On paha olla, on ikävä ja tuntuu et seinät kaatuu päälle.
Mut sit vaan ottaa ja nostaa sen perseensä ylös tästä penkistä,
ja menee Neten kans ulos.
Silleen et se saa olla villi ja vapaa.
Tää aika on just paras sellaseen.
Ei autoja, ei ihmisiä, ei koiria.
Vaan minä ja Nette.
On ihana kattoo ko tuo hurtta on ilonen.
Ilonen siitä että saa jousta miten haluaa.
Silloin itelläki surun kyyneleet vaihtuu niihin ilon kyyneleisiin.
Ku mä nään että Nette on ilonen ja nauttii elämästä,
siinä tilanteessa ei voi tehä muutako samoin.
Se on niinko vaan kaikkein paras palkka omistajalle..
Nähä oma koira aidosti ilosena.
Mut sit tullaan sisään ja tähän neljän seinän sisään.
Kaikki rauhottuu..
Aattelin et oisin tänään pistäny Neten nukkuun omaan sänkyyn,
mut haluan sen nyt mun kainaloon.
On sillon vaan niin turvallinen olo.
Yks huono puoli tässä ajassa on..
Ei voi soittaa kenellekkään..
Kaikki nukkuu ja kiroo vaan mua jos vuodatan kyyneliä ja kerron kuinka paha on olla.
Mut Nette hoitaa senki..
Se tulee luokse halattavaksi ja nuolee kyyneleet pois.
Se on aina läsnä..
