IRC-Galleria

En muista paljoakaan synnyinpaikastani. Siellä oli ahdasta ja pimeää,eivätkä ihmiset koskaan leikkineet kanssamme. Muistan äitini ja hänenpehmeän turkkinsa, mutta hän oli usein sairas ja hyvin laiha. Hänelläoli vain vähän maitoa minulle ja sisaruksilleni.
Muistan moniensisaruksieni kuolleen ja kaipaan heitä niin. Muistan myös päivän, jolloin minut vietiin pois äitini luota. Olinniin surullinen ja peloissani, maitohampaanikin olivat juuripuhjenneet. Minun olisi pitänyt pysyä äitini luona pidempään, muttahän oli niin sairas. Niin meidät pantiin laatikkoon ja vietiinjohonkin outoon paikkaan. Vain me kaksi. Olimme peloissamme japainauduimme kiinni toisiimme, yksikään ihminen ei silittänyt eikärakastanut meitä. Niin paljon nähtävää, ääniä ja hajuja!

Olemmekaupassa, jossa on paljon erilaisia eläimiä! Jotkut vaakkuvat! Jotkutnaukuvat ja toiset piipittävät! Minut on lukittu siskoni kanssapieneen häkkiin, voin kuulla muiden pentujen ääniä täältä. Näen ihmisten katselevan minua. Pidän erityisesti "pienistäihmisistä", lapsista. He näyttävät niin suloisilta ja hauskoilta, ihankuin he haluaisivat leikkiä kanssani!
Kaikki päivät vietämme pienessähäkissämme, joskus ilkeät ihmiset lyövät ikkunaan pelotellakseenmeitä. Silloin tällöin meidät viedään ulos ihmisten nähtäväksi. Jotkutovat helliä mutta toiset satuttavat meitä. Saamme aina kuulla "Ne onniin söpöjä! Tahdon tuollaisen!", mutta koskaan emme pääse kenenkäänmukaan.

Siskoni kuoli viime yönä, kun kauppa oli pimeänä. Painoin pääni hänenpehmeälle turkilleen ja tunsin elämän jättävän hänen pienen, laihanruumiinsa. Olin kuullut ihmisten sanovan, että hän oli sairas jaminutkin pitäisi myydä alennushintaan, että pääsisivät minusta äkkiäeroon. Luulen pehmeän ininäni olleen ainoa (ääni), joka suri häntä kunhänen ruumiinsa aamulla otettiin pois häkistä ja heitettiinroskikseen.

Tänään tuli perhe ja osti minut! Voi onnen päivää! He ovat todellamukava perhe ja he todella, todella halusivat minut! He olivatostaneet kupin ja ruokaa minulle ja perheen tyttö piti minua hellästisylissään. Rakastan häntä niin paljon! Tytön äiti ja isä kehuvat minuasuloiseksi ja hyväksi pennuksi! Minut nimetään Angeliksi (Enkeliksi).Rakastan nuolla uusia ihmisiäni! Perhe pitää minusta hyvää huolta, heovat helliä ja rakastavat minua. Hellävaroen he opettavat minulleoikean ja väärän, antavat hyvää ruokaa ja paljon rakkautta. Haluanainoastaan miellyttää näitä ihania ihmisiä! Rakastan pikku tyttöä japidän leikkimisestä hänen kanssaan!

Tänään kävin eläinlääkärillä. Se oli outo paikka ja minua pelotti.Sain pari rokotusta, mutta paras ystäväni, pikku tyttö piti minuahellästi ja sanoi sen olevan OK. Niinpä rentouduin. Eläinlääkärivarmaankin sanoi surullisia sanoja rakkaalle perheelleni, koska henäyttivät kamalan onnettomilta. Kuulin vakavasta lonkkaviasta jajotain sydämestäni... Kuulin eläinlääkärin sanovan jotain"epämääräisistä kasvattajista" ja siitä, että vanhempiani eivarmaankaan oltu kuvattu. En ymmärtänyt eläinlääkärin puheita,ainoastaan sen, että minua koskee nähdä perheeni näin surullisena.Mutta he silti rakastavat minua ja minäkin rakastan heitä hyvinpaljon!

Olen nyt kuusi kuukautta vanha. Siinä missä useimmat muut pennut ovat vankkoja ja riehakkaita, minuun sattuu kauheasti jo pelkkäliikkuminenkin. Kipu ei koskaan hellitä. Minuun sattuu leikkiä jajuosta rakkaan pikku-tyttöni kanssa ja minun on myös vaikea hengittää.Yritän parhaani ollakseni se vahva pentu, mikä minun pitäisi olla,mutta se on niin vaikeaa. Sydämeni särkyy kun näen pikku-tytön niinsurullisena ja kuulen Äidin ja Isän sanovan: "nyt on varmaankin aika".
Useita kertoja olen käynyt eläinlääkärillä, eivätkä uutiset olekoskaan hyviä. Aina puhutaan synnynnäisistä ongelmista. Haluan vaintuntea lämpimän auringonpaisteen, leikkiä ja helliä perhettäni.

Viimeyö oli pahin. Kipu on nyt ainainen olotilani, juominenkin koskee. Yritän nousta, mutta voin ainoastaan inistä kivusta. Minut viedäänautoon viimeisen kerran. Kaikki ovat niin surullisia, enkä tiedämiksi. Olenko ollut tuhma? Yritän aina olla hyvä ja rakastettava, mitäolen tehnyt väärin? Voi kun tämä kipu vain menisi pois! Kunpa vainpystyisin pysäyttämään pienen tytön kyyneleet. Yritän nuolla hänenkättään, mutta voin vain valittaa kivusta. Eläinlääkärin pöytä on kovin kylmä. Minua niin pelottaa. Ihmisetkaikki halaavat minua ja itkevät pehmeään turkkiini. Voin tunteaheidän rakkautensa ja surunsa. Onnistun nuolemaan pehmeästi heidänkäsiään. Eläinlääkärikään ei näytä niin pelottavalta tänään. Hän onhellä ja aavistan jonkinlaista helpotusta kivulleni.
Pikku-tyttö pitää minua pehmeästi ja kiitän häntä kaikesta antamastaanrakkaudesta. Tunnen pienen piston etujalassani. Kipu alkaa hellittääja tunnen rauhan laskeutuvan ylleni.
Voin nyt nuolla pehmeästi hänenkättään. Oloni muuttuu nyt unenomaiseksi ja näen äitini ja sisaruksenikaukaisessa vehreässä paikassa. He kertovat minulle ettei siellä olekipua, ainoastaan rauhaa ja onnellisuutta. Jätän hyvästit perheelleniainoalla tuntemallani tavalla, pienellä hännän heilautuksella (ja hellällä kuonon tökkäisyllä).

Olin toivonut viettäväni monta vuottaheidän kanssaan, mutta niin vain ei ollut tarkoitettu. "Nähkääs",sanoi eläinlääkäri: "eläinkaupasta ostetut pennut eivät tule kunnonkasvattajilta". Kipu poistuu nyt ja tiedän, että tulee kulumaan montavuotta kunnes näen rakkaan perheeni uudelleen.

(Tätä tarinaa saa julkaista ja levittää toivoen, että se pysäyttäämoraalittomat kasvattajat ja ne jotka kasvattavat pentuja vain rahaneikä rodun parantamisen vuoksi. Copyright 1999 J. Ellis)