän rahaa ja kodinkoneita.

Viimeks poksautin mun mikron tuusaks, ku piti ruokaan laittaa sulatejuustoa, enkä ollu ikinä ees kuullu semmosesta, ni sovelsin sitten laittamalla tavallista juustoa lasiin ja mikroon (kuullosti järkevältä, että sulanut juusto OLISI VOINUT OLLA sulatejuustoa). lasi ylikuumeni sitten mikrossa ja poks. r.i.p my mikro <3

Tämän jälkeen tyydyin valmisruokaan reiluksi vuodeksi, kunnes...

Tänään pääsin töistä aamu 9ltä, ja oli hirmu nälkä, niin ajattelin pistää uuniin ranskiksia... laitoin pelille ja uuniin. meni tovi - ja tadaa, kun saavuin keittiöön takas, mun uuni oLI tulessa! MIKSEI LEIVINPAPEREISSA VOI OLLA KÄYTTÖOHJEITA, HÄH?! mistä mä oisin voinu tietää, et jos mulla oli aavistuksen iso (no okei, lievästi sanottuna) leivinpaperi, ni se saattaa ottaa uunin kattoon kiinni ja syttyä tuleen. jees, ehkä on mun oman turvallisuuden vuoks parempi jatkaa rosson ja heseen vakkariasiakkaana.

-_-Perjantai 06.03.2009 21:49

ketä on keksiny latinan, häh?! menee hermot opetella jtn älyvaikeit sanoi, joita ei tavallinen ihminen pysty edes sanomaan...eikö etummainen aivovaltimo vois olla ihan vaan aivovaltimo, eikä mkn ARTERIA CEREBRALE ANTERIOR, tai mrsa ihan mrsa, niin ku kaikki on sen tottunu sanomaan, eikä mkn helvatan METISILLIINILLE RESISTANTTI STAPHYLOCOCCUS AUREUS! tuntuu ihan, et opettelis puhumaan uusiks... prkleen essee ja fuck the ihmisen anatomia ja fysiologia. mulla on tietoähky, ja pitäis sit opetella kaikki maailman ihmisen ruumiinosat, ja niiden osat, jajajaja tiistaiks sekä suomeks, et latinaks. jee jee... luovutin jo aivo-osien kohdalle, ei paljon nappaa hemisphaerium cerebrale dex ym. se on kiits mooooooi, ja nähdään uusintatentissä! STNA.

Ei oo kyllä mun pv.. ja kaiken lisäks ostin aamulla ennen töihin menoa jtn älypahaa juomaa, joka maistu ihan kuvol ja oli pakko laatata. aamu ysiltä pois duunista, hajoan jo nyt -_-

hmm..Maanantai 02.03.2009 21:19

lähdin tänään sitten ruokaostoksille, ja rahaa palo 200 €... siis ei mtn, jos kaikki ois menny ruokaan, MUTTA mukaan tarttus vaan yks pussi leipää! mut on luotu kyllä ostamaan, mutta ei ruokaa! oisko joku koulu, joka pitäis kurssei tai jtn, et oppis ostamaan sitä RUOKAAKIN joku pv, ettei tarvis aina käydä läsöös hesees tai rossos. jep jep... sainpahan kivat kengät <3

ps. jos on joku kurssi tjn, ni imotukset mulle heti!

[Ei aihetta]Torstai 19.02.2009 22:45

mulla iskee kerran vuodessa kriisi,
että haluan tummat hiukset.
ja ko. kriisi iski nyt!




ps. haluan, et joku tulee tänne poriin
harjaa mun hiukset, ku ne on eilisen jäljiltä
ihan lakkasotkus... vapaaehtosii??

AJAN TAPPAMISTA...Tiistai 17.02.2009 19:53

Minkä niminen sinusta on meinannut tulla?
-linnea, julia, ringa, marena ja jarna oli ainakin vaihtoehtoina

Millainen lapsi olit?
-öö... blondi? en osannu kävellä ku eteenpäin suoraa, ja porukoiden oli aina käännettävä mut. ja sit oon joutunu olee 4 vuotiaaks asti valjais -_-

Tyhmin tekosi lapsena?
-onk tä joku nöyryytys juttu? varmaan se, ku asuttii joskus kerrostalos 3.kerrokses (olin 4-5 v. vanha) ja kiipesin sit yhtee puuhun, kolmannen kerroksen kohal, joka oli meijän keittiön ikkunan edes. sit köllötin siel niin kauan et mama huomais mut (vilkuttelin, huusin, ym) ja ku se huomas, ni se sai kauheen paniikkikohtauksen, josta mä menin paniikkii ja palokunta joutus hakee mut sieltä puusta pois :D

Onko sinulla sisaruksia? o... pikkuveli Jesse-Andreas, joka on mua 35cm pidempi.

Millainen suhde sinulla on heihin? Mmm... suhde ;) no ei vais... yökyök. Nuorempana jesse on joutunu mm. ambulanssil sairaalaa, ku vähän tapeltii, mut nykyään tuun hyvin toimeen.

Millainen olit ala-asteella?
-oi voi... siinähän se ekä luokka pyörähti tarhassa ollessa, ku osasin jo laskee, kirjoittaa ja lukee. mut sillon ku olin koulus, niin sen kyllä taatusti huomas :D ja hey, pistäkää paremmaks.. joutusin heti ekana koulupäivänä jälki-istuntoon!

Millainen olit yläasteella?
-Tunnollinen, nolife-tyyppi, koska harjotuksii oli parhaimmillaa viikon sisäl 11 krt.

Oletko matkustanut elämäsi aikana paljon, missä?
- Voe fan... Joo, jonkun verran. Ruotsi, Norja, Viro, Tanska, Kreikka, Kypros, Turkki (3 krt), Espanja (5 krt), Bulgaria, Dubai, Thaimaa, Brasilia... öö, siin?

Mikä on tyhmin tekosi, jonka olet tehnyt?
-Tou! niitä on liikaa, eikä sovellu tänne, soriiiii. Mut jos vähemmän tyhmät/sekoilu teot otetaan mukaan, ni varmaa jennin (stadi, hankojuhannus, pilkkimiset..), mian (puerto rico, ex tempore reissut) ja kristinan (yöjutut, sähköiskut, tappelut) kaa kaikki ympäri maapalloo tehdyt jutut :D

Noloin asia, jonka olet tehnyt?
-Enpäs kerro. Vain satu tietää (ja sori kun muistutan!) :D mut vähemmän nolo ois varmaa sekoilut victorian ja mian kans. SVAMP+PIRATE+MS.BEAN=disaster

Rohkein tekosi?
-Joo. Enpä kerro sitäkää. Mut tänään tein päätöksen aika rohkeeseen tekoon. joka voi kyllä olla uhkarohkea/tyhmäkin päätös.

Mikä on paras tapa juhlia?
-Parhaiden kafureiden kanssa ilman muita <3

Paras juoma, jota olet juonut?
-esim. Mansikka margarita frozen. Mut kaikki skumpat ja valkkarit käy.

Mitä ajattelet nyt?
-Et ehtiskö sitä käymää ässäs, vai soittaisko kaverin tuomaa safkaa messis.

Oletko päättänyt lähiaikoina jotain, jonka sinun olisi pitäny tehdä jo aikaisemmin?
-Yep, monta vuotta pohdituttaneet asiat on nyt päätetty, ja taatusti mukavaa tiedossa.

Miksi teit tämän testin?
-oli veetun tylsää... ja halusin tappaa aikaa. haluaisin, että kello olisi jo 19:00.